U16-pojat nimetty Irlanti-tuplamaaotteluun
Palloliitto selvittää mahdollisuutta otteluiden striimaamiseen. Suomen joukkue löytyy uutisen lopusta.
Elias Lahti nähdään jälleen Minihuuhkajien mukana.Kuva: Football Federations Cup
U16-pojat (2009 ja myöhemmin syntyneet) palaa tositoimiin helmikuun lopussa, kun Minihuuhkajat liitää Irlantiin. Suomi ja Irlanti kohtaavat pääkaupunki Dublinissa 26. ja 28. helmikuuta pelattavissa maaotteluissa, jotka ovat Minihuuhkajille vuoden ensimmäiset. Ottelut ovat myös ikäluokan ensimmäiset Erkka V. Lehtolan alaisuudessa.
– Kiitos videotallenteiden, olen nähnyt tammi-helmikuussa enemmän sarjapelejä kuin koskaan aiemmin. Olen nähnyt sarjapelejä ja eri turnauksia luonnollisesti myös paikan päällä. Olen pyrkinyt saamaan pelaajista niin hyvän kuvan kuin mahdollista, mutta valinnat eivät olleet helppoja, Lehtola sanoo.
– Minusta tuntuu aidosti siltä, että moni kiinnostava pelaaja jäi varalistalle ja sen ulkopuolelle. Meillä on mielenkiintoinen ryhmä, jonka kanssa on hauska lähteä tekemään töitä.
Suomi pelasi edelliset maaottelunsa viime syyskuussa. Minihuuhkajat vei Viron turnauksen nimiinsä puhtaalla pelillä, kun Pohjois-Irlanti kaatui maalein 3–1 ja isäntämaa luvuin 3–0.
Irlanti puolestaan voitti Victory Shield -turnauksen viime lokakuussa. Avauspeli Skotlantia vastaan päättyi 1–1-tasapeliin (rangaistuspotkut Skotlannille 4–3) – seuraavissa otteluissaan Irlanti kukisti Walesin 3–2 ja Pohjois-Irlannin 1–0. Aiemmin syksyllä Irlanti ja Belgia tasasivat maalit lukemin 2–2.
– Nuorten maajoukkueillamme on ihan hyvän saldo Irlantia vastaan viime vuosilta. Olemme otteluissa varmasti kovilla. Irlanti on meille hyvä kohde, sillä tiedämme, mitä on luvassa, Lehtola päättää.
Suomen ottelut (Suomen aikaa):
Ke 26.2. klo 19.00 Irlanti – Suomi, FAI National Training Centre (Dublin)
Pe 28.2. klo 14.00 Irlanti – Suomi, FAI National Training Centre (Dublin)
Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Eero Niittyvirta (mv), HJK (PK-35)
Elias Lahti (mv), SJK-j. (FC Seinäjoki)
Samuel Heikari, IF Gnistan (TiPS)
Dion Zaberxha, HJK (VJS)
Iivo Nybäck, FC Honka (FC Espoo, LePa)
Ruben Barrett, FC Jazz-j. (MuSa)
Daniel Kesonen, HJK (IF Gnistan, FC Kontu)
Iiro Kangasniemi, SJK
Nicklas Kroupkin, HJK (VJS, LePa)
Elmer Virnes, KäPa (HPS)
Robert Kaasik, FC Honka (HJK, LoPa, FC Lohja, Virkkalan Tarmo, FC Länsi-Uusimaa, FC WILD, EPS)
Mustafa Mahmood, FC Honka (IF Gnistan, EsPa)
Juuso Mäkeläinen, AC Oulu (OLS, KajHa)
Nestori Meltoranta, HJS (HJK)
Chris Malinen, KäPa (FC Viikingit)
Tarmo Kuusniemi, KäPa (RCDE, HPS)
Otto Paananen, GBK (HoDy)
Toivo Koivuranta, KäPa (I-HK)
Jay De Nascimento, HJK
Rasmus Mendolin, FC Inter (KaaNa, KaaPo, Paattisten Pamaus)
Aaron Korkala, Hercules-j. (LiPK, Tervarit-j.)
Viljami Valkealahti, Ilves