Naisten futsalmaajoukkue 4–2-voittoon Marokosta Kroatian-turnauksen avausottelussaan

Suomen ja Marokon välisen ottelun ratkaisu venyi päätösminuuteille asti, mutta lopulta Suomi kampesi ansaittuun 4–2-voittoon Futsal Week Women's June Cupin avausottelussaan. Suomen osalta turnaus jatkuu torstaina, jolloin se kohtaa kisaemäntä Kroatian.

Suomen maalijuhlaa avausjaksolla.Kuva: Ⓒ STUDIO_PARTUM /Futsal Week

11.6.2024 klo 19:46

Ottelussa nähtiin varsin tunnusteleva alku. Pallonhallinta oli hienokseltaan Marokolla, mutta Suomi sai alun ensimmäiset paikat hyökkäysalueen riistoista lähteneistä tilanteista. Muutaman vaisuksi jääneen viimeistelyn jälkeen tällaisesta syntyikin avausmaali, kun Tiiu Lehtonen riisti Marokon puolustusalueen sivurajasta lähteneestä tilanteesta ja napautti terävästi maata pitkin pallon ohi Marokon veräjänvartija Kawtar Bentalebin pelikellon näyttäessä aikaa 3:31.

Avausmaalin jälkeen myös pallonhallinta siirtyi selvästi Suomelle, ja peli pyöri pääasiassa Marokon puolustusalueella. Suomi onnistui puhkomaan vastustajan puolustusta niin pallollisessa pelissä kuin erikoistilanteistakin, ja lisämaalit olivat useasti lähellä. Marokon riketili alkoi täyttyä varsin nopeaa tahtia, ja ajassa 7:43 tulleesta neljännestä rikkeestä Suomi rankaisi – Matilda Herranen asteli pallon taakse vapaapotkuun vajaasta kymmenestä metristä ja tälläsi voimalla matalana takatolpan juureen – 0–2.

Jakson puolivälin paikkeilla Marokko pääsi jälleen hieman paremmin kiinni palloon tasoittaen pelin kulkua. Joukkue iskikin kavennusmaalin ajassa 11:37, kun Nadia Laftah ennätti ensimmäisenä pystypalloon laidalla ja sijoitti tarkasti liruttaen taka-alakulmaan. Suomi jatkoi takaiskusta huolimatta vaarallisempien tekopaikkojen luomista, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. Ajassa 17:53 pieni nukahdus Marokon hyökkäysalueen vapaapotkussa kostautui, ja Amal El Aoufi pääsi sivaltamaan ottelun tasoihin etunurkasta. Vaikka Suomi loi vielä muutaman lupaavan paikan jakson loppuun, mentiin tauolle tasatilanteessa.

Tiiu Lehtosen käsialaa ollut ottelun avausmaali oli vauhdikkaalle laitapelaajalle A-maajoukkueuran ensimmäinen.Kuva: Ⓒ STUDIO_PARTUM /Futsal Week

Toisen jakson alku oli varsin samanlainen kuin ensimmäisenkin – pallo oli hieman enemmän Marokolla, mutta Suomi prässäsi vahvasti ylhäältä pitäen pelin painopisteen vastustajansa puoliskolla. Suomi sai jälleen useita riistoja, joista pääsi vyörymään monesti kohti epäorganisoitua Marokko-puolustusta, mutta viimeistelyistä jäi uupumaan viimeinen silaus. Hieman alun jälkeen myös pallollisen pelin painostus siirtyi selvästi Suomelle.

Jakson puoliväliä kohden edetessä peli tasoittui taas hieman, hallinnan pysyessä kuitenkin Suomella. Jälleen loppua kohden Suomen painostus kasvoi, ja palkinto tuli vajaat neljä ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa. Netta Hannula tarjoili vapaapotkusta pallon keskelle paraatipaikalle Senni Virenille, joka tälläsi sydämensä kyllyydestä pallon Marokko-maalin kattoon ja Suomen takaisin johtoon.

Marokko otti nopeasti ylivoimapeliä käyttöönsä, mutta nopeasti myös Suomi rokotti kyseisestä peliliikkeestä – Emilia Jokisalo sai pallon omalla alueella ja laittoi hienossa kaaressa pallon ilmassa vastakkaiseen päätyyn. Loppuun ei enää järisyttävän mainittavia maalipaikkoja nähty kummassakaan päässä, ja loppusummerin soidessa taululla seisoivat 2–4-lukemat Suomen hyväksi. Turnaus alkuun siis hyvällä voitolla, ja ottelut jatkuvat torstaina Kroatiaa vastaan.

Marokko sai Suomea selvästi harvemmat vaaralliset maalipaikkansa valtaosin erikoistilanteista – tässä Suomi selvittää Emiilia Syväsen johdolla vapaapotkutilanteen.Kuva: Ⓒ STUDIO_PARTUM /Futsal Week

Suomen päävalmentaja Jaakko Laitinen oli tyytyväinen lopputulokseen ja pelaajiensa esitykseen, vaikka yleisesti ottelun kulku ei aivan täysin miellyttänyt.

– Oli kaikin puolin aika rankka ottelu. Uuden vastustajan pelityyliin kuului aika koviakin otteita, eikä ehkä ensimmäisellä jaksolla mielestäni pysynyt ottelu tuomareilla oikein hanskassa. Kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että pystyttiin ottelu voittamaan ja pysyttiin vastustajaa rauhallisempana paljon tapahtumia sisältäneessä ottelussa, Laitinen näkee.

Luotsi oli erittäin tyytyväinen siihen, kuinka vielä maaotteluissa kokemattomammat uudet pelaajat pystyivät ottamaan isoa vastuuta sekä muutenkin joukkue sai vaihdosta otettua uutta voimaa kentälle.

– Tiiu Lehtonen ja Iina Heikkilä esimerkiksi olivat erinomaisia, ja pystyttiin erittäin hyvin käyttämään koko joukkueen laajuutta ja kunkin pelaajan omia huippuominaisuuksia. Se antaa valtavasti uskoa siihen, että meiltä löytyy tästä joukkueesta paljon erilaisia vaihtoehtoja ja erikoisosaamista, ja sitä onnistuneesti hyödyntämällä pystytään haastamaan ketä tahansa.

Marokko–Suomi 2–4 (2–2)
3:31 Tiiu Lehtonen 0–1
7:43 Matilda Herranen 0–2
11:27 Nadia Laftah 1–2
17:53 Amal El Aoufi 2–2
35:05 Senni Viren 2–3
36:13 Emilia Jokisalo 2–4

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit