Yhteistyökumppanimme
Palloliiton yhteistyökumppanit, jotka kaikki ovat mukana tukemassa ja osana suomalaista jalkapalloperhettä.
Yhteistyökumppanimme
Tutustu Palloliiton pääyhteistyö-, yhteistyö-, varuste- sekä palvelukumppaneihin, jotka kaikki ovat osa suomalaista jalkapalloperhettä ja mukana tukemassa jalkapallon ja futsalin kehitystyötä ja menestystä.
Lisätietoja Palloliiton kumppanuuksista ja yhteystiedot löytyvät sivun alaosasta.
Pääyhteistyökumppanit
Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppanit ovat: Elisa, Ilta-Sanomat, K-ryhmä, LähiTapiola, Motonet, Posti, Veikkaus ja Volkswagen.
Elisa
Elisa on ollut yksi Palloliiton pääyhteistyökumppaneista vuodesta 2020 lähtien. Yhteistyössä korostuu ennen kaikkea yhteisöön kuulumisen merkitys ja tavoitteena on entisestään edistää kotoutumista seuratoiminnan kautta.
Syksyllä 2022 Elisa lanseerasi #pidetäänyhtä-kampanjan, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota kentillä ja kenttien laidoilla tapahtuvaan epäasialliseen käytökseen. Elisan ja Palloliiton yhteisenä tavoitteena on viheltää kaikenlainen epäasiallinen ja syrjivä käytös pois kentältä ja sen laidoilta.
Ilta-Sanomat
Ilta-Sanomat on yksi Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppaneista ja Palloliiton mediakumppani. Mm. Veikkausliigan, Subway Kansallisen Liigan, Ykkösliigan, Suomen Cupin sekä miesten ja naisten Futsal-Liigojen ottelut näkyvät suorina lähetyksinä Sanoman Ruutu-palvelussa.
K-Ryhmä
K-ryhmä on Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppani, sekä maajoukkuetasolla että juniorityössä vuoden 2021 alusta vuoden 2024 loppuun. Jalkapallo ilmentää yhdessä tekemistä, yrittämistä ja kannustamisen voimaa – arvoja, joita myös K haluaa edistää. Yhteistyön kautta K haluaa viedä kannustamisen voiman myös pallokenttien ulkopuolelle ja välittää onnistumisen tunteita koko kansalle.
LähiTapiola
LähiTapiola ja Palloliitto ovat sopineet pääyhteistyökumppanuuden jatkosta vuosille 2023-2026. LähiTapiolan ja Palloliiton yhteistyö näkyy erityisesti ruohonjuuritasolla, siellä missä liikkuminen ja pelaaminen on tärkeämpää kuin kilpailullinen menestys. Osana kumppanuutta LähiTapiola haluaa nostaa esiin yhteiskunnallisesti merkittävää ruohonjuuritason seuratyötä palkitsemalla paikallisia jalkapalloseuroja harrastamista tukevista teoista. Lue lisää >>
Osana yhteistyötä jatkuvat myös LähiTapiolan kanssa toteutettavat Futisstartti-koulutukset, jotka ovat seurojen Suomen Palloliiton tuella järjestämiä tapahtumia. Koulutusten avulla varmistetaan aloitteleville lapsipelaajille hauska, turvallinen ja kehittävä jalkapalloharrastus, jossa vanhemmat ovat aktiivisesti mukana.
Motonet
Motonet on mukana kehittämässä suomalaista jalkapalloa kokonaisvaltaisesti ja haluaa olla erityisesti parantamassa harrastusmahdollisuuksia juniori- ja ruohonjuuritasolla. Palloliitto toteuttaakiin yhteistyössä Motonetin kanssa lasten ja nuorten seuravalmennuksia Seuravalmennukset pelaajamäärien kasvattamiseen. Motonet-myymälöistä löytyy myös Huuhkajat-tuotteita.
Posti
Posti palaa Palloliiton pääyhteistyökumppaniksi kolmivuotisella sopimuksella. Yhteistyön pohja rakentuu yhteisille arvoille, joiden keskiössä on vastuullisuus.
Posti on toiminut Palloliiton ja jalkapallon A-maajoukkueiden yhteistyökumppanina myös aiemmin noin parikymmentä vuotta vuodesta 1994 alkaen. Yhteistyöllä on siis historiallisesti vahva pohja.
Posti on vahvasti mukana tukemassa myös suomalaisen jalkapallon ja futsalin arvomaailman keskeistä symbolia ja keulakuvaa, Vihreää korttia.
Veikkaus
Veikkaus on yksi Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppaneista. Veikkaus tukee erityisesti kansallisen kilpailutoiminnan sekä seurajalkapallon kehittämistä. Lisäksi Veikkaus on mukana viemässä Huuhkajia, Helmareita ja Pikkuhuuhkajia kohti menestystä.
Veikkaus tukee Palloliiton tavoitteita ja toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on edistää päämäärätietoista, vastuuntuntoista ja eettisesti kestävää suomalaista jalkapalloa, jonka perustana ovat urheilun ja suomalaisen yhteiskunnan perusarvot. Veikkaus on merkityksellinen yhteiskunnallisen arvon tuottajana.
Volkswagen
Suomen Palloliitto ja Volkswagen jatkavat jo vuonna 2017 alkanutta yhteistyötään uudella monivuotisella pääyhteistyökumppanisopimuksella. Yhteistyön tavoitteena on tukea suomalaista jalkapalloilua harrastustoiminnasta aina kansainväliselle huipputasolle asti ja luoda Volkswagenille mahdollisuuksia olla osa suomalaisten jalkapalloperheiden arkea. Yhteistyö ulottuu ruohonjuuritasolta maajoukkueisiin ja kattaa myös Veikkausliigan.
Näkyvänä osana Palloliiton ja Volkswagenin yhteistyötä on jo useamman vuoden ajan ollut alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu Perhefutis-toiminta. Tämän valtakunnallisen konseptin tavoitteena on aktivoida ja vahvistaa matalan kynnyksen harrastustoimintaa Perhefutiksen muodossa. Konseptin myötä pieni lapsi saa ensimmäisen kosketuksensa jalkapalloon yhdessä vanhemman tai muun tutun aikuisen kanssa. Toiminnassa korostuu kiireetön, jokaisen lapsen omassa tahdissa etenevä toiminta, monimuotoinen yhdessä liikkuminen sekä lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksen vahvistaminen.
Yhteistyö- ja palvelukumppanit
Suomen Palloliiton yhteistyö- ja palvelukumppanit eri toimialoilta ovat mukana tukemassa suomalaisen jalkapallon ja futsalin kehitystyötä ja menestystä. Palloliiton kumppanit ovat: AON, Eerikkilä, Elämysmatkat, HP, Lippupiste, Nitro, OutsourceIT, PunaMusta, Rajupaja, Ramirent, Rantalainen, Scandia Rent, Scandic, Sinebrychoff, Stadium, Vetonaula ja Viking Line.
Aon Finland
Aon tarjoaa Suomen Palloliiton lisenssipelaajille monipuolista vakuutusturvaa. Aon on maailman johtava riskienhallintaan ja vakuutusvälitykseen erikoistunut palveluntuottaja, jonka asiakkaita Suomessa ovat suuret ja keskisuuret yritykset. Liiketoiminta on organisoitu maailmanlaajuiseksi verkostoksi, jossa toimii 59.000 asiantuntijaa 120 maassa. Aon Finland on kasvanut vuodesta 1994 markkinajohtajaksi Suomessa. Osana Aon-konsernia, Aon Finlandilla on käytössään monipuoliset globaalit resurssit, osaaminen sekä laajat yhteydet maailmanlaajuisille vakuutusmarkkinoille.
Eerikkilä Sport & Outdoor Resort
Eerikkilä on jalkapallon, salibandyn ja futsalin sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Järjestämme yhdessä Palloliiton kanssa Huuhkaja- ja Helmaripolun toimintaa sekä tarjoamme valmentajakoulutusta.
Urheilijoiden lisäksi meillä viihtyvät niin vapaa-ajan matkustajat kuin yritykset, jotka arvostavat laadukkaita kokouspuitteita, tasokasta majoitusta sekä maistuvaa lähiruokaa luonnon ympäröimänä.
Kun tulet Eerikkilään, tuet samalla suomalaista junioriurheilua. Yleishyödyllisenä säätiönä kaikki tuottomme ohjataan takaisin ydintoimintaan.
Elämysmatkat
Elämysmatkat on vuonna 1993 perustettu Suomen suurin urheilumatkojen järjestäjä. Elämysmatkat toimii Suomen Palloliiton matkapalvelukumppanina vastaten maajoukkueiden ja henkilökunnan matkustamisesta. Lisäksi Elämysmatkat järjestää fanimatkoja mm. Huuhkajien vierasotteluihin. Fanimatkat löydät Elämysmatkojen verkkokaupasta.
Lippu.fi
Lippu.fi on Palloliiton lipunmyynti- ja markkinointikumppani. Lippupiste Oy:n emoyhtiö CTS Eventim on vahva tekijä eurooppalaisessa jalkapallossa, ja Lippu.fi on rakentamassa jalkapallon tulevaisuutta nyt myös Suomen Palloliiton ja futisfanien kanssa.
Nitro
Luova hybriditoimisto Nitro vastasi Palloliiton verkkosivujen uudistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta kunniamaininnan arvoisesti. Uudistuksen myötä verkkosivut palvelevat Palloliiton lukuisia kohderyhmiä aiempaa paremmin. Kehitystyö on kuitenkin jatkuvaa ja käyttäjien palaute on tärkeässä roolissa jatkokehityksessä.
OutsourceIT
OutsourceIT on suomalainen ICT-palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Palvelukumppani OutsourceIT toimittaa Palloliiton monitoimi- ja kopiointilaitteet.
Punamusta
Kotimainen PunaMusta on painotalo, jonka toiminta koostuu aikakaus-, sanomalehti- ja mainospainamisesta, suurkuvatulostuksesta sekä digitaalisen yritysnäkyvyyden kehittämisestä. Yhtiö on laajentunut voimakkaasti viimeisen vuoden aikana eri puolille Suomea yritysostojen kautta. PunaMusta toimittaa kaikki Suomen Palloliiton mainospainamiseen ja suurkuvanäkyvyyteen liittyvät tuotteet sekä muut painoalan tuotteet.
Rajupaja
Rajupaja on tapahtumatekniikan ammattilainen, joka palvelee aina tapahtumatekniikan suunnittelusta toteutukseen. Palloliitto ja Rajupaja ovat tehneet jo aiemmin yhteistyötä esimerkiksi Huuhkajien kotiotteluissa. Vuodesta 2023 lähtien yhteistyö syvenee sopimuksella, joka tekee Rajupajasta Palloliiton virallisen tapahtumatekniikan kumppanin.
Ramirent
Ramirent Finland Oy on Suomen suurin ja kattavin rakennuskonevuokraamo, joka palvelee asiakkaitaan maanlaajuisesti yli 60 vuokraamon verkostollaan ja yli 500 luotettavasta rakennuskonepalvelun ammattilaisesta koostuvan henkilöstön voimin.
Ramirent on yksi Suomen Palloliiton palveluyhteistyökumppaneista, vastaten mm. Palloliiton tapahtumarakentamisen telinerakenteista, aidoista ja teltoista.
Rantalainen
Rantalainen on yli 850 taloushallinnon ammattilaisen yhtiö, joka tuottaa yritys- ja yhteisöasiakkaille lähes kaikkia taloushallinnon palveluja. Rantalainen on Palloliiton taloushallinnon kumppani ja tilitoimisto. Tämän lisäksi Rantalainen tulee jatkossa tarjoamaan myös jalkapalloseuroille asiantuntemusta ja kokonaisvaltaisia palveluratkaisuja taloushallinnon osalta.
Scandia Rent
Scandia Rent on Suomen vanhin autovuokraamo, jonka palveluverkosto kattaa yli 100 toimipistettä, jotka palvelevat Hangosta Ivaloon. Jatkossa Scandia Rent on osana MABI Mobilitya osa laajempaa vuokra-autojen verkostoa useassa eri Euroopan maassa.
MABI Mobility AB on yksi suurimmista yksittäisistä autovuokraamoista Ruotsissa. Yritys perustettiin vuonna 1989 Tukholmassa, jonka jälkeen se on kasvanut jatkuvasti. Suomen lisäksi se toimii 190 paikkakunnalla ja sillä on 10 000 ajoneuvoa Ruotsissa, Alankomaissa, Belgiassa, Norjassa, Saksassa ja Sveitsissä.
Scandic
Pohjoismaiden johtava hotelliketju Scandic on Suomen Palloliiton pitkäaikainen yhteistyökumppani. Jo vuonna 2019 alkanut yhteistyö jatkuu vähintään vuoteen 2028 saakka.
Yhteistyö tarjoaa seuroille ja maajoukkueille koko maan kattavan hotelliverkoston, joka mahdollistaa laadukkaan levon ja ravinnon. Scandic tukee suomalaista jalkapalloa ruohonjuuritasolta huipulle saakka.
Sinebrychoff
Sinebrychoff on Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikeyritys, joka valmistaa oluita, siidereitä sekä virvoitus- ja energiajuomia. Sinebrychoff valmistaa ja myy The Coca-Cola Companyn juomat Suomessa. Palloliiton ja Sinebrychoffin yhteistyön myötä Palloliiton tapahtumissa käytetään The Coca-Cola Companyn virvoitusjuomia ja vesipulloja.
Stadium
Stadium, Pohjoismaiden suurin urheilukauppaketju, on Palloliiton virallinen urheilutuotetoimittaja. Palloliiton ja Stadiumin välinen yhteistyö alkoi jo keväällä 2014, ja jatkuu uusitun sopimuksen myötä aina vuoden 2024 loppuun asti. Yhteistyön myötä Stadium on yksinoikeudella maajoukkueiden kannattajatuotteiden jälleenmyyjä Palloliiton oman maajoukkueen verkkokaupan ohella. Stadium on ollut aktiivisesti tukemassa seuratoimintaa – etenkin juniori- ja ruohonjuuritasolla – erityisesti omalla Team Sales -konseptillaan. Stadium on myös Palloliiton virallinen erotuomarikauppa. Yhteistyön tavoitteena on yhdessä saavuttaa sekä urheilullista että myynnillistä menestystä ja vahvistaa molempia tuotemerkkejä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Vetonaula
IT-palvelutalo Vetonaula tuottaa yritykselle helppokäyttöisen tietotekniikan kokonaisuuden. Vetonaula valitsee kokonaisuuteen asiakkaan liiketoimintaa tukevat palvelut, ohjelmat ja laitteet. Vetonaula myös vastaa palvelun toiminnasta ja tuesta käyttäjille. Vetonaula tuottaa Palloliitolle toimivan kokonaisratkaisun, joka sisältää työasemat, palvelinratkaisut, Office 365 -viestintäpalvelun ja koko Palloliiton henkilöstön käytettävissä olevan käyttäjätuen. Yhteistyön tavoitteena on tuottaa Palloliitolle helppokäyttöinen ja luotettava tietotekniikkaratkaisu pitkällä käyttöelinkaarella. Tämä saavutetaan modernisoimalla laiteympäristöä, hybrid cloud –palvelutoteutuksella, eli yhdistelemällä eri palvelutuotantomalleja ja tarjoamalla ihmisystävällistä tukipalvelua.
Viking Line
Viking Line kuljettaa mm. ikäluokkamaajoukkueet Baltiaan. Viking Linella on pitkät perinteet suomalaisten jalkapallojoukkueiden, pelaajien ja fanien kuljettamisesta peli- ja turnausmatkoille Pohjoismaihin ja Baltiaan.
Varustekumppani
Nike
Suomen Palloliiton ja Niken yhteistyösopimuksen myötä maailman johtava urheilumerkki Nike on Palloliiton virallinen välinevalmistaja ja yhteistyökumppani. Huhtikuussa 2014 alkanut yhteistyö jatkuu vähintään vuoteen 2024. Sopimuksen myötä Nike varustaa kaikki Palloliiton maajoukkueet pelaajista taustaan, henkilöstöön ja faneihin.
Tule yhteistyökumppaniksi
Tervetuloa mukaan mahdollistamaan Jalkapalloa jokaiselle sekä tukemaan suomalaisen jalkapallon ja futsalin menestystä!
Lisätietoa suomalaisen jalkapallon ja futsalin kumppanuuksista
Kokonaisvastuu myynnistä, markkinoinnista ja tapahtumista