U17-pojat nimetty EM-jatkokarsintaturnaukseen
Suomen avausottelu näkyy suorana Ranskan jalkapalloliiton YouTube-kanavalla. Palloliitto selvittää mahdollisuutta muiden pelien striimaamiseen. Karsintojen viestintä tapahtuu Palloliiton somekanavissa.
Suomen EM-jatkokarsintakenraali päättyi iloisiin tunnelmiin.Kuva: Jose Breton
U17-pojat (2008 ja myöhemmin syntyneet) matkaa ensi viikon sunnuntaina Ranskaan, jossa Suomi pelaa EM-kisapaikasta isäntämaan, Kreikan ja Tanskan kanssa. Lohkovoittaja etenee EM-lopputurnaukseen, joka pelataan Albaniassa touko-kesäkuussa. EM-jatkokarsintojen 11 parasta maata pääsee ikäluokan MM-lopputurnaukseen.
Päävalmentaja Erkka V. Lehtola nimesi karsintaryhmään kaksi maalivahtia sekä 15 kenttäpelaajaa – joukkuetta täydennetään kolmella pelaajalla 10. maaliskuuta mennessä.
– Joukkueen nimeäminen on aina haastavaa, ja valintojen vaikeus korostuu, kun panokset ovat tapissa. Kaikki tietävät, että tarvitsemme mukaan parhaat pelaajamme, mikäli haluamme pärjätä EM-jatkokarsinnoissa. Haluan odottaa viikonloppuun asti tiettyjen pelaajien kanssa, Lehtola sanoo.
– Runkopelaajistamme Eetu Grönlund ja Valtteri Lehtomäki joutuvat jäämään varmuudella sivuun loukkaantumisten takia. Se on harmillista, mutta pääsemme harvemmin karsintoihin ilman poissaoloja. Saamme sairastuvalta takaisin Antton Nylundin, joka oli pitkään loukkaantuneena.
Minihuuhkajat pelasi EM-jatkokarsintakenraalinsa helmikuun puolivälissä. Ensin Irlanti kaatui komeasti 3–0, ja pari päivää myöhemmin Suomi kukisti Sveitsin 1–0. Kaksi voittoa ja nollapeliä tulivat makeaan paikkaan.
– Irlanti- ja Sveitsi-ottelut olivat meille supertärkeitä kokemuksia. Saimme tuntumaa luonnonnurmeen ja pääsimme maistamaan kansainvälistä vaatimustasoa. Meillä oli mukana ensikertalaisia, joista osa valittiin myös karsintaryhmään. Peleissä oli paljon hyviä suorituksia. Jouduimme myös treenaamaan sitä, kuinka vaikeita hetkiä kestetään, Lehtola toteaa.
– Sellaisia hetkiä on varmuudella luvassa karsinnoissa. Kyky selvitä niistä on olennaisen tärkeä tuloksen tekemisen kannalta. Kohtaamme heti avauspelissä Ranskan, joka on monelle pelaajistamme tähänastisen uran kovin vastus. He voittivat juuri Italian kahdesti (2–0 ja 4–0), mikä kertoo paljon. Mielestäni on hyvä, että Ranska on avausvastustajamme. Meidän pitää saada sellainen mieliala, että haluamme järkyttää jättiläistä, Lehtola jatkaa.
– Jalkapallossa on aina yllätyksen mahdollisuus. Meidän ei kannata stressata mitään karsintaottelua, koska meillä on pelkkää voitettavaa. Kreikka ja Tanska ovat meille tuttuja vastuksia viime vuodelta, ja meillä on heistä paljon materiaalia. Vastustajien tutkiminen on hyvässä vauhdissa.
Suomen ottelut (Suomen aikaa):
Ke 19.3 klo 16.00 Ranska – Suomi, Stade André Darrigade (Dax)
La 22.3. klo 19.00 Kreikka – Suomi, Stade André Darrigade (Dax)
Ti 25.3. klo 17.00 Suomi – Tanska, Stade André Darrigade (Dax)
Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Niki Hasselman (mv), PKKU
Max Kulmala (mv), FC Inter (FC Honka, LPS)
Musa Hietakangas, SJK (FC Honka, HJK, FC Espoo, KaPy)
Eerik Salmivuori, FC Honka (PPJ, HJK)
Luka Puhakainen, KTP (LAUTP)
Ville Kumpu, Ilves
Sameli Puputti, KäPa (HJK)
Topias Töllinen, PKKU (RiPS, HyPS)
Alexander Wik, VPS (WFA, I-JBK)
Bruno Katz, VfL Wolfsburg (HJK, KäPa)
Otto Tiitinen, Ilves (HyPS, LPS)
Eze Onuoha, FC Honka (MPS)
Leevi Palmula, HJK
Antton Nylund, HJK
Osagie Okungbowa, KäPa (FC Viikingit, Valtti, HCFA, HJK)
Alberto Velasquez, FC Midtjylland (FC Honka, HJK)
Noah Rantasalmi, SJK (PPJ)
Joukkuetta täydennetään kolmella pelaajalla 10. maaliskuuta mennessä.