U19-pojat nimetty EM-jatkokarsintaturnaukseen

Turnausjärjestäjä striimaa Saksan ottelut – Palloliitto selvittää mahdollisuutta muiden otteluiden striimaamiseen. EM-jatkokarsintojen viestintä tapahtuu Palloliiton somekanavilla.

Matias Siltanen ja Minihuuhkajat kamppailevat kisapaikasta 6-lohkossa.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

3.3.2025 klo 15:58

U19-pojat (2006 ja myöhemmin syntyneet) pelaa maaliskuussa paikasta EM-kisoissa. Suomi saa EM-jatkokarsinnoissa vastaansa isäntämaa Saksan, Irlannin sekä Slovenian. Lohkovoittaja selvittää tiensä Romaniassa kesäkuussa pelattavaan EM-lopputurnaukseen, jossa pelaa turnausisännän lisäksi seitsemän maata.

– Meillä on vahva joukkue, ja pelaajatilanne on isossa kuvassa ihan hyvä. Osalla pelaajista on ollut hieman loukkaantumishuolia kevään aikana. Muun muassa Samuel Pasanen ja Julius Paananen ovat valitettavasti sivussa karsinnoista. Toisaalta moni pelaajistamme on ottanut talven aikana isoja askelia eteenpäin, päävalmentaja Peter Lundberg sanoo.

– Esimerkiksi Juho Lähteenmäki on tehnyt vahvan läpimurron FC Nordsjaellandin edustusjoukkueeseen. Matias Siltanen on puolestaan aloittanut hienosti Djurgårdenissa. Kotimaan kentillä monet pelaajat ovat pelanneet isoja minuutteja merkittävissä rooleissa. On hienoa päästä jatkamaan töitä poikien kanssa.

Suomen edellisistä maaotteluista on ehtinyt kulua muutama kuukausi. Minihuuhkajat isännöi viime lokakuussa EM-karsintaturnausta, jonka Lundbergin miehistö aloitti 1–0-voitolla Sveitsistä. Toisessa pelissä Suomi murskasi San Marinon 5–0. Minihuuhkajat päätti karsinnat 2–3-tappioon Tshekkiä vastaan, mutta selvisi jatkoon lohkokakkosena.

– Voimme ottaa monia hyviä asioita mukaan syksyn karsinnoista. Loimme peleissä paljon paikkoja ja olimme vaarallisia hyökkäyspäässä. Meillä on syksyltä hyvä pohja, ja haluamme jatkaa samaa rataa EM-jatkokarsinnoissa, Lundberg toteaa.

– Tiedämme, että pienet marginaalit ratkaisevat näissä peleissä. Kun pystymme parantamaan tietyissä asioissa, olemme valmiita kamppailemaan lohkovoitosta. EM-kisapaikka on tavoitteemme ja unelmamme.

Suomen ottelut (Suomen aikaa):
Ke 19.3. klo 12.00 Suomi – Irlanti, Sportzentrum Windmühlenberg (Wolfsburg)
La 22.3. klo 16.00 Saksa – Suomi, GWG-Stadion (Gifhorn)
Ti 25.3. klo 16.00 Slovenia – Suomi, GWG-Stadion

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Osku Maukonen (mv), FC Lahti (FC Reipas)
Eero Vuorjoki (mv), FC Inter (FC Honka)
Akseli Puukko, Bologna FC (FC Lahti, FC Reipas)
Eemil Toivonen, HJK (FC Kontu, MPS)
Eetu Saarela, AC Oulu (OLS)
Kaius Simojoki, HJK (KäPa, PPJ)
Juho Lähteenmäki, FC Nordsjaelland (Ilves)
Ilari Kangasniemi, FC Internazionale Milano (SJK, FC Seinäjoki, Jalkapalloseura Sepsi -78)
Daniel Riihilahti, SK Brann (HJK, MPS)
Matias Siltanen, Djurgårdens IF (KuPS)
Iiro Mendolin, FC Groningen (FC Inter, KaaPo, KaaNa)
Otto Ruoppi, KuPS (MP)
Julius Körkkö, AC Oulu (Tervarit Juniorit, HauPa)
Martin Kirilov, Torino FC (HJK, FC Honka, EBK) 
Djoully Nzoko, KRC Genk (FC Inter, TPS)
Vilho Huovila, FC Lahti (MP, Kajo, Sudet, Kuusysi)
Elmer Vauhkonen, IF Gnistan (HJK, KuPS, PK-37)
Pyry Mentu, HJK
Onni Helén, TPS (FC Jazz, TuNL)
David Ezeh, HJK (IF Gnistan)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit