VPS on e-jalkapallon Suomen Cupin mestari!

Vaasalaisjoukkue ei hävinnyt finaalipäivänä otteluakaan.

Valtteri "Valdoboii" Kyrö

27.5.2024 klo 13:58

E-jalkapallon Suomen Cupin finaalipäivä pelattiin lauantaina 25. toukokuuta Palloliiton toimistolla Töölössä. Finaaleihin osallistui kaksi juniorisarjan parasta ja neljä avoimen sarjan parasta joukkuetta. Kaikki finaalipäivän pelit pelattiin best of 3 -formaatilla, eli kahdella otteluvoitolla voitti otteluparin.

Päivä starttasi juniorisarjan finaalilla, jossa olivat vastakkain samassa alkulohkossa pelanneet Äänekosken Huima ja Malax IF/1. Jo lohkovaiheessa nähtiin kaksi tiukka kamppailua, jotka Malax IF vei kuitenkin niukasti nimiinsä. Meno ei finaalipäivänä juuri muuttunut: Ottelupari eteni kolmanteen osaotteluun, jonka Malax IF käänsi edukseen maalein 3–1. Pokaalia pääsivät nostamaan maalahtelaisten pelaajat Emil ”3mppiz” Appel ja Anton ”Antinho” Österroos.

Malax IF/1 juhlii mestaruutta.

Avoimen sarjan puolella päivä alkoi ensimmäisellä välierällä, jossa kohtasivat HJK ja VPS. Puolivälieränsä SJK:lle hävinnyt Klubi oli päässyt takaoven kautta mukaan finaalitapahtumaan, sillä SJK:n miehistö joutui valitettavasti vetäytymään tapahtumasta henkilökohtaisten syiden vuoksi.

HJK:n ja VPS:n ensimmäinen osaottelu oli käänteitä täynnä, kun HJK:n Mert ”CelikWay” Celik käänsi 0–2-tappioaseman 3–2-johtoasemaksi, mutta Vepsun Eelis ”Penaa_14” Hänninen ei tästä lannistunut vaan väänsi vaasalaisille 4–3-voiton. Toinen osaottelu Erno ”egoapina” Parkkosen ja Valtteri ”Valdoboii” Kyrön välillä oli puolestaan viimeiselle kympille saakka kliseinen yhden maalin peli, jossa Kyrö käytti omat paikkansa tehokkaammin ja johdatti VPS:n finaaliin.

HJK.

Toisessa välierässä olivat vastakkain yksi suurimmista ennakkosuosikeista, Jesse ”Kossu72” Kosamon AC Oulu sekä yllättäjäjoukkue Huima/Urho, joka oli edennyt vakuuttavasti välieriin kaatamalla muun muassa FC Interin ja FC Hakan. Huima/Urho nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan, kun Joona ”J-Bohemian” Laukkanen voitti omassa ottelussaan AC Oulun Jesper ”jjesu” Hietarinteen maalein 2–0.

Huima/Urhon kaksikko kävi lähellä finaalipaikkaa.

Toinen osaottelu näytti ratkeavan heti kättelyssä, kun Jesse ”Kossu72” Kosamo iski vartissa taululle 2–0-numerot, mutta sitten Huima/Urhon Joonatan ”xooperz” Saarnilehto sai oman pelinsä rullaamaan. Ennakkoluulottomasti pelannut Saarnilehto iski ottelun loppupuolella 3–3-tasoituksen, joka riemastutti paikan päällä jännittänyttä Huima/Urhon faniryhmää. Kun Saarnilehto löi pöytään vielä 4–3-johtomaalin vain minuutti ennen loppua, oli tunnelma Töölössä katossa. Selkä seinää vasten ajettu Kosamo näytti kuitenkin, miksi häntä pidetään Suomen parhaana EAFC-pelaajana: viimeinen hyökkäys, 4–4-tasoitus ja jatkoajalla voittoon.

Sama kaksikko kohtasi uudestaan otteluparin viimeisessä osaottelussa. Tällä kertaa maalijuhlat vaihtuivat tarkkaan puolustamiseen, ja ottelun avausmaali nähtiin vasta noin tunnin kohdalla. Saarnilehto sai pallon ylärimaan, ja seuraavasta tilanteesta Kosamo naulasi avausmaalin. 2–0-johto-osuma nähtiin vain hetkeä myöhemmin, ja lopulta AC Oulu kampesi finaaliin 3–1-voitolla.

AC Oulun Jesper "jjesu" Hietarinne ja Jesse "Kossu72" Kosamo

Finaali alkoi Eelis ”Penaa_14” Hännisen ja Jesper ”jjesu” Hietarinteen välisellä ottelulla, joka oli alusta lähtien melkoista ilotulitusta. Kaksikko tarjoili yleisölle lopulta yhdeksän maalia, kun Hänninen nappasi selvän 6–3-voiton Hietarinteestä. AC Oulun jo kertaalleen kuilun partaalta pelastanut Jesse ”Kossu72” kohtasi omassa kamppailussaan Valtteri ”Valdoboii” Kyrön, ja moni saattoi odottaa jälleen kolmatta osaottelua. Sitä ei Kosamon selvähköstä hallinnasta huolimatta kuitenkaan saatu, kun äärimmäisen tehokkaasti maalipaikkansa käyttänyt Kyrö voitti Kosamon 2–1, ja VPS:n mestaruusjuhlat saivat alkaa.

– Tuntuu hemmetin hyvältä. Tässä on yli viisi vuotta pelailtu ja monta kakkossijaa takana, ja nyt pääsee ekaa kertaa nostamaan pyttyä, on kyllä erittäin hyvä fiilis. Täytyy varmaan lentää ulkomaille (Petr) Cechin luokse ja tarjota hänelle muutamat oluet, oli sellaisia game-savereita, naurahtaa Kyrö viitaten Kosamon lukuisiin torjuttuihin maalipaikkoihin finaalissa.

VPS:n toinen pelaaja eli Eelis ”Penaa_14” Hänninen pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa toista kertaa urallaan. Ensimmäisellä kerralla voitto irtosi veljen kansa Lehmon Pallon paidassa.

– Eihän tähän kyllästy ikinä, se on fakta. Viimeksi kun voitettiin, oltiin enemmän sellaisia mustia hevosia, mutta nyt tiesimme Valdon kanssa, että olemme hyvä kaksikko ja jos molemmat hoitavat oman tonttinsa, niin kyllä me hoidamme pytyn kotiin.

Voittamaton VPS.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit