Palloliitto mukana UEFA:n työryhmän Qatarin-tapaamisessa - "Lakimuutokset eivät vielä näy käytännössä"

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande osallistui torstaina ja perjantaina 9.-10. joulukuuta UEFA:n työryhmän kokoukseen, jossa käsiteltiin Qatarissa vuonna 2022 järjestettäviin MM-kisoihin liittyviä ihmisoikeuskysymyksiä.

Kuvituskuva.Kuva: Ⓒ SPL /Jyri Sulander

14.12.2021 klo 14:55

Maaliskuussa Palloliitto otti kantaa vuoden 2022 MM-lopputurnaukseen todeten, että päätös myöntää kisat Qatarin isännöitäväksi oli huono. Toukokuussa Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti painotti FIFA:n kongressissa Pohjoismaiden jalkapalloliittojen huolta kisojen valmisteluun liittyvästä ihmisoikeustilanteesta sekä työläisten oikeuksista ja parannuksien hitaudesta.

Joulukuun 9. ja 10. päivä järjestettiin Dohassa UEFA:n työryhmän kokous, johon pääsihteeri Marco Casagrande osallistui virtuaalisesti. Suomen Palloliiton lisäksi kokoukseen osallistui edustajia Englannin, Hollannin, Norjan, Ruotsin, Saksan, Sveitsin, Tanskan ja Venäjän jalkapalloliitoista. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa Qatarissa vallitsevaan ihmisoikeustilanteeseen liittyviä ongelmia, kuten työntekijöiden oikeuksien ja lehdistönvapauden puutteita sekä naisiin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää.

Kokous oli jatkoa pohjoismaiden liittojen jatkuvalle työlle ja UEFAn työryhmän viime elokuun kokoukselle. Tarkoituksena oli seurata Qatarin tilanteen edistymistä liittyen ihmisoikeusongelmiin, erityisesti työntekijöiden oikeuksiin, lehdistönvapauteen sekä naisiin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaan syrjintään.

Kahden päivän aikana kuultiin erilaisten kansainvälisten järjestöjen, kuten ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin, työjärjestö ILO:n ja rakennusalan ammattiliitto BWI:n näkemykset tilanteesta. Osa paikan päällä olleista työryhmän edustajista tapasivat myös paikallisia siirtotyöntekijöitä.

Keskustelua Qatarin tilanteen etenemisestä ja odotuksista käytiin FIFA:n, Qatarin työ- ja ulkoministeriön, Qatarin jalkapalloliiton ja paikallisen järjestämiskomitean edustajien kanssa.

- Tapaamiset vahvistivat, että tilanne on odotetun kaltainen. Asioita on eittämättä muuttunut parempaan suuntaan, mutta lakimuutokset eivät näy käytännössä vielä toivotulla tavalla ja monet asiat eivät edelleenkään ole hyväksyttävällä tasolla, kokoukseen etäyhteydellä osallistunut Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande toteaa.

- Keskusteluja käytiin odotetusti norjalaisten toimittajien pidätystapauksesta ja muista yksityiskohdista, mutta fokus alkaa jo siirtyä konkreettisesti itse kisajärjestelyihin, kuten siihen, miten kisoihin matkaavat joukkueet voivat varmistua siitä, että heidän valitsemansa palveluntuottajat, kuten hotellit toimivat kaikin tavoin lakien edellyttämällä tavalla. Katseet alkavat siis kääntyä rakentamisesta myös muille aloille ja kisojen jälkeiseen aikaan, Casagrande jatkaa.

Qatarin kisoissa käytettävät stadionit on rakennettu pääosin siirtotyövoimalla. Palloliitto tukee Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK:n Pelin hinta 2022 -kampanjaa, joka tuo esiin erityisesti siirtotyöntekijöiden oikeuksiin liittyviä ongelmia. Kampanjan tärkein sanoma on, että ihmisoikeudet ja jalkapallo kuuluvat kaikille.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit