Panokset kovenevat Naisten Futsal-Liigassa
Naisten Futsal-Liigan 17. kierroksella käydään tärkeitä kamppailuja pisteistä. Ennakkoasetelmat otteluihin ovat melko selvät, mutta yllätyspotentiaali on mitattu jo useamman kerran kauden aikana.
Mad Max voitti EBK:n syyskierroksen ottelussa.Kuva: Ⓒ SPL /Elna Rikkinen
Ottelut alkavat lauantaina, kun kello 13 pyörähtävät käyntiin ottelut Salossa ja Helsingissä. FC Halikko saa vastaansa hyvän vireen löytäneen FC Seinäjoen ja HIFK FS saa vieraakseen PU-62:n kärkikamppailun merkeissä.
FC Halikko on sarjan kahdeksas ja FC Seinäjoki on sarjan kymmenes. Joukkueiden välillä on kuitenkin kymmenen pistettä, mutta FC Seinäjoki on alkanut löytää toimivan pelitapansa pikkuhiljaa. FC Halikon terävä alkukausi on kääntänyt käyräänsä alaspäin, joten joukkueella on varmasti kova halu napata voitto kotikentällään. FC Seinäjoki haluaa varmasti jatkaa hyviä otteitaan ja parannella asemiaan sarjapaikan säilyttämisen kannalta. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi jatkoajalla halikkolaisten 4–6 -voittoon, ja tasaista kamppailua voidaan odottaa tulevastakin kohtaamisesta. Molemmilla joukkueilla pelaajamateriaali on melko tasaista ja onnistumisia myös tehopisteissä on laajalla rintamalla. FC Halikon tehokkaimmat pelaaja ovat olleet Katariina Marttila (8+6) ja Olivia Haapanen (8+6). FC Seinäjoelta selkeästi tehokkain pelaaja on ollut Jennyfer Myllykoski (11+7).
Kärkikamppailussa HIFK FS:lle avautuu mahdollisuus kääntää syyskierroksen tulos itselleen kotikentällään. Syyskierroksen kohtaamisessa PU-62 hallitsi kotikentällään tapahtumia voittaen ottelun 5–1. Mikkeliläiset pyrkivät varmasti toistamaan tapahtumat, joten asetelmat otteluun ovat herkulliset. HIFK FS johtaa sarjaa ja PU-62 on sarjan kolmantena. Voittaessaan HIFK FS pitäisi hyvin etumatkan kärkipaikallaan. Sijat 3-6 ovat sarjataulukossa kahden pisteen sisällä toisistaan, joten voitto helpottaisi mikkeliläisiä huomattavasti.
HIFK FS lähtee otteluun kuitenkin ennakkosuosikkina, sillä joukkueen viimeaikaiset otteet ovat olleet vakuuttavia. PU-62 koki pienen nukahduksen alkuvuoden otteluissa, mutta nyt peliotteet ovat löytäneet syyskierroksen tason. Ei siis olisi yllätys, jos mikkeliläiset laittaisivat kärkijoukkueen tiukkaan paikkaan ja veisivät pisteet mukanaan. Kotikenttä on kuitenkin HIFK FS:n etuna. Helsinkiläisten tehokkain pelaaja on ollut pistepörssin toinen Sandra Lind (13+10) ja mikkeliläisten tehokkain pelaaja on ollut puolestaan pistepörssin kolmas Cecilia Murtonen (18+4).
Ilves FS on tärkeän ottelun edessä, kun se matkaa Jyväskylään kohtaamaan KaDy:n. Joukkueet kohtasivat edelliskaudella puolivälierissä, joista Ilves FS meni jatkoon otteluvoitoin 2–0. Tamperelaiset ovat kahden peräkkäisen tappion myötä tippuneet jo viidenneksi sarjataulukossa, joten halua kääntää kelkka ympäri varmasti löytyy. Edellä olevat Mad Max ja PU-62 johtavat pisteellä ja takana oleva FC Nokia on pisteen jäljessä, joten töitä on kotiedun vuoksi tehtävä. KaDy:llä puolestaan ei ottelussa ole niin selvää panosta mutta varmasti jokaista ottelua lähdetään tosissaan voittamaan ja jyväskyläläiset haluavat säilyttää seitsemännen sijan samalla varmistaen pudotuspelipaikkansa lopullisesti. Ilves FS lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta nyt tamperelaisten heikomman jakson jälkeen KaDy:llä voi hyvinkin olla mahdollisuus yllättää. Tamperelaisten tehokkain pelaaja tällä kaudella on ollut pistepörssiä johtava Matilda Herranen (20+6). KaDy:n tehokkain on ollut Emmi Rauhala (8+4).
Lauantain viimeisessä ottelussa kohtaavat EBK ja Mad Max. Ottelu on molemmille joukkueille erittäin tärkeä, sillä koskilaiset taistelevat kotiedusta ja top3 sijasta, missä jokainen maali merkitsee sijojen 3-6 ollessa vain kahden pisteen sisällä. EBK sen sijaan tippui viimeviikkoisen häviönsä myötä karsijan paikalle, josta he haluavat mahdollisimman nopeasti pois. Ylempänä oleva FC Seinäjoki on vain pisteen päässä, mutta keskinäisiä otteluita ei enää ole jäljellä, joten espoolaiset toivovat FC Seinäjoen pistemenetyksiä. Mad Max lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta paineen alla oleva EBK tekee varmasti kaikkensa voittaakseen. EBK:n kovin pistetehtailija on ollut Jenny Pilviö tehden yhdeksän maalia. Koskilaisista eniten tehopisteitä tällä kaudella on tehnyt Kiia Immonen (4+7).
Sunnuntain ottelut alkavat Nokialta klo 13:00, kun FC Nokia kohtaa vaasalaisen FC Sportin. Tästäkään ottelusta ei panoksia puutu, sillä vaasalaiset haluavat varmistaa sarjapaikkansa ja havitella vielä mahdollista pudotuspelipaikkaa, kun taas FC Nokia tarvitsee pisteitä kivutakseen sarjataulukossa ylöspäin. Kotietu pudotuspeleihin on vain kahden pisteen päässä. Nokialaisille lisäboostia antaa se, että syyskierroksella FC Sport otti hieman yllättävästikin kotivoiton otteluparista, joten revanssi maistuisi varmasti. FC Nokia lähtee otteluun kuitenkin selvänä ennakkosuosikkina, mutta FC Sportin yllätysvalmius on tiedossa. Nokialaisten tehokkain pelaaja tällä kaudella on ollut Tilda Pyykkönen tehoilla 8+3, kun taas FC Sportin tehokkain on ollut Maisa Sivula tehoilla 6+5.
Sunnuntain viimeisessä ottelussa kohtaavat GFT ja RaiFu. Joukkueet kohtasivat viimeksi avauskierroksella, kun GFT meinasi yllättää ottelun ennakkosuosikin. RaiFu onnistui kuitenkin nappaamaan 3–2 -voiton Amalia Aarnion osumalla. Vaikka syksyn tulos vaikutti tasaiselta, on asetelmat kevään otteluun erilaiset. RaiFu piristyi alkukauden haasteistaan ja on nyt sarjassa toisena. Yhdeksän ottelun voittoputki katkesi viime viikonlopun kärkikamppailussa HIFK FS:sää vastaan, ja sen kääntäminen jälleen ylöspäin on varmasti joukkueen tavoitteena. Myös GFT on kehittänyt peliesityksiään kauden edetessä ja alkukauden puolustusvoittoiseen pelityyliin on saatu lisättyä hyökkäysvoimaa. Espoolaiset ovat onnistuneet haastamaan useita joukkueita, eikä GFT ole halunnut luopua pisteistä helposti. Vaikka tahto kauden ensimmäisiin pisteisiin on kova, taitaa kärkijoukkue RaiFu olla liian iso vastus. Raisiolaisille puolestaan on tärkeää kasvattaa maalieroa tiukassa sarjatilanteessa. RaiFu:n tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Tiiu Lehtonen (9+5) ja Ella Mäki (6+8). GFT:n tehokkain pelaaja on puolestaan ollut Marta Ariana (3+3).