U16-pojat päätti Viron turnauksen selvään voittoon

Minihuuhkajat kohtasi Viron perjantaina Tallinnassa kolmen maan turnauksen päätösottelussa. Suomi voitti ottelun toisen jakson osumillaan lukemin 3–0.

Suomen avauskokoonpano Viroa vastaan.

27.9.2024 klo 15:12

U16-pojat (2009 ja myöhemmin syntyneet) oli avannut turnauksensa 3–1-voitolla Pohjois-Irlannista, kun taas Viro oli aiemmassa ottelussaan jäänyt 1–1-tasapeliin Pohjois-Irlannin kanssa.

Suomen avauskokoonpanossa nähtiin yhdeksän muutosta keskiviikon Pohjois-Irlanti-voittoon verrattuna. Ottelun tallenne on katsottavissa Viron jalkapalloliiton Youtube-kanavalla.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Suomen korkea prässi loi vieraille muutamia lupaavia tilanteita, mutta Nestori Meltorannan laukaus rangaistusalueen ulkopuolelta ja Jay De Nascimenton pusku seuranneesta kulmapotkusta eivät päätyneet Viron verkkoon.

Viro puolusti tiiviisti ja pyrki iskemään vastaan nopeasti. Ako Henno Kõrre pääsi puolittain läpi 8. minuutilla, mutta virolaispelaajan laukaus painui selvästi Eero Niittyvirran maalin ylitse. Viro oli vastahyökkäyksissään vaarallinen – Andero Kaaresin laukaus meni Niittyvirran torjunnan kautta äärimmäisen niukasti ohi takakulmasta 20 minuutin kohdalla.

Kotijoukkueen maalivahti Harly Ollin torjui Meltorannan laukauksen keskikenttäpelaajan komean kuljetuksen päätteeksi 23. minuutilla. Suomi piti palloa selvästi enemmän, mutta vastustajan muodon sisään pääseminen osoittautui vaikeaksi Viron tiivistä puolustusmuotoa vastaan.

De Nascimento murtautui kotijoukkueen boksiin näyttävästi puolen tunnin pelin jälkeen, mutta hyökkääjän viimeinen syöttö ei löytänyt valkopaitaista pelaajaa. Seuraavaksi Kaares karkasi läpiajoon Suomen puolustuksen pallonmenetyksen jälkeen. Minihuuhkajien onneksi Viron kapteenin sijoitus ei osunut tolppien väliin.

Kaares sai avausjaksolla vielä yhden maalipaikan nopean hyökkäyksen päätteeksi, mutta Niittyvirran huipputorjunta piti Suomen maalin puhtaana, ja tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Peli soljui toisen jakson alussa päästä päähän – Niittyvirta venyi taas torjuntaan, kun virolaispelaaja yritti ohittaa Minihuuhkajien maalivahdin etukulmasta.

Vieraat hallitsivat yhä palloa ja vastustajan puolustusta yritettiin murtaa pitkillä hyökkäyksillä. Tunnin kohdalla Ollin torjui ensin Altti Tahkolan yrityksen Toivo Koivurannan tarjoilusta ja sitten Daniel Kesosen ohjauksen kulmapotkusta.

Minihuuhkajat iski ottelun avausmaalin 67. minuutilla. Aatu Koivuporras jatkoi pallon keskikentällä Meltorannalle, joka pelasi läpi De Nascimenton. Hyökkääjän viimeistely painui maalin Ollinin torjunnan kautta ja vieraat siirtyivät johtoon.

Rasmus Mendolin oli heti lähellä maalintekoa kentälle juostuaan, mutta virolaispuolustaja onnistui blokkaamaan hyökkääjän vedon viime hetkellä.

Kotijoukkue joutui jahtaamaan tasoitusosumaa, ja se avasi Minihuuhkajille enemmän tiloja, joihin hyökätä. Suomi tuplasi johtonsa 78. minuutilla. Tarmo Kuusniemi syötti boksiin Mendolinille, joka sai oikean jalkansa vapaaksi ja sijoitti pallon varmasti maaliin.

Minihuuhkajat jatkoi hyökkäyksiensä vyöryttämistä, ja De Nascimento iski Mendolinin syötöstä illan toisen maalinsa kolme minuuttia ennen täyttä aikaa.

De Nascimento pääsi yrittämään vielä jopa hattutemppua rangaistuspotkusta, mutta Ollin onnistui torjunnassaan. Suomella oli vielä viimeisillä hetkillä maalipaikkoja, mutta ottelu päättyi lopulta lukemiin 0–3.

Ottelun tiedot Tulospalvelussa

”Tämä oli meiltä todella hyvä turnaus”

Minihuuhkajat ei päässyt avausjaksolla murtautumaan Viron muodon sisään haluamallaan tavalla. Vastustaja väläytteli vastahyökkäysuhkaansa, mutta Suomen maalia vartioinut Eero Niittyvirta pysäytti useamman läpiajon.

– Ensimmäinen jakso oli meille erittäin vaikea. Olimme paljon pallossa, mutta emme onnistuneet pelinavaamisessa ja rakenteluvaiheessa. Pitää antaa iso krediitti Eerolle, hän otti torjuntoja, joilla pysyimme pelissä mukana, päävalmentaja Kai Nyyssönen kommentoi.

– Meille tuli virheitä, joista he pääsivät vastahyökkäyksiin linjan taakse aika paljon, Niittyvirta sanoo Viron tilanteista.

Toisella jaksolla, varsinkin avausmaalin jälkeen, pelinkuva muuttui. Minihuuhkajat pääsi tekopaikkoihin kerta toisensa jälkeen.

– Toisella jaksolla saimme pienillä muutoksilla ja pelaajavaihdoksilla tuotua rytmiä pelaamiseemme. Peli kääntyi meille näillä pienillä asioilla, ja siten saimme sen ensimmäisen maalin. Avausmaalin jälkeen Viron itseluottamus tuntui laskevan, ja saimme lisää hyviä hyökkäyksiä. Toinen maali oli mielestäni pelaajilta upea kombinaatio, Nyyssönen avaa.

Suomen valmennus painotti ennen turnausta voittamisen ja kilpailemisen merkitystä. Vuoden aikana työstetyt asiat haluttiin saada näkymään tulostaululla.

– Tässä turnauksessa tavoitteenamme oli oppia voittamaan, saada tuloksia ja tehdä maaleja. Nämä asiat toteutuivat näissä kahdessa pelissä. Pelaajat tekivät asioita yhdessä, se näkyi joukkuehengessä. Tietyt pelaajat nousivat esiin sillä, miten he pitivät henkeä yllä. Se on tärkeä asian nuorten maajoukkueissa, Nyyssönen kehuu.

– Tämä oli meiltä todella hyvä turnaus. Jokainen treeni ja molemmat pelit onnistuivat, ja ryhmähenki oli hyvä. Saavutimme tavoitteemme – teimme maaleja, kamppailimme ja voitimme. Mielestäni tämä oli todella onnistunut reissu, Niittyvirta komppaa.

Viron turnauksen ottelut olivat U16-pojille vuoden viimeiset maaottelut. Työt jatkuvat ensi vuonna U17-poikien päävalmentaja Erkka V. Lehtolan kanssa.

– Parannettavaa on eikä peli ole valmista. Pojat lähtevät tästä Erkan johdolla kehittymään ja viemään asioita eteenpäin. Tärkeimmät pelit ovat vuoden päästä, kun EM-karsinnoissa aletaan laskemaan pisteitä. On ollut hienoa olla tässä mukana – 40 pelaajaa on saanut mahdollisuuden pelata maaotteluita ensimmäisen vuoden aikana, Nyyssönen sanoo.

Maajoukkuepolun alussa oleville pelaajille on pyritty opettamaan, mitä Suomen edustaminen merkitsee.

– He ovat oppineet maajoukkuetoiminnan vaatimukset. Se on tärkeää, kuinka käyttäydymme kentällä ja sen ulkopuolella, kun edustamme Suomea. Tuntuu, että pojille on saatu vietyä sitä viestiä eteenpäin. On kiva seurata tulevien vuosien aikana, miten tämä ikäluokka tulee menestymään. Nyt kun voittojuna on aloittanut matkansa, on Erkan mukava hypätä kyytiin, Nyyssönen sanoo P2009-ikäluokan jatkosta.

Kahdella maajoukkueleirillä mukana ollut Niittyvirta kuvailee maajoukkue-elämää vaativaksi, mutta palkitsevaksi.

– Päikkäreitä joutuu vetämään aika usein, mutta se on sen väärti. Nautin todella paljon arjesta maajoukkueessa ja toivon, että pystyn olemaan mukana tulevaisuudessakin.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit