U19-pojat aloitti EM-karsinnat maukkaalla voitolla
David Ezeh viimeisteli ottelun ainokaisen, kun Minihuuhkajat päihitti Sveitsin 1–0.
Suomen avaus Sveitsiä vastaan.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL
U19-poikien (2006 ja myöhemmin syntyneet) EM-karsintaturnaus lähti käyntiin upealla 1–0-voitolla Sveitsistä. Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla pelatun ottelun tallenne löytyy Palloliiton YouTube-kanavalta.
Ottelu lähti käyntiin rankkasateessa ja todella kovassa tuulessa. Sveitsi prässäsi alusta asti korkealta, ja Suomi joutui avaamaan pääasiassa pitkillä palloilla. Minihuuhkajat pelasi avausjaksolla vahvaan vastatuuleen, mikä toi omat haasteensa pelinavaamiseen. Ensimmäinen kymmenminuuttinen eteni tasaisesti, eikä kumpikaan joukkue päässyt tekopaikoille.
Kamppailun ensimmäinen laukaus lähti Otto Ruopin jalasta vartin kohdalla. Suomen kymppipaita ei saanut kunnon osumaa palloon, ja laukaus leijaili selvästi yli. Minihuuhkajilla oli sittemmin mainio ote pelistä ja kotijoukkue eteni vahvasti etenkin oikean laidan kautta. Viimeinen silaus jäi kuitenkin puuttumaan, eikä sveitsiläisvahti Dario Wältiä päästy testaamaan ensimmäisen jakson avauspuolikkaalla.
26. minuutilla Suomi loi vastustajan boksiin painetta sekä oikealta että vasemmalta laidalta. Sveitsi puolusti keskustaa tiiviisti, eivätkä suomalaiset päässeet vetopaikoille. Sveitsi puolusti todella syvällä, eikä vastustajan linjan takana ollut juurikaan tilaa. Sveitsi sai ensimmäisen tekopaikkansa hetkeä myöhemmin, kun Demir Xhemalija laukoi hieman takatolpan ohi.
Minihuuhkajille tarjottiin 35. minuutilla saumaa avausosumaan, kun Eemil Toivonen hankki Suomelle rangaistuspotkun. David Ezeh laukoi kuitenkin ohi, ja ottelu jatkui maalittomissa lukemissa. Muutama minuutti tästä Djoully Nzoko antoi hyvän syötön maalin edustalle – Juho Lähteenmäki ei onnistunut ohjaamaan palloa maalia päin. Avausjakson viimeisillä minuuteilla ei nähty Sveitsin paineesta huolimatta tekopaikkoja, ja tauolle poistuttiin maalittomissa lukemissa.
Sade yltyi Myyrmäessä entisestään tauon aikana, mutta pallo liikkui tekonurmella varsin mukavasti myös toisen jakson alussa. Minihuuhkajat oli niskan päällä ensimmäisten minuuttien ajan, ja Sveitsi joutui jälleen puolustamaan todella syvällä. Wälti joutui torjuntatöihin 51. minuutilla, kun Samuel Pasanen pääsi kokeilemaan pienehköstä kulmasta.
Muutamaa minuuttia myöhemmin illan avausosuma oli senttien päässä – Ezeh tuikkasi pallon lähietäisyydeltä ylärimaan. Tilannetta kuitenkin edelsi kapteenin käsivirhe, ja peliä jatkettiin Sveitsin vapaapotkulla. Sveitsin ainoat mahdollisuudet piilivät vastaiskuissa, jotka päättyivät ennen aikojaan keskialueella. Suomen kenttäpuoliskolla pallo ei käynyt pitkään aikaan.
Suomi lähti 67. minuutilla lupaavan oloiseen vastaiskuun, mutta sveitsiläispuolustus selvisi tilanteesta ehjin nahoin. Minihuuhkajilla oli seuraavien minuuttien aikana hyviä aihioita hyökkäyskolmanneksella – viimeisissä ratkaisuissa ei kuitenkaan ollut tarvittavaa laatua. Wälti venyi 73. minuutilla mainioon torjuntaan, kun juuri kentälle vaihdettu Elmer Vauhkonen haki alakulmaa.
Suomi teki ansaitun maalin viimein 76. minuutilla, kun Pasasen loistava kulmapotku tavoitti Ezeh’n takatolpalta, eikä kapteeni erehtynyt huippupaikasta. Sveitsi ei saanut avausosuman jälkeen kirivaihetta päälle, ja Minihuuhkajat piti paineen vastustajan päädyssä myös seuraavien minuuttien ajan. Onni Helén oli todella lähellä päästä tuplaamaan Suomen johdon 82. minuutilla, mutta Sveitsi pysyi mukana pelissä.
Seuraavassa tilanteessa Vauhkonen karkasi läpiajoon – Wälti venyi paraatipelastukseen, ja punapaitojen puolustus hoiti loput. Suomi prässäsi vielä loppuminuuteillakin korkealta, eikä Sveitsi päässyt millään pois omalta kenttäpuoliskoltaan. Joukkue joutui pelaamaan toisen jakson vastatuuleen, eivätkä Wältin pitkät avaukset kantaneet tarpeeksi kauas. Minihuuhkajien 1–0-johto kesti loppuun asti, ja joukkue sai loistavan alun kotikarsinnoilleen.
– Me olimme erinomaisia koko ottelun ajan. Tämä oli kenties vuoden paras matsimme. Ensimmäiset minuutit olivat meille hieman haastavia, mutta sen jälkeen esityksemme oli mainio. Olosuhteet vaikuttivat otteluun jonkin verran, mutta pelasimme hyvin sekä myötä- että vastatuuleen, päävalmentaja Peter Lundberg sanoi.
– Prässimme toimi hienosti, ja hyökkäsimme hyvin sekä keskustasta että leveältä. Emme onnistuneet rangaistuspotkusta – osoitimme sen jälkeen paljon Huuhkajasydäntä ja pidimme keskittymisen olennaisessa. Lopulta saimme palkinnon ja ansaitun maalin. Oli hienoa, että voittomaali syntyi erikoistilanteesta. Pelasimme todella kypsästi maalimme jälkeen.
Suomen karsintaurakka jatkuu lauantaina San Marinoa vastaan. Karsintojen tilastot löytyvät Palloliiton Tulospalvelusta – lohkon kaksi parasta joukkuetta ja karsintojen paras lohkokolmonen etenevät EM-jatkokarsintoihin.
– Sanoin pojille pelin jälkeen, että voimme nauttia voitosta tämän illan ajan, mutta meidän täytyy aloittaa palautuminen välittömästi. Emme ole vielä valmiita – tarvitsemme lisää pisteitä, jotta saavutamme tavoitteemme. Käymme tämän pelin tarkasti läpi ja mietimme, mitä asioita voimme ottaa mukaan seuraavaan peliin. Keskittymisemme on täysin lauantaissa, Lundberg totesi.
Otteluohjelma:
La 12.10. klo 13.00 Suomi – San Marino, Järvenpään keskuskenttä
La 12.10. klo 18.00 Tshekki – Sveitsi, Järvenpään keskuskenttä
Ti 15.10. klo 13.00 Suomi – Tshekki, Myyrmäen jalkapallostadion
Ti 15.10. klo 13.00 San Marino – Sveitsi, Järvenpään keskuskenttä
Lippujen hinnat:
Aikuiset: 8 euroa
Alennusryhmät (opiskelijat ja eläkeläiset) sekä lapset: 4 euroa
Joukkuelippu (4 aikuista ja 16 lasta): 60 euroa
Alle kuusivuotiaat pääsevät peleihin ilmaiseksi. Liput myydään portilta. Järvenpään otteluissa maksutapoina kortti ja käteinen, Vantaan otteluissa kortti, käteinen ja Mobilepay. Joukkueliput varataan etukäteen turnauksen yhteistyöseurojen VJS:n ja JäPS:n kautta.