Suomalaisen jalkapallon historia
Suomalaisen jalkapallon pitkä historia viidessä minuutissa
Saapuiko jalkapallo Suomeen helatorstaina vuonna 1876, kun sitä pelattiin vapaapalokunnan vuosijuhlissa Kaisaniemen puistossa? Vai esittelikö voimistelunopettaja Viktor Heikel pelin ensimmäisenä Hufvudstadsbladetin artikellissaan jo kuusi vuotta aiemmin?
Heikelin tekstistä tai Kaisaniemen palomiespelistä ei käy selväksi, saiko pallon kopata myös käsiin, jolloin laji olisi ollut rugbyä muistuttava modernin jalkapallon esiversio.
Helsinkiläisten koulujen voimistelutuntien ohjelmistossa oli 1880-luvulla varmuudella peli nimeltä “sparkball” eli potkupallo, joka muuttui vuosien mittaan suomalaista jalkapalloa vähätteleväksi kirosanaksi. Toisin sanoen toivatko ulkomailla opintomatkoilla käyneet opettajat pelin myös meidän iloksemme?
Opettajista Heikel ja Carl Poppius käänsivät pelin säännöt. Poppiuksen versiossa pelaajien määrää ei mitenkään rajoitettu, joten vuonna 1999 lanseerattua Kaikki Pelaa -ohjelmaa toteutettiin ihan kirjaimellisesti jo yli sata vuotta aiemmin.
Tuliko jalkapallo sittenkin Suomeen muuttaneiden brittitehtailijoiden matkassa? Vai lipuiko se vaivihkaa satamien kautta ulkomaisten merimiesten miteltyä toreilla keskenään ja paikallisia vastaan?
Jalkapallon juurien arvuuttelu on olennainen osa lajin historiaa kansainvälisesti. Sama koskee jalkapallon suomalaista esihistoriaa. Täyttä varmuutta ei ole.
Futisbuumi ja riidat säännösitä
Sanat jalkapallo, fotball ja sparkball esiintyivät harvakseltaan eri teksteissä 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, mutta mistään pysyvämmästä jalkapallon rantautumisesta maahamme ei löydy pitäviä todisteita ennen 1900-luvun alkua.
Ja sitten, vuonna 1906, voitiin puhua jopa jalkapallobuumista. Helsinkiläinen urheiluseura Unitas kävi pelireissulla Pietarissa ja innostui järjestämään syksyn aikana otteluita, joihin saapui helsinkiläisten lisäksi joukkueet Turusta ja Kokkolasta.
Samana vuonna ilmestyi myös kirja Jalkapallopeli, jossa esiteltiin Saksasta lainatut säännöt. Saksalaisesta järjestelmällisyydestä ei ollut peleissä tietoakaan, vaan sääntötulkinnat synnyttivät jatkuvia riitoja. Siksi vuonna 1907 piti perustaa Suomen Palloliitto järjestämään ja valvomaan peliä.
Viisi vuotta myöhemmin Suomen miesten maajoukkue pelasi jo arvokisoissa, mikäli olympialaiset jalkapallossa sellaisiksi halutaan laskea. Ei tarvinnut puhua sukupolvien unelmasta.
Unelma olympiamitalista kaatui krapulaan
Maajoukkueen debyytti oli määrä tapahtua vuonna 1908, mutta peli peruttiin koleratartuntojen takia. Kamppailu toteutui lopulta lokakuussa 1911 Helsingissä.
Ottelusiirroista tuli sittemmin maan tapa, tosin kolmen vuoden viive lienee jonkinlainen ennätys. Pidempi katse Suomen sijaintiin kartalla ja modernien tekonurmikenttien kehitys ovat johtaneet siihen, ettei otteluita enää jouduta juuri siirtämään edes lumisateilla.
Eläintarhan kentällä pelatussa avausmaaottelussa Uno Lindbäck ja kuvataiteilija Paul Jeroma veivät punamustissa pelanneen Suomen kahden maalin johtoon viidessä minuutissa. Kuluneen fraasin mukaan 2-0 on kaikkein vaarallisin johtoasema, ja niin vain Ruotsi voitti lopulta 5-2.
Tukholman olympialaisissa 1912 Suomi oli heti lähellä mitalia, kun se kaatoi Italian ja Venäjän, mutta hävisi välierässä Iso-Britannialle 0-4.
Pronssiotteluun pääsyä juhlittiin railakkaasti pirtubisneksistään myöhemmin tunnetuksi tulleen laitahyökkääjän Algoth Niskan johdolla. Juhlien jälkeen selvisi, että kamppailu pelattaisiin vuorokausi oletettua aiemmin. Kohmeloinen Suomi hävisi Hollannille 0-9.
Suomi on vuoden 1912 jälkeen pelannut Berliinin (1936), Helsingin (1952) ja Moskovan (1980) olympialaisissa voittaen yhden ottelun, pelaten yhden tasan ja häviten kolme kamppailua.
Mestariksi kahdella voitolla
Ensimmäisen jalkapallon Suomen mestaruuden nappasi helsinkiläinen Unitas 1908 voittamalla “kauden” aikana vain kaksi ottelua. Mestaruudet ratkaistiin cup-menetelmällä aina vuoteen 1929 saakka.
Tämä koski toki vain “porvariseuroja” eli SPL:n jäseniä. Suomen Työväen Urheiluliiton seurat eivät osallistuneet kilpailutoimintaan Suomen Palloliiton seurojen kanssa vuoteen 1948 saakka.
Mestaruussarjalle (1930-1989) sekä Veikkausliigalle (1990-) ominaista on ollut se, että Suomen mestaruuden ratkaisemiseen on käytetty kymmeniä erilaisia sarjasysteemejä. Pysyvintä on muutos, kun sarjakautta yritetään venyttää ja harjoituskautta lyhentää Suomen sääoloja uhmaten.
“Mimmiliigasta” maailmanmaineeseen
Englannin jalkapalloliitto kielsi naisilta jalkapallon vuonna 1921. Pelin sanottiin olevan sopimatonta naisille, mutta taustalla piili naisfutiksen liiallinen suosia sinä aikana, kun miehet olivat rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa. Kiellon vuoksi naiset eivät pelanneet juuri muuallakaan Euroopassa, kunnes vastarinta alkoi kasvaa 1960-luvulla.
Panna kumottiin Englannissa 1971, ja samana vuonna myös Suomessa alkoi naisten kilpailutoiminta. Maajoukkue perustettiin kaksi vuotta myöhemmin.
Ajalle kuvaavaa oli, että naisten pääsarjaa kutsuttiin yleisesti mimmiliigaksi. Lehtijutuissa kerrottiin, miten “uhkeat kauniimman sukupuolen edustajat miettivät kikkoja ja pelin sääntöjä”.
Kaudella 2020 naisten pääsarjasta jätettiin pois sukupuolta kuvaava etuliite, kun se nimettiin Kansalliseksi liigaksi. Uudistus sai laajaa kansainvälistä huomiota.
EM-kisoissa naisten maajoukkue, nykyään lempinimeltään Helmarit, ehti pelata kolme kertaa ennen kuin miesten A-maajoukkue selvisi ensimmäisiinsä.
Maailman kolmanneksi paras jalkapalloilija Suomesta
Jalkapallon yksi erityispiirre on 1800-luvulta lähtien ollut kansainvälisyys. Suomea on potkittu maailman kartalle jopa pidempään kuin juostu.
Seurojen varhaisia ystävyysotteluja seurasivat 1900-luvun alusta lähtien maaottelut ja 1950-luvulla ensimmäiset suomalaiset jalkapalloammattilaiset sekä suomalaisjoukkueiden eurocupit.
Suomi pelasi kotiolympialaisissaan 1952 yhden ottelun häviten Itävallalle 3-4. Aulis Rytkösen soolomaali jäi kuitenkin ranskalaisen Toulouse FC:n mieleen. Seura pestasi hyökkääjän, josta tuli Suomen ensimmäinen jalkapalloammattilainen. Rytköselle selvisi myöhemmin, että myös Atletico Madrid oli hänen perässään, mutta kahdeksan vuotta Ranskassa toivat maan cupin voiton ja lempinimen “Monsieur Magic”.
Vaikka 1970- ja 1980-luvulla nähtiin sellaisia ihmeitä kuin Pasi Rautiainen Bayer Münchenissa sekä Pertti Jantunen ja Aki Lahtinen Englannin pääsarjassa, vasta Jari Litmasen siirto Ajaxiin 800 000 guldenilla ja huippuotteet Hollannissa nostivat suomalaisten jalkapalloitsetunnon aivan uudelle tasolle.
Vuonna 1995 Litmanen voitti Mestarien liigan ja tuli kolmanneksi Kultainen pallo -äänestyksessä. Maailman kolmen parhaan jalkapalloilijan joukkoon ei ole sittemmin suomalaisia noussut, mutta Mestarien liigan voittoon ylsi myös Sami Hyypiä kymmenen vuotta Litmasen jälkeen.
Unohtaa ei sovi Martti Kuuselaa, jonka pioneerityö suomalaisena “hiihtomaan” valmentajana maailmalla on uraauurtavaa.
Euroopan eksotiikkaa ja vihdoin menestystä
Euroopassa suomalaisseurojen eksoottiset seikkailut jäivät vuodesta toiseen lyhyiksi kunnes Kuusysi eteni Euroopan cupissa aina puolivälierään asti 1986 pudoten niukasti lopulliselle voittajalle Steaua Bukarestille.
Cup-voittajien cupissa Haka oli mennyt yhtä pitkälle kaksi vuotta aiemmin ja RoPS kaksi vuotta Kuusysin perään.
Anekdoottina mainittakoon Kuusysin vierasottelu Uefa-cupissa Liverpoolia vastaan 1991. Lahtelaisten valkoista paitaa koristi pankkisponsorin logo, joka herätti hämmennystä Anfieldin kuuluisassa Kop-katsomossa.
Kaudella 1998-1999 HJK pääsi sensaatiomaisesti Mestarien liigan lohkovaiheeseen, minne ei suomalaisilla ole sen koomin ollut asiaa.
Naisten maajoukkue on ollut tuttu näky jalkapallon EM-kisoissa. Miehet yrittivät EM- ja MM-kisoihin 81 vuoden aikana 33 kertaa. Viimein 34. kerralla onnisti. Valtava painolasti suomalaisen jalkapallon harteilta putosi. Marraskuun 15. päivän iltana vuonna 2019 Suomi selviytyi Teemu Pukin ja Markku Kanervan johtamina jalkapallon EM-kisoihin.
Lähteitä
https://yle.fi/urheilu/3-11963439
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005716810.html?share=aaae86e857422380db3e637b98a14069
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/19614/URN_NBN_fi_jyu-200902151065.pdf?sequence=1
https://www.is.fi/veikkausliiga/art-2000008270776.html
https://www.is.fi/huuhkajat/art-2000006310459.html
Muut lähteet:
Lautela Yrjö - Wallén Göran - Kanerva Juha - Sjöblom Kenth - Tikander Vesa - Tuunainen Sari - Virolainen Maria : Rakas jalkapallo - Sata vuotta suomalaista jalkapalloa (2008)
