U15-pojat nousi tasapeliin Puolaa vastaan

Alberto Velasquezin maali toi Minihuuhkajat tasoihin toisella jaksolla, ja Suomi sijoittui tasapelin myötä turnauksen toiseksi. Raportti on puutteellinen teknisten haasteiden takia.

Suomen avaus Puolaa vastaan.

7.4.2023 klo 13:49

U15-pojat (2008 ja myöhemmin syntyneet) pelasi 1–1-tasapelin Puolan kanssa tänään perjantaina. Telkissä pelatun Unkarin turnauksen päätösottelun (2x40 min) tallenne löytyy täältä.

Puola tuli alussa kovaa päälle, ja Suomen pelaajilla oli hyvin vähän tilaa ja aikaa pallon kanssa. Puola sai ottelun ensimmäisen tekopaikan kahdeksannella minuutilla – Maximillian Aerts oli kaukana vastassa omalta maalilta, ja puolalaispelaaja onnistui nostamaan pallon suomalaisvahdin yli, mutta laukaus meni aavistuksen ohi takatolpan.

Minihuuhkajat hyökkäsi pari minuuttia myöhemmin vasemmalta laidalta, ja pallo pelattiin maalin edustalle Rasmus Tuomelle. Tuomi pääsi yrittämään lähietäisyydeltä, mutta vastustajan pelaaja sai jalkansa vedon väliin, ja tuloksena oli vain kulmapotku. Puolan prässi laantui hieman alkurynnistyksen jälkeen, ja Suomi pystyi pitämään palloa omalla sekä vastustajan puoliskolla.

Tuomi oli jälleen lähellä maalintekoa reilun vartin kohdalla, kun Minihuuhkajien prässi yllätti puolalaisvahti Antoni Błockin. Tuomi riisti pallon Błockilta, mutta suomalainen ajautui pieneen kulmaan, eikä päässyt laukomaan kohti tyhjää maalia. Hetki tästä Aerts torjui puolalalaispelaajan yrityksen kulmapotkuksi.

Puola teki komean avausmaalin 22. minuutilla, kun puolalaispelaaja sai jalkansa vapaaksi boksin edustalla, ja kova laukaus upposi takakulmaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin puolalaispelaaja laukoi hieman yli Aertsin vartioiman maalin. Nopeasti tilanteenvaihtoihin reagoinut Puola onnistui murtautumaan Suomen puolustuskolmannekselle kummankin laidan kautta, mutta Minihuuhkajien puolustus selvitti tilanteet boksissa.

Vastustaja sai pallon toistamiseen maaliin reilun puolen tunnin pelin jälkeen, mutta kulmapotkutilanteessa oli tapahtunut rike, eikä osumaa hyväksytty. Bruno Katz teki hetkeä myöhemmin hyvän pystyjuoksun ja ohitti vastaan tulleen Błockin, mutta Katzin kosketus karkasi, ja puolalaispuolustus selvitti hänen keskityksensä. Suomi ei saanut avausjakson lopussa hyviä paikkoja, ja tauolle mentiin Puolan 1–0-johdossa.

Suomi oli tasoittaa pelin heti toisen jakson alkajaisiksi, kun Alberto Velasquez ja Ermal Rrustemi petasivat Tuomelle hyvän vetopaikan – Tuomen kuti meni vain hieman ohi. Puola oli vahvasti puolustuskannalla ja vetäytyi alas, kun Minihuuhkajat piti palloa. Puolalaiset miehittivät keskustan tiiviisti, ja Suomi pääsi etenemään lähinnä laitojen kautta.

Minihuuhkajat sai maalihanansa auki 48. minuutilla, kun Antton Nylundin keskitys tavoitti Velasquezin pään, ja kärkimies puski näyttävän 1–1-osuman. Puola piristyi tasoituksen jälkeen ja pääsi jälleen paremmin mukaan otteluun. Joukkue nosti prässinsä yhtä korkealle kuin avauspuolikkaalla, ja tämä aiheutti haasteensa Suomen pelinavaamiselle.

Puolalla oli noin tunnin kohdalla vahva jakso, ja joukkue sai muutaman minuutin sisään usean riiston hyökkäyskolmanneksellaan. Puola pääsi vetopaikoille, mutta varsin kaukaa lähteneet laukaukset eivät aiheuttaneet Suomelle ongelmia. Aerts otti tärkeän torjunnan 68. minuutilla, kun puolalaispelaaja haki johtomaalia noin 15 metristä.

Suomi ei päässyt pitkään aikaan pois omalta kenttäpuoliskoltaan, ja Minihuuhkajien pelaajat joutuivat tekemään paljon töitä pallottomana. Puola oli niskan päällä viimeisten minuuttien aikana, mutta Suomikin sai pari kulmapotkua ja loi hieman painetta vastustajan päähän. Kumpikaan joukkue ei ollut loppuhetkillä kovinkaan lähellä voittomaalia, ja tulostaululle jäi lukemat 1–1.

– Pelasimme ensimmäisessä ja toisessa ottelussamme vahvan avausjakson, mutta tänään meille sattui heikko ensimmäinen puoliaika. Pääsimme niille alueille, joista halusimme edetä, mutta emme pärjänneet kaksinkamppailuissa. Emme olleet täysin valmiita kamppailemaan fyysistä Puolaa vastaan, päävalmentaja Kai Nyyssönen sanoi.

– Toisella jaksolla pojat heittäytyivät peliin hienosti, ja nostimme tasoamme selkeästi. Teimme upean maalin, jota edelsi pitkä pallonhallintajakso. Haimme vielä lopussa voittomaalia ja turnausvoittoa, joka oli yhden maalin päässä, mutta siinä emme lopulta onnistuneet. Puolalla oli toki myös paikkansa.

Suomi pelasi muutaman päivän aikana kolme kovaa maaottelua, ja kaikkiaan yhdeksän pelaajaa teki ensiesiintymisensä Minihuuhkajissa.

– Olemme käyneet pelaajien kanssa keskusteluita siitä, miltä kansainvälinen taso tuntuu heistä. Tempo on ollut kaikkien mielestä todella kova, ja pallon kanssa pitää toimia nopeammin kuin niissä peleissä, joita he ovat tottuneet pelaamaan. Kaikki pelaajamme tiedostavat nyt, millainen vaatimustaso maaotteluissa on, Nyyssönen sanoi.

– Lähdemme seuraavaan turnaukseemme jo kuukauden päästä. Kroatiassa mukanamme ei todennäköisesti ole ihan näin paljoa debytantteja, mutta pyrimme antamaan näyttöpaikan mahdollisimman usealle eri pelaajalle. Täytyy muistaa, että tämä on pitkä prosessi.

Ottelun tilastot löytyvät Palloliiton Tulospalvelusta.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit