Oiva Jukkola: "Olen ylpeä"
EM-kisapaikka kesälle 2025 on Pikkuhuuhkajien omissa käsissä, kun karsintalohkossa on jäljellä vielä kolme ottelua. Tiistaina vastaan asettuu Romania - ottelu alkaa kello 18.
Oiva Jukkola pääsi juhlimaan Jerevanissa kahteen otteeseen.Kuva: Tigran Iskanderyan
Pikkuhuuhkajissa Oiva Jukkola on jokseenkin harvinainen pelaaja. Tamperelainen laitahyökkääjä ei nimittäin ollut koskaan päässyt minkään nuorten maajoukkueen mukaan ennen Pikkuhuuhkajien syyskuun leiriä.
Pikkuhuuhkajien mukaan 22-vuotias Jukkola kuitenkin nimettiin, kun edessä oli tärkeä EM-karsintaottelu vaikeaksi ennakoidussa vieraskohteessa, Jerevanissa. Armenia oli nimittäin nipistänyt siellä pisteen Sveitsiltä, ja lohkon toinen päävastustaja Romania oli iskenyt voittomaalin vasta 89. minuutilla. Myös päävalmentaja Mika Lehkosuo oli ennakoinut hankalaa ottelua.
- Olihan se pienoinen yllätys, että pääsin heti avauskokoonpanoon, Jukkola myöntää pari päivää ottelun jälkeen.
Lehkosuo tuskin tätä avauskokoonpanovalintaa katuu. Ottelusta tuli Suomelle vähemmän hankala kuin odotettiin, sillä kymmenen minuutin jälkeen Otso Liimatta täräytti pallon komeasti yläkulmaan, minkä jälkeen oli Jukkolan vuoro iskeä naulat Armenian arkkuun. Ensin 18. minuutilla Naatan Skyttä blokkasi armenialaispuolustajan onnistuneesti ja Kalle Walliuksen matala keskitys päätyi taakse jääneelle Jukkolalle, jonka tarkka laukaus löysi maalin alakulman - sitten 55. minuutilla verkko heilui toistamiseen, tällä kertaa Casper Terhon esityöstä. Lukemiin 1-3 päättyneen ottelun kohokohdat Youtubessa.
Pikkuhuuhkajien avauskokoonpano Armeniaa vastaan 6.9.2024.
– Tosi hyvät fiilikset. Olen ylpeä, että pääsin pelaamaan, edustamaan Suomea, tekemään kaksi maalia, auttamaan joukkuetta ja ottamaan tuloksen, Jukkola kertoo.
Jukkola joutui jättämään kentän pian toisen maalinsa jälkeen, mutta kyse ei kuitenkaan ollut loukkaantumisesta. Muutaman viikon takainen sairastelu vaati vain veronsa.
– Silloin olin sen takia pidempään poissa peleistä. Ihan sataprosenttinen ei kunto Armeniassa edelleenkään ollut ja alkoivat jalat vähän loppua. Ei siinä mitään kummempaa, Jukkola kuittaa.
Jukkolan mielestä Pikkuhuuhkajien mukaan on ollut helppo tulla, vaikka aikaisemmin hän ei ole maajoukkuetoiminnassa mukana ollutkaan.
– Tietenkin aina kaikki uusi vähän jännittää, sillä voi kestää hetken päästä uuteen dynamiikkaan mukaan. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin, ja hyvin olen päässyt pelillisesti mukaan. Meillä on hyvä ja tosi ammattimainen staffi, valmentajista fysioihin. Muutkin pelaajat ovat ottaneet hyvin vastaan - täällä on hyvä ryhmähenki. Ei mitään valittamista, Jukkola kehuu.
Vaikka maajoukkueet - erityisesti Huuhkajat - ovat aina olleet Jukkolalle tavoitteita, ei hän ole liikaa asiasta stressannut, vaikka nuorena ei maajoukkuevalintoja tullutkaan.
– Kentällä voin vaikuttaa valintoihin, en muualla. Treeneissä ja otteluissa teen parhaani ja sen jälkeen katsotaan, mihin se riittää. Nyt minulla on menossa hyvä kausi. Olen maajoukkuekutsusta kiitollinen, tavallaan ylpeäkin, Jukkola sanoo.
Oiva Jukkola esiintyy Tammelassa seuraavaksi maajoukkuepaidassa.
"Pienen kotiedunkin turvin lähdetään"
Jukkola on pelannut koko uransa ajan Tampereen Ilveksessä. Veikkausliigassa hän debytoi vuonna 2020. Nuorena poikana vastuu oli vielä rajallista, mutta pelillinen rooli on kasvanut kausi kaudelta. Tällä kaudella laitahyökkääjä on iskenyt neljä maalia ja antanut viisi maalisyöttöä, kun pelaamatta on vielä syksyn mestaruussarja.
– Meillä Ilveksessä on ollut loistava kausi tässä takana. Hyvin rakennettu joukkue, hyvä valmennus ja staffi, selkeä identiteetti ja pelitapa, johon kaikki ovat sitoutuneet. On ollut tosi hienoa olla menestymässä Ilveksen kanssa tällä kaudella sekä europeleissä että liigassa - olemme pelanneet ainakin ajoittain todella hienoa jalkapalloa, Jukkola kuvailee.
Ilves on päässyt pelaamaan tämän kauden upealla uusitulla Tammelan Stadionilla. Nyt Jukkola pääsee kokeilemaan stadionilla pelaamista eri paidassa, kun Pikkuhuuhkajia vastaan asettuu lohkokärki Romania tiistaina kello 18.
Panokset ottelussa ovat valtavat, kun lohkossa on jäljellä enää kolme ottelua. Kahden maalin kotivoitolla Romaniasta olisivat lohkovoitto ja kisapaikka edelleen Pikkuhuuhkajien omissa käsissä - lohkokakkosetkin pääsevät vähintään jatkokarsintaan.
– Mukavaa tietenkin päästä kotona pelaamaan. Pienen kotiedun turvin lähdetään Romaniaa kaatamaan, Jukkola virnistää.
– Luultavasti vastaan tulee Armeniaa kovempi vastustaja. Parempi esitys tarvitaan, jotta kolme pistettä irtoaa. Yritämme tehdä pelaamisen heille mahdollisimman hankalaksi, ja lupaan kaikkeni antaa. Kun yleisö tulee Tammelaan hyvällä kannatuksella, niin voitto me otetaan, Jukkola lupaa.