U16-pojat nimetty Viron turnaukseen

Viro-ottelu näkyy suorana Viron jalkapalloliiton YouTube-kanavalla (EJLTV). Palloliitto selvittää mahdollisuutta Pohjois-Irlanti-ottelun striimaamiseen.

Eero Niittyvirta vahti Suomen maalia toukokuun Slovakia-tasapelissä. Taustalla Niilo Tarvajärvi.Kuva: Jakub Homoľa

16.9.2024 klo 13:55

U16-pojat (2009 ja myöhemmin syntyneet) osallistuu ensi viikolla Viron turnaukseen. Suomi kohtaa Pohjois-Irlannin 25. ja isäntämaan 27. syyskuuta – Tallinnassa TNTK Staadionilla pelattaviin otteluihin on vapaa pääsy.

Maaottelut ovat Minihuuhkajille vuoden viimeiset. Edelliset maaottelunsa Suomi pelasi elokuussa – Ruotsi vei ensimmäisen kohtaamisen 2–0 ja toisen 3–1. Viron turnauksessa U16-poikien ryhmä on varsin erilainen kuin Ruotsi-tuplamaaottelussa.

– Joukkueessa on seitsemän uutta pelaajaa, joista neljä tulee debytoimaan maajoukkueessa. Olemme halunneet nähdä ensimmäisen vuoden aikana mahdollisimman paljon pelaajia – on tärkeää, että moni potentiaalinen pelaaja pääsee mittamaan tasoaan maaotteluissa ja kokee samalla, mitä Suomi-paidan kantaminen tarkoittaa, päävalmentaja Kai Nyyssönen toteaa.

– Ensimmäisessä Ruotsi-pelissä emme olleet todellakaan sillä tasolla, millä meidän olisi pitänyt olla. Toisessa ottelussa pelasimme hyvät 70 minuuttia – Viroa ja Pohjois-Irlantia vastaan haluamme puolustaa yhtä vahvasti. Hyökkäyspeli on ollut meille iso kompastuskivi, ja siinä meidän täytyy parantaa. Meidän pitää pystyä murtautumaan vastustajan boksiin paljon useammin.

Viro ja Pohjois-Irlanti iskevät yhteen ensi maanantaina, joten Suomen valmennus pääsee näkemään vastustajat lähietäisyydeltä ennen Minihuuhkajien omia otteluita.

– Viro on pelannut tänä vuonna Suomen aluejoukkueita vastaan, mutta Pohjois-Irlanti ei ole meille kovin tuttu joukkue. Helppoja maaotteluita ei ole olemassakaan, ja saamme jälleen kaksi hyvää haastetta. Pyrimme saamaan asioita eteenpäin ensi viikon aikana ja näemme peleissä, kuinka siinä onnistumme.

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Elias Lahti (mv), SJK (FC Seinäjoki)
Eero Niittyvirta (mv), HJK (PK-35)
Niilo Tarvajärvi, AFC Ajax
Daniel Kesonen, HJK (IF Gnistan, FC Kontu)
Jonatan Niskala, TP-47 (FC-88)
Iivo Nybäck, FC Honka (FC Espoo, LePa)
Samuel Heikari, IF Gnistan (TiPS)
Eemil Johansson, HJK (FC Lohja, FC Länsi-Uusimaa)
Robert Kaasik, FC Honka (HJK, LoPa, FC Lohja, Virkkalan Tarmo, FC Länsi-Uusimaa, FC WILD, EPS)
Otto Paananen, GBK (HoDy)
Toivo Koivuranta, KäPa (I-HK)
Nestori Meltoranta, HJS (HJK)
Tarmo Kuusniemi, RCDE (KäPa, HPS)
Ruben Barrett, FC Jazz (MuSa)
Aatu Koivuporras, HJK (BK-46)
Joel Visuri, FC Honka
Rasmus Mendolin, FC Inter (KaaNa, KaaPo, Paattisten Pamaus)
Jay De Nascimento, HJK
Viljami Valkealahti, Ilves
Altti Tahkola, HoDy (KaDy, Korpilahden Martti, Palokan Riento, JPS-Juniorit)

Suomen ottelut:
Ke 25.9. klo 17.00 Pohjois-Irlanti – Suomi, TNTK Staadion (Tallinna)
Pe 27.9. klo 13.00 Viro – Suomi, TNTK Staadion (Tallinna)

Kumpaankin maaotteluun on vapaa pääsy.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit