Palloliiton hallitus päätti jalkapallon säännöistä ja määräyksistä 2024
Palloliiton kilpailuasiantuntija Matti Räisänen avaa, että lähtökohtaisesti sääntömuutoksia tehdään seurojen aloitteesta, yksittäisten toimijoiden sekä luottamuselimien kautta esiin nousseista huomioista. Lisäksi sääntömuutoksiin voivat johtaa tilanteet, joissa Palloliiton kilpailuasiantuntijat huomaavat käytännön toiminnassa puutteen tai tulee esille, että säännön tulkinta toimijoille on vaikeaa.
kuvituskuvaKuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL
Räisänen kertoo, että kaikki vuoden aikana tulleet sääntöhuomiot käsitellään ja arvioidaan huolellisesti.
- Sääntömuutoksien taustalla vaikuttavia isoja periaatteita ovat urheiluoikeuden kantavat periaatteet ja yhdevertaisuuden toteutuminen. Yksittäisen seuran tarpeet eivät tietenkään voi johtaa sääntömuutokseen, vaan sääntömuutoksen tarpeellisuutta arvioidaan kokonaisuuden kautta. Varsinaisen sääntömuutoksen lisäksi sääntöjen kirjoitusasua yritetään parantaa vuosittain, jotta säännöt olisivat ymmärrettävämpiä. Tämä on myös keskeinen osa kokonaisuutta ja arviointia, Räisänen kertoo.
Keskeisimmät jalkapallon sääntömuutokset kaudelle 2024:
Joukkue, jolla on seurayhteistyösopimus Veikkausliigan tai Kansallisen Liigan seuran reservin, farmin ja yhteistyöseuran kanssa, ei voi jatkossa nousta Kansalliseen Liigaan tai Veikkausliigaan*
Sopimuksellinen amatööri voi siirtyä määräaikaisella siirrolla kaikkiin alempiin sarjoihin. Aiemmin määräaikaisessa siirrossa pelajaan status ei voinut muuttua eli esimerkiksi miesten Kakkosesta ei voinut lainata pelaajaa Kolmoseen.
Vanhentuneet edustajamääräykset korvataan jalkapalloagenttimääräyksillä
Pelaajalla pitää olla ottelussa pelioikeus, jotta voi kärsiä pelikiellon. Myös taustahenkilön pitää olla rekisteröity joukkueeseen, jotta voi kärsiä pelikiellon.
Kaikkiin valtakunnallisiin nuorten sarjoihin, naisten Kakkoseen ja kaikkiin alueellisiin sarjoihin tulee ylimääräinen päävammavaihtomahdollisuus.
Kaikki pelaa -ohjelmaan on lisätty perusteet pääpelirajoituksille. Lasten sarjoihin tulee vastaavat määräykset.
Kaikkiin sääntöihin ja määräyksiin on tehty Ykkösliigaa koskevat täydennykset.
Lainasiirtojen määrää ammattilaisilla tarkennettu.
Uusia sääntöjä päivitetään suomeksi ja ruotsiksi parhaillaan Palloliiton verkkosivuille. Säännöt tulevat voimaan 1.1.2024
Lisätietoja: Matti Räisänen, matti.raisanen(a)palloliitto.fi
Lue lisää: Hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseen - VAR-pilotti käynnistyy >>
*sääntöä tarkennettu 18.12. klo 18.12 tarkennettu ylempään sarjaan -termi Kansalliseksi Liigaksi tai Veikkausliigaksi