U15-päävalmentaja Kai Nyyssönen: "Takana on antoisa leiri"
Maanantain ja torstain keskinäiset harjoituspelit löytyvät Palloliiton YouTube-kanavalta. Uutisen lopussa on suorat linkit striimeihin.
Kai Nyyssönen oli tyytyväinen maajoukkueleirin antiin.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL
U15-poikien (2008 ja myöhemmin syntyneet) maajoukkueleiri tuli päätökseen tänään torstaina. Minihuuhkajat kokoontui Eerikkilässä maanantaina, jolloin Valkoinen ja Sininen joukkue pelasivat harjoitusottelun – toinen ottelu pelattiin päätöspäivänä.
– Tämän päivän ottelussa näkyi paljon enemmän niitä asioita, joita olimme käyneet läpi harjoituksissa ja videopalavereissa. Huomasi, että pelaajat olivat tutustuneet toisiinsa paremmin ja valmentajat olivat saaneet vietyä asioita eteenpäin. Kävimme päätöspalaverissa läpi sekä onnistumisia että niitä asioita, jossa meidän pitää parantaa, U15-päävalmentaja Kai Nyyssönen sanoi.
– Kokonaisuudessaan viikosta jäi hyvä maku. Meillä oli pelien lisäksi viidet harjoitukset ja useita palavereja, joten saimme käytettyä neljä päivää tehokkaasti. Pelaajamme ovat nuoria, joten fyysinen ja henkinen kuorma oli heille kova, mutta he jaksoivat erinomaisesti loppuun asti ja sisäistivät asioita lyhyessä ajassa. Tuntuu, että kaikki pelaajat lähtivät kotimatkalle hyvillä mielin.
Nyyssösen tiimin lisäksi paikalla olivat kaikki aluevalmentajat sekä U21-päävalmentaja Mika Lehkosuo. Nyyssönen kiittää koko tiimiä hyvästä työstä.
– Kun valmentajia oli tavallista enemmän, saivat pelaajat tavallista enemmän henkilökohtaista palautetta pienistä nyansseista. Oli tärkeää, että aluevalmentajat näkivät leirillä oman alueensa pelaajia ja sitä, kuinka he pärjäävät muiden alueiden pelaajia vastaan. He voivat välittää alueensa seuroihin tärkeää infoa siitä, missä pojat menevät.
Ikäluokan seuraava maajoukkuetapahtuma järjestetään maaliskuun puolivälissä, kun Eerikkilässä pelataan minialueturnaus. Vuoden ensimmäiset maaottelut koittavat huhtikuun alussa – Minihuuhkajat osallistuu Unkarissa pelattavaan turnaukseen, josta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
– Minialueturnaukseen kutsutaan noin sata pelaajaa. On mielenkiintoista päästä näkemään isoa joukkoa poikia – tällä leirillä oli yhteensä 34 pelaajaa, ja useita hyviä pelaajia jäi varalistalle tai sen ulkopuolella. Minialueturnauksen jälkeen alammekin tehdä päätöksiä siitä, ketkä lähtevät mukaan Unkariin.
Maanantain ottelu:
Valkoinen – Sininen 2–2
1–0 Alberto Velasquez
2–0 Velasquez
2–1 Khaled Youssufi
2–2 Lauri Suutarinen
Torstain ottelu:
Valkoinen – Sininen 4–2
1–0 Niilo Siren
2–0 Velasquez
3–0 Velasquez
3–1 Ermal Rrustemi
4–1 Alan Ahmed
4–2 Rrustemi