U15-pojat päättää Kyproksen turnauksen maanantaina

Liopetrissa pelattava Pohjois-Irlanti-ottelu alkaa kello 11.00. Pelistä ei ole luvassa livelähetystä, mutta ottelun tallenne ladataan Palloliiton YouTube-kanavalle.

Minihuuhkajat veti tänään sunnuntaina vuoden viimeiset harjoituksensa.

1.12.2024 klo 18:56

U15-pojat (2010 ja myöhemmin syntyneet) pelaa huomenna maanantaina Kyproksen UEFA Development -turnauksen viimeisen ottelunsa. Minihuuhkajat avasi turnauksen 0–1-tappiolla Unkaria vastaan, ja toisessa pelissään Suomi hävisi isäntämaalle lukemin 1–5. Kummankin ottelun tallenne löytyy Palloliiton YouTube-kanavalta.

Päävalmentaja Teemu Eskolan mukaan Suomen kaikki pelaajat ovat täydessä pelikunnossa William Stooria lukuun ottamatta. Stooria ei näillä näkymin nähdä kokoonpanossa maanantain päätösottelussa. Vahvasti Unkaria vastaan pelannut Pessi Lähteenmäki kertoo, että joukkueessa on hyvä ilmapiiri tappioista huolimatta. Lähteenmäki pelasi vielä vuosi sitten KäPa:n kakkosjoukkueessa, mutta puolustaja on ottanut isoja kehitysaskelia.

– Nousin kovalla työllä ykkösjoukkueeseen ja siitä vielä maajoukkueeseen. Kutsu maajoukkueeseen tuntui tosi hyvältä. Se oli ollut pitkään tavoitteenani. Tämä viikko on ollut hieno kokemus, vaikka tappiot harmittavat. Unkaria vastaan onnistuimme monissa asioissa, mutta Kyprosta vastaan meillä oli huonompi päivä, Lähteenmäki sanoo.

– Mielestäni pelasin Unkaria vastaan hyvin, ja minulla on hyvät fiilikset omasta tekemisestä. Lähdemme huomenna hakemaan hyvää ottelua ja tämän ikäluokan ensimmäistä voittoa. Pohjois-Irlantia vastaan meidän täytyy olla parempia etenkin viimeisellä kolmanneksella.

Pohjois-Irlannilla on vyöllään 3–1-voitto Kyproksesta ja 1–1-tasapeli Unkaria vastaan.

– Pohjois-Irlanti on tämän turnauksen vahvimpia joukkueita, mutta uskon, että meillä on hyvä mahdollisuus voittaa heidät. Valmistavat harjoitukset ovat sujuneet erittäin hyvin, tunnelma joukkueessa on korkealla ja pelaajat janoavat avausvoittoa, Eskola toteaa.

– Pelaajat päättivät yhdessä viimeisen ottelumme kolme tärkeintä teemaa. Ne ovat 1) emme ole liian kilttejä, vaan voitamme kaksinkamppailut, 2) pelaamme aivan ottelun alusta asti energisesti sekä varmasti ja 3) annamme murtavat syötöt huolellisesti ja viimeistelemme laadukkaasti, Eskola jatkaa.

– Nuo kaikki ovat hyviä teemoja, jotka myös valmennus voi allekirjoittaa. Lisäksi meillä on hyvin tiedossa, miten Pohjois-Irlanti on tähän mennessä pelannut. Sen perusteella olemme harjoitelleet pallollista peliämme ja puolustamistamme. Olen varma, että tämän turnauksen paras ottelumme on vielä pelaamatta.

Tapahtuman aikana on paitsi harjoiteltu ja pelattu myös opiskeltu nuorten maajoukkueiden toimintatapoja, luotu joukkueen toimintakulttuuria, opiskeltu urheilijaksi kasvamista ja tehty koulutehtäviä. Eskola muistuttaa, etteivät pelaajat ole vielä edes yläkoulun puolessa välissä.

– Osa heistä on nyt ensimmäistä kertaa kymmenen päivän ajan reissussa ilman lähiomaisiaan. Nämä kokemukset ovat monella tapaa tärkeitä matkalla, jolla siirrytään lasten ja varhaisnuorten jalkapallosta kohti aikuismaisempaa tekemistä. Samalla yksilöt hiljalleen itsenäistyvät ja ottavat enemmän omistajuutta omasta urheilustaan, Eskola sanoo.

– Maajoukkuetapahtumat ovat aina työntäyteisiä, mutta ensimmäinen reissu on vielä huomattavasti työläämpi kuin turnaukset vanhempien ikäluokkien kanssa. Kun aivan kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa, aivan kaikki pitää myös käydä läpi ja opetella. Haluankin kiittää paitsi pelaajia, myös taustaryhmäämme todella kovasta työmoraalista ja aktiivisuudesta, Eskola päättää.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit