U.S. Leccen Henri Salomaan kausi päättyi mestaruusjuhliin

Salomaa ja Pikkuhuuhkajat matkasivat tänään maanantaina Puolaan. Torstain Puola-maaottelu näkyy suorana Palloliiton YouTube-kanavan välityksellä.

Perjantain finaali pelattiin Serie A -seura Sassuolon kotistadionilla.

12.6.2023 klo 20:38

Henri Salomaan toinen kausi Italian kentillä sai komean päätöksen, kun U.S. Lecce juhli Primaveran eli saapasmaan U19-sarjan mestaruutta. Mestaruus oli Leccelle seurahistorian kolmas – edellisestä oli kulunut 19 vuotta.

HJK-kasvatti pelasi täydet minuutit viime maanantain välierässä, jossa Lecce nousi tappioasemasta 2–1-voittoon Sassuoloa vastaan. Jatko-otteluun venyneessä finaalissa laituri uurasti 118 minuuttia – ruotsalainen Emin Hasić osui Fiorentinan verkkoon hetkeä myöhemmin, ja osuma jäi loppuottelun voittomaaliksi.

– Ottelu oli aika tavallinen finaali, eikä kumpikaan joukkue ottanut turhia riskejä. Fiorentina piti palloa omalla kenttäpuoliskollaan, mutta meidän pakkamme pysyi hyvin kasassa, ja heillä oli vaikeuksia murtautumisen kanssa. Me haimme maaleja vastaiskuilla, Salomaa kertoo.

– Voittomaalimme tuli kulmapotkusta aivan viimeisillä sekunneilla ennen rangaistuspotkua. Lisäajan voittomaalista tapaa unelmoida, ja on vaikea kuvailla fiilistä, mikä siitä tuli. Se tuntui epätodelliselta. Mestaruus maistui erityisen hyvältä vaikean viime kauden jälkeen.

Lecce sijoittui edelliskaudella Primaveran 14:nneksi ja vältti putoamiskarsinnat vain Napolia paremman maalieronsa ansiosta. Tällä kaudella joukkue voitti runkosarjan, vaikka Leccen kone yskähteli hieman huhti-toukokuussa. Mikä selittää hurjan tasonnoston?

– Meillä vaihtui viime kauden päätteeksi päävalmentaja, ja saimme muutaman hyvän vahvistuksen. Valmennuskielemme muuttui italiasta englanniksi – uskon sen vaikuttaneen peliimme positiivisesti, koska kaikki avauskokoonpanomme pelaajat ovat ulkomaalaisia. Kokonaisuudessaan joukkueemme oli tällä kaudella paljon yhtenäisempi kuin viime vuonna, Salomaa avaa.

– Viime kaudella vedimme enemmän pitkää palloa, mikä ei ehkä toiminut. Tällä kaudella meillä oli selvät taktiikat sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Päävalmentajamme (Federico Coppitelli) on kokenut nuorten valmentaja, ja hänellä oli meille paljon annettavaa taktisesti.

Salomaa sai kauden aikana vastuuta 32 sarjaottelussa. Kenttäpelaajista nuorukainen pelasi joukkueen yhdeksänneksi suurimmat minuutit – maaleja syntyi viisi ja maalisyöttöjä seitsemän.

– Tehoja olisi toki voinut tehdä enemmän, mutta olen ihan tyytyväinen kauteeni. Koen, että olin fyysisesti selvästi parempi kuin edelliskaudella. Finaali oli hyvä esimerkki siitä, että jaksoin pelata isoja minuutteja ilman ongelmia. Lisäksi olen kehittynyt pääpelissä sekä syvyysjuoksuissa – minulle on painotettu sitä, että minulle halutaan pelata palloja linjan taakse, josta keskitän maalille. Siitä tuli bravuurini.

Suomalaisen hyvät otteet huomattiin myös Leccen edustusjoukkueessa, jonka harjoitusringissä ikätoveri Jasper Samooja vietti koko kauden. Sarjanousija säilytti paikkansa Serie A:ssa, ja perinteikäs seura nähdään pääsarjassa myös kaudella 2023–2024.

– Treenasin edustuksen kanssa muutaman kerran. Mielestäni treenit menivät hyvin, ja oli kiva huomata, että pysyin mukana tempossa. Tuntui, että pystyin käyttämään omia vahvuuksiani myös Serie A -pelaajien kanssa.

Pikkuhuuhkajien Eetu Mömmö ehti pelata syksyllä neljässä Primavera-ottelussa, kunnes hänet lainattiin Leccestä islantilaisseura FH:hon. Salomaan kohdalla tulevan kauden kuviot selviävät tarkemmin kesällä.

– Sopimukseni jatkuu vielä kauden ajan, ja Leccellä on lisäksi parin vuoden optio. Pystyisin ikäni puolesta tavallaan pelaamaan Primaveraa myös ensi kaudella (säännöt mahdollistavat yhden yli-ikäisen pelaajan), mutta tavoitteenani on pelata miesten pelejä.

Salomaa onnistui maalinteossa Puolaa vastaan U19-EM-karsinnoissa. Tuulettamassa mukana Otso Koskinen.Kuva: Ⓒ Piotr Rychter

Laitapelaaja ehti viettää finaalin jälkeen vain yhden yön kotonaan, kunnes matka kävi Suomeen. Myös Helsingissä kului yksi yö – Salomaa ja U21-maajoukkue lensivät tänään Puolan Varsovaan. Nuorukaisen edellisestä maajoukkuekomennuksesta on kulunut reilut puolitoista vuotta, ja hän on mukana suurella innolla.

– On aina tosi mukava tulla maajoukkueen mukaan. Samalla on hauska nähdä vanhoja tuttuja, joista monia en ollut nähnyt vuoteen. Minulla on tosi hyvä fiilis U21-projektista – meillä on kasassa tosi kova nippu, joka pystyy haastamaan minkä tahansa maan.

Salomaalla on varsin lämpimiä muistoja Puolasta, jossa Pikkuhuuhkajat viettää tulevat päivät. Laituri teki U19-maajoukkueen 3–1-maalin syksyllä 2021, kun Suomi kaatoi isäntämaan komean esityksen päätteeksi – osuma on toistaiseksi viimeinen, jonka Salomaa on tehnyt maajoukkuepaidassa.

– Olisi kiva jatkaa torstaina siitä, mihin jäin. Minulla on suuri halu näyttää osaamistani ja edustaa Suomea parhaani mukaan.

Pikkuhuuhkajien kesäkuun ottelut (Suomen aikaa):
To 15.6. klo 18:30 Puola – Suomi, Stadion Polonii Warszawa (Varsova)
Ti 20.6. klo 18:00 Slovenia – Suomi, Nacionalni nogometni center Brdo (Kranj)

Kumpikin ottelu näkyy suorana Palloliiton YouTube-kanavan välityksellä.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit