U17-pojat kaatoi Sveitsin lisäaikamaalilla
Alberto Velasquez viimeisteli ottelun ainokaisen lisäajalla. Raportti on puutteellinen teknisten haasteiden takia.
Suomen avaus Sveitsiä vastaan.
U17-poikien (2008 ja myöhemmin syntyneet) EM-jatkokarsintakenraali päättyi makeaan 1–0-voittoon Sveitsistä. Espanjan Olivassa pelatun ottelun tallenne on katsottavissa Palloliiton YouTube-kanavalla.
Keskiviikkona Irlannin kaatanut Suomi teki avauskokoonpanoonsa useita muutoksia. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta Sveitsi oli hieman hallitsevampi osapuoli ensimmäisten minuuttien aikana. Vastustaja pyrki boksiin pääasiassa laitojen kautta – Minihuuhkajat kuitenkin pystyi pitämään sveitsiläiset pois hyviltä paikoilta.
Sveitsi oli lähellä avausosumaa 10. minuutilla. Punapaidat hyökkäsivät jälleen oikealta laidalta, ja vastustajan pelaaja pääsi kokeilemaan keskityksen paluupallosta. Suomen pelaaja onnistui blokkaamaan kovan laukauksen kulmapotkuksi. Paine pysyi Minihuuhkajien puolustuskolmanneksella myös seuraavien minuuttien ajan.
Suomi hankki ensimmäisen vartin aikana muutaman kulmapotkun, joista Sveitsi selvisi ilman ongelmia. Sveitsi iski riistojen jälkeen terävästi vastaan, mutta Minihuuhkajat reagoi pallonmenetyksiin varsin hyvin. Korkean prässin alla Suomella oli ajoittain haasteita, ja Sveitsi sai estettyä Minihuuhkajien pääsyn omalle kenttäpuoliskolleen pitkän jakson ajan.
Max Kulmala otti tärkeän torjunnan avausjakson puolivälissä, kun vastustajan pelaaja haki johtomaalia lähietäisyydeltä. Muutamaa minuuttia myöhemmin Sveitsi hyökkäsi vaarallisesti vasemmalta laidalta. Suomen onneksi vastustajan hyökkääjä ei aivan yltänyt matalaan keskitykseen.
Hyökkäyspelin osalta avauspuolikas oli Minihuuhkajille vaikea. Vastustaja puolusti keskustaa tiiviisti sekä blokkasi laukauksia, ja sveitsiläisvahti Lionel Cherif sai olla tolppien välissä hyvin rauhassa. Suomen boksissa oli muutama minuutti ennen taukoa pientä painetta, minkä lisäksi vastustajalle tuli lopussa yksi hyvä vetopaikka, mutta Sveitsi ei onnistunut avaamaan maalihanoja.
Suomi sai toisen jakson alkajaisiksi vapaapotkun hyvästä keskityspaikasta. Osagie Okungbowa pääsi puskemaan melko vapaasti, mutta kymppipaidan yritys suuntautui maalivahtia päin. Minihuuhkajilla oli muutenkin hyvä ote pelistä, ja sinipaidat pitivät palloa selvästi enemmän kuin ensimmäisen puoliajan alussa. Murtautuminen oli kuitenkin yhä vaikeaa Suomelle.
Kulmala venyi hienoon torjuntaan vajaan tunnin kohdalla, kun sveitsiläispelaaja sai jalkansa vapaaksi boksin rajan tuntumassa. Suomella oli seuraavan kymmenminuuttisen aikana muutama kulmapotku, joista yksikään ei tuottanut Minihuuhkajille toivottua tulosta. Sveitsiläiset puolustivat boksiaan vahvasti ja veivät pääpalloja kovalla prosentilla.
Sveitsin Josip Bralicille avautui 74. minuutilla mainio tilaisuus maalintekoon. Hyökkääjän veto viuhui vain aavistuksen ohi takatolpan. Toisessa päässä Cherif puolestaan torjui Eze Onuohan kudin. Suomen maali oli todella lähellä kymmenisen minuuttia ennen loppua, mutta Okungbowa ei saanut tuikattua avausosumaa.
Suomella riitti energiaa vielä viimeisten minuuttien ajan, ja Erkka V. Lehtolan miehistö haki vimmatusti maalia. Sveitsikään ei peruutellut – kumpikaan joukkue ei näyttänyt tyytyvän tasapeliin. Minihuuhkajat palkittiin viimein lisäajalla, kun Alberto Velasquez osui Okungbowan kulmapotkusta. Ottelu päättyi välittömästi maalin jälkeen, ja Suomi sai erinomaisen tuloksen kenraaliharjoituksestaan.
– Tämä oli meille kolmas peräkkäinen voitto, ja olemme pitäneet nollat kaikissa näissä peleissä. Meillä oli tähän viikkoon haastavat lähtökohdat, kun luottopelaajamme Topias Töllinen ja Leevi Palmula eivät pystyneet pelaamaan kummassakaan ottelussa. Tämäkin nostaa voittojemme arvoa. Selvisimme sekä keskiviikkona että tänään hankalasta alusta. Ensimmäisellä jaksolla emme olleet parhaimmillamme, ja Sveitsi osoitti olevansa kova vastus, Lehtola sanoi.
– Meillä oli avauksessa useita pelaajia, joilla ei ollut maaotteluita ennen tätä viikkoa. Olen tosi iloinen siitä, että pystyimme parantamaan ottelun edetessä. Toisen jakson esityksemme oli miehekäs, ja kaikki vetivät loistavalla asenteella. Pelirohkeutta rupesi löytymään enemmän ja enemmän. Meillä oli paljon onnistujia, mikä lämmittää mieltä. Se kantaa heitä eteenpäin, Lehtola jatkoi.
– Etenkin puolustuslinjamme oli tänään vahva. Tämän viikon debytanteista Sameli Puputti ja Alexander Wik pärjäsivät mainiosti mukana. Luka Puhakainen ja Musa Hietakangas pelasivat erinomaisen ottelun. Onnistujia riitti, mutta tämä oli ennen kaikkea joukkueen vahva suoritus. Sveitsi haastaa Euroopan suurimpia maita, ja heidän voittamisensa on kova juttu. Monen jutun pitää natsata, että heitä vastaan saa tällaisen tuloksen.
Maaliskuussa Suomi taistelee EM-kisapaikasta turnausisäntä Ranskan, Kreikan ja Tanskan kanssa. Lohkovoittaja etenee EM-lopputurnaukseen, joka pelataan Albaniassa touko-kesäkuussa. EM-jatkokarsintojen 11 parasta maata pääsee ikäluokan MM-lopputurnaukseen.
– Täytyy muistaa, että vastuksemme vain kovenee. Ranska on Euroopan kärkimaita, ja Tanska on lähes aina Pohjoismaiden paras futismaa. Vaikka voitimme Kreikan kahdesti viime syksynä, oli kyseessä paras Kreikka, jonka olen nähnyt vuosikymmeneen. Tämän viikon tulokset antavat kuitenkin uskoa, Lehtola totesi.
– Saimme jälleen arvokasta oppia. Näiden pelien jälkeen on hyvä lähteä Ranskaan. Meillä on pelaajavalintojen kannalta myönteisiä ongelmia, kun suuri joukko pelaajia esiintyi edukseen. Nyt toivon tuttuun tapaan, että kaikki pelaajamme saavat paljon peliminuutteja sekä terveyttä.
Suomen ottelut EM-jatkokarsinnoissa (Suomen aikaa):
Ke 19.3. klo 16.00 Ranska – Suomi, Stade André Darrigade (Dax)
La 22.3. klo 19.00 Kreikka – Suomi, Stade André Darrigade
Ti 25.3. klo 17.00 Suomi – Tanska, Stade André Darrigade
Palloliitto selvittää mahdollisuutta karsintaotteluiden striimaamiseen.
Sveitsi-ottelun tilastot