Naisten Futsal-Liigassa tärkeitä voittoja - HIFK FS säilytti kärkisijansa

Naisten Futsal-Liigan kärkikamppailu päättyi HIFK FS:n voittoon. FC Nokia voitti paikalliskamppailun ja FC Seinäjoki nousi pois karsijan paikalta.

Kärkikamppailu oli odotetun vauhdikas ja tasainen.Kuva: Frans Varjonen

27.1.2025 klo 01:17

FC Seinäjoki-EBK 3–2 ja. (1–1)  

Seinäjoella pelattiin tärkeistä pisteistä putoamistaistelun kannalta, kun EBK matkasi haastamaan FC Seinäjoen. EBK aloitti ottelun maalinteon yhdeksännellä peliminuutilla, kun Essi Salonen laukoi kaukaa suoraan syötöstä yllättäen kotijoukkueen maalivahdin täysin. Syötön osumaan tarjosi Niina Talvensaari.   

Kotijoukkue tasoitti lukemat viisi minuuttia ennen taukoa Jennyfer Myllykosken osumalla. Hän ohitti näppärästi EBK:n pelaajan ovelalla haltuunotolla ja viimeisteli tarkasti oikeaan alakulmaan Iina Oikarisen syötöstä. Näissä lukemissa mentiin tauolle.   

Toista puoliaikaa ehdittiin pelaamaan kymmenen minuuttia, kunnes EBK otti johtoaseman takaisin itselleen Julia Säpin viimeistelyllä takakulmaan, johon esityön teki Sani Isokivijärvi.  

Kaksi minuuttia ennen loppua kotijoukkue kampesi itsensä vielä tasoihin, kun Jenny Peltonen pääsi vastahyökkäyksen päätteeksi syöttämään pallon tyhjään maaliin Myllykosken syötöstä, joka ohitti EBK:n maalivahdin. Näin varsinainen peliaika päättyi tasaisiin 2–2 -lukemiin, joten ratkaisu haettiin jatkoajalta.   

Jatkoaikaa ehdittiin pelaamaan vain hieman yli minuutti ennen kuin ratkaisumaali syntyi. Ratkaisu syntyi kotijoukkueen Myllykosken jalasta, kun hän laukoi ensimmäisellä kosketuksella lähes puolesta kentästä. Matala laukaus upposi maskin ansiosta maaliin asti. Näin kaksi pistettä jäi Seinäjoelle, joiden ansioista kotijoukkue nousi pois karsijan paikalta EBK:n tippuessa kyseiselle paikalle.   

Ottelun parhaina palkittiin FC Seinäjoen Myllykoski ja EBK:n Anastasia Tkatsjova

Ilves FS-FC Nokia 1–2 (0–1)  

Tampereella pelattiin paikalliskamppailu, jossa kohtasivat Ilves FS ja FC Nokia. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin kymmenennellä peliminuutilla ja siitä vastasi FC Nokia. Esra Erden syötti oman pään sivurajasta pitkän pallon Tilda Pyykköselle, joka kääntyessään ohitti puolustajan ja viimeisteli kärkipotkulla pallon maaliin. Tämä jäi ensimmäisen puoliajan ainoaksi maaliksi, joten toiselle jaksolle lähtiessä oli kaikki vielä auki.   

Toista puoliaikaa ehdittiin pelaamaan jo yli kymmenen minuuttia, kunnes Ilves FS sai tasoitusmaalin aikaiseksi. Maali syntyi Julia Jokirannan jalasta, joka ensin katkaisi vierasjoukkueen harhasyötön ja laukoi vasemmalla jalallaan tarkasti oikeaan alakulmaan.   

Kolme minuuttia ennen loppua FC Nokialle aukesi loistava paikka ottaa johtoasema itselleen, kun Siiri Kurppa kaadettiin rangaistusalueen sisällä. Kurppa itse otti vastuun rangaistuspotkusta ja upotti sen varmasti maaliin. Kotijoukkueen yrityksestä tasoittaa ottelu ylivoimalla huolimatta Kurpan rangaistuspotku jäi ottelun viimeiseksi maaliksi ja täysi pistepotti matkasi Nokialle lukemin 1–2.   

Ottelun parhaina palkittiin Ilves FS:n Iina Heikkilä ja FC Nokian maalivahti Emiilia Syvänen

RaiFu-HIFK FS 2–3 (1–2)   

Raisiossa todistettiin kärkikamppailua, kun sarjakärki HIFK FS matkasi RaiFu:n vieraaksi. Maalinteon ottelussa aloitti RaiFu kuudennella peliminuutilla, jolloin Tiiu Lehtonen katkaisi syötön, käytti pallon Kia-Mari Muurisella ja viimeisteli oikeaan yläkulmaan.   

Helsinkiläiset tasoittivat ottelun kolmen minuutin kuluttua Annette Korinin maalilla, joka laukoi kovaa ensimmäisellä kosketuksesta Karoliina Krögerin syötöstä. HIFK FS otti johtoaseman itselleen vielä sekunti ennen taukosummerin soimista. Tällöin Sandra Lind kääntyi keskustassa pallon kanssa ja laukoi kovaa maalivahtia kohti, jonka torjunnasta pallo tippui maalin eteen Iina Aholalle. Ahola kiersi maalivahdin ja viimeisteli pallon tyhjään maaliin.   

Toisen puoliajan alussa Lind itse pääsi tuplaamaan vieraiden johdon takatolpalta, kun ensin Korin haastoi pallonriiston jälkeen ja syötti tarkasti Lindille.   

RaiFu aloitti ylivoimapyörityksen hyvissä ajoin hakien reittiä takaisin peliin mukaan. Neljä minuuttia ennen loppua Lehtonen laukoi kaukaa RaiFu:lle kavennusosuman. Maali syntyi hieman yllättäen laukauksen tullessa maskin takaa upoten vasempaan alakulmaan. Tämän jälkeen ottelussa ei enää maaleja nähty, joten HIFK FS vei täyden pistepotin mukanaan ja jatkaa näin ollen sarjakärjessä.   

Ottelun parhaina palkittiin RaiFu:n Lehtonen ja HIFK FS:n Korin. 

HIFK FS:n äänekäs kannattajajoukko siivitti vierasjoukkueen voittoon.Kuva: Frans Varjonen

PU-62-FC Halikko 6–2 (1–1)  

Mikkelissä nähtiin maalirikas ottelu, kun FC Halikko matkasi haastamaan PU-62:n. Maalinteon ottelussa aloitti kotijoukkueen Saaga Attenberg. Hän taisteli pallon itselleen laidalla, kuljetti keskelle ja laukoi pallon maaliin.   

Tämän jälkeen pelattiin kauan ilman maaleja, kunnes ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla FC Halikko teki tasoitusmaalin. Maalista vastasi Annika Peippo, joka laukoi pallon ilmasta yläriman alle. Syötön osumaan tarjosi Nella Saukkio tarkalla nostolla mikkeliläisten yli. Puoliajalle lähdettiin lukemissa 1–1.  

Toinen puoliaika alkoi kotijoukkueen komennuksessa. Henna Sinisalo iski johtomaalin jo jakson toisella minuutilla ottaen ensin Cecilia Murtosen syötön haltuun, jonka jälkeen hän leikkasi keskelle ja viimeisteli pallon maaliin.   

Seuraava kotijoukkueen maali syntyi hyökkäyspään sivurajakuviosta, jossa Sinisalo laukoi takatolppaa kohti, josta Murtonen ohjasi pallon maaliin. Tämän jälkeen seuraavaa maalia saatiin odottaa noin kahdeksan minuuttia. Maalin iski PU-62:n Peppi Varonen, joka katkaisi vierasjoukkueen syötön ja laittoi pallon maalin oikeaan alakulmaan.   

Tämän jälkeen FC Halikko aloitti ylivoimapelin tavoitteenaan päästä peliin mukaan. Tämä kuitenkin kostautui nopeasti kotijoukkueen Svetlana Vlasenkovan katkoessa syötön ja laittamalla pallon salolaisten tyhjään maaliin.   

FC Halikko jatkoi kuitenkin sinnikkäästi ylivoimapeliä ja saikin siitä palkinnon kavennusmaalin muodossa. Laura Lehtonen syötti puolesta kentästä takakulmaa kohti, josta Katariina Marttila ohjasi pallon maaliin.   

Minuutti ennen päätössummeria kotijoukkue pääsi vielä kaunistelemaan loppulukemiksi 6–2 Aino Vartialan maalilla. Sinisalo syötti pallon takatolpalla olleella Vartialalle, joka ohjasi sen takavasaralla maaliin.   

Ottelun parhaina palkittiin PU-62:n Attenberg ja FC Halikon Marttila.   

GFT-FC Sport 1–4 (0–2)  

GFT metsästi jälleen kauden ensimmäisiä pisteitä, kun FC Sport matkasi heidän vieraakseen. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun FC Sportin Ronja Kaunisvesi laukoi lähes puolesta kentästä kovan laukauksen GFT-maalin yläkulmaan.   

Seitsemän minuuttia myöhemmin Erica Niemi tuplasi vierasjoukkueen johdon pallonriiston ja tarkan sijoituksen jälkeen. Enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty, joten FC Sportin 0–2 -johtoasemasta lähdettiin toiselle puoliajalle.   

Toista puoliaikaa ehdittiin pelata kahdeksan minuuttia ennen GFT:n kavennusmaalia. Maali syntyi, kun Hertta Riipinen riisti pallon ja ohitti maalivahdin syötöllään, jonka Ariana Marta viimeisteli tyhjään maaliin.   

FC Sport piti kuitenkin johtoaseman itsellään kasvattaen sitä vielä kahteen otteeseen. Ensin Pihla-Anniina Raitanen viimeisteli yhdellä kosketuksella Maisa Sivulan esityön jälkeen. Seuraavaksi kolme minuuttia ennen loppua Anni Rintanen pääsi viimeistelemään oman laukauksena riparit sisään ja näin kaunisteltua loppulukemiksi 1–4.   

Ottelun parhaina palkittiin GFT:n Marta ja FC Sportin Rintanen.   

Mad Max-KaDy 1–0 (0–0)  

Kierros päättyi Valkeakoskelle, missä Mad Max ja KaDy kohtasivat toisensa. Ottelu oli odotetun tasainen ja ratkaisu syntyi vasta viimeisellä peliminuutilla.

Ensimmäisellä puoliajalla ei hyvistä paikoista huolimatta palloa saatu maaliin, joten toiselle puoliajalle lähdettiin tasaisista asetelmista.   

Toisella puoliajallakaan ei maaleilla juhlittu ja avausmaalia saatiin odottaa aina viimeiselle peliminuutille asti. Maalista vastasi Mad Max ja se ratkaisi heille tärkeän kotivoiton. Maali syntyi, kun Senni Viren syötti suojaukseen Sanna-Kaisa Rouskulle, joka kääntyi pallon kanssa ja laukoi takakulmaan. KaDy yritti tämän jälkeen hakea tasoitusosumaa ylivoimapelin turvin, mutta joutui pettymään.   

Ottelun parhaina palkittiin Mad Maxin Viren ja KaDy:n maalivahti Heini Lehtipuu

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit