Naisten Futsal-Liigan väliraportti
Naisten Futsal-Liigan kausi 2024-25 on osoittautunut yllättävän tasaiseksi ja etenkin pudotuspelipaikkojen keskinäiset sijoitukset jaetaan muutaman pisteen erolla. Kahdeksan parasta joukkuetta ovat yhdeksän pisteen sisällä, kärkinelikko kahden pisteen sisällä ja sijat kaksi, kolme ja neljä tasapisteissä. Putoamistaistelusta on tulossa myös tiukka, eikä häntäpään joukkueiden nouseminen sarjataulukossa ole mahdottomuus.
Kuvituskuva.
HIFK FS on uuden tilanteen edessä
Hallitseva Suomen mestari HIFK FS jatkaa runkosarjan kärjessä, mutta erot sarjataulukossa ovat hyvin pienet. Neljä parasta joukkuetta ovat kahden pisteen sisällä; HIFK FS:llä on 26 pistettä, Ilves FS:llä, RaiFu:lla ja PU-62:lla on 24 pistettä.
HIFK FS on tehnyt sarjassa eniten maaleja, ja joukkueen hyökkäyspeli on ollut monipuolista. Tehokkaimmat pelaajat, Tiia Savolainen (11+6) ja Iina Ahola (9+8) löytyvät pistepörssin sijoilta kaksi ja kolme. Helsinkiläiset ovat tyytyväisiä alkukauteensa ja sijoitukseensa, mutta myös parantamisen varaa löytyy.
- Kausi on alkanut hyvin ja tauolle päästiin runkosarjan keulapaikalta. Joukkueen rutiini on ollut vahvaa, mutta 2/9 pistettä top 3 matseista on tietenkin huono saldo ja viime kauden kaltaista tasoeroa ei päävastustajiin nähden ole, vaan tilanne on osin jopa kääntynyt päälaelleen, kertoo päävalmentaja Ilkka Somero.
- Neljän huippupelaajan (Dali Meller, Saana Vestola, Minttu Ylikraka, Selja Laine) menetys on näkynyt etenkin kärkikamppailuissa ja samalla muut joukkueet ovat kirineet pelillistä eroa umpeen.
Somero toteaa, että sarjan mielenkiintoisuuden kannalta tasainen kärki on positiivinen asia ja joukkueena HIFK FS on uuden haasteen edessä.
- En kuitenkaan epäile hetkeäkään, ettemmekö pystyisi tuohon haasteeseen vastaamaan, ja useampi ässä on jätetty vielä hihaan kevättä varten.
HIFK FS:n joukkue on täynnä taitoa, kokemusta ja pelisilmää. Ylikrakan loukkaantumisen lisäksi Vilma Terävä ja Elizabeth Kisakye ovat kärsineet pienistä kolhuista ja sairasteluista pitkin syksyä. Päävalmentaja Somero nostaa kuitenkin kaksikon futsalyleisön seurattavaksi ja odottaa heiltä parempaa kevätkautta.
- Pirta Hiukka pelasi myös pari pirteää ottelua ennen loukkaantumistaan ja toivotaan että ikinuori laiturikin kuntoutuisi mahdollisimman pian takaisin tositoimiin, toivoo Somero.
Kevään pudotuspeleistä on varmasti tulossa tasaisia, johon HIFK FS:n kokemus voi osoittautua hyödylliseksi. Kevätkierros näyttääkin, miten joukkue parantaa otteitaan kärkikamppailuissa, joka antaa suuntaa myös ratkaiseviin otteluihin.
Ilves FS tähtää mestaruuteen
Ilves FS:n alkukausi on sujunut mallikkaasti muutamia ohipelejä lukuun ottamatta. Toinen sija, kaksi pistettä HIFK FS:n takana antaa hyvän iskuvalmiuden joukkueelle. Myös päävalmentaja Mikko Sivonen on tyytyväinen joukkueensa esityksiin.
- Selkeät voitot useista vastustajista ja myös ennakkoon ajateltuna sarjan kärkipään joukkueista ja myös heikommalla peliesityksellä olemme pystyneet voittamaan ja pitämään oman maalin puhtaana mikä on aina vahvan joukkueen merkki. Syyskierrokseen toki mahtui myös heikompia hetkiä, jotka johtivat lopulta myös turhiin pistemenetyksiinkin ja kaikki kunnia näistä toki vastustajille, jotka voittonsa ansaitsivat, toteaa Sivonen.
Sivonen on tulosten lisäksi tyytyväinen myös kentällä tapahtuviin asioihin. Ilves FS on tehnyt 43 maalia, joka on sarjan toisiksi eniten. Joukkueen pistetykit ovat olleet loistavaa kautta pelaavat Matilda Herranen (13+4) ja Netta Hannula (9+7).
- Joukkuepeli 4-0 hyökkäyspelijärjestelmästä, laitahaastoihin sekä kahden pelaajan kombinaatioihin on suhteellisen nopeasti saatu hyvälle, paikoin jopa erinomaiselle tasolle vaikka pelitapa toikin alkukaudesta monelle pelaajalle paljon uutta asiaa.
Tamperelaiset ovat päästäneet sarjassa kolmanneksi vähiten maaleja, 18. Sivonen painottaakin, että päästetyt maalit johtuvat enemmänkin yksittäisen pelaajan virheestä, kuin systemaattisen puolustuksen pettämisestä. Tämä kertoo hänen mukaansa vain siitä, että suoritusvarmuutta ja keskittymiskykyä tarvitaan edelleen lisää.
- Puolustuspelaamisen selkeys ja kurinalaisuus kokonaisuudessaan on ollut erinomaisella tasolla ja pelaamalla vastustajat eivät ole saaneet kovin montaa maalia meitä vastaan tehtyä.
Edelliseen kauteen verrattuna tamperelaisten rinki on pienentynyt, joka voi aiheuttaa haasteita kokoonpanoissa sairastelujen tai loukkaantumisten vuoksi. Usemmassa ottelussa kokoonpanossa on ollut kaksi kentällistä pelaajia, jolloin pelin aikana sattuneet vammat voivat vaikuttaa peliin.
- Fabin erittäin harmittava loukkaantuminen pitää hänet loppukauden sivussa ja tämä oli toki iso menetys joukkueelle. Toivon kovasti, että kuntoutuminen sujuu ongelmitta. Muuten olemme kärsineet jonkin verran sairasteluista ja pikkuvaivoista, mutta en näkisi, että tämä on ainakaan liikaa vaikuttanut esityksiimme. Toivelistalla on myös, että Sanna Rautio olisi mahdollisimman pian taas täydessä pelikunnossa.
Kevätkierrokselle Sivonen nostaa seurattavaksi joukkueensa jokaisen pelaajan eri ominaisuuksilla, muun muassa puolustuspeliä hyvin johtavan Iina Heikkilän, viime kauden huiman kehityskaaren kokeneen Julia Jokirannan, loukkaantumisesta palautuvan maalivahdin Lilli Sandströmin ja joukkueeseen joulukuussa liittyneen Sanna Koskisen.
Ilves FS:n tavoite on selkeä.
- Joukkue on asettanut itselleen kauden päätavoitteeksi kovimman mahdollisen tavoitteen eli Suomen mestaruuden tuomisen takaisin Tampereelle ja sen eteen tehdään yhdessä töitä, kertoo Sivonen.
Alkukauden haasteet selättänyt RaiFu pyrkii kehittämään hyökkäyspelaamistaan
RaiFu:n alkukausi oli haastava, eikä joukkue päässyt omalle tasolleen. Joka toisesta ottelusta voitto ja joka toisesta tappio ei kuulunut raisiolaisten tavoitteisiin. Haasteet hyökkäyspelaamisessa ja maalinteossa näkyivät tuloksissa. Nyt kurssinsa kääntänyt, viiden ottelun voittoputkessa oleva joukkue on sarjan kolmannella sijalla.
- Alkukausi ei lähtenyt käyntiin aivan niin hyvin kuin olisimme toivoneet. Erityisesti hyökkäyspelaamisessa ja viimeistelyssä oli parantamisen varaa, mikä tämä näkyi siinä, ettemme pystyneet hyödyntämään kaikkia maalipaikkoja tehokkaasti. Näistä alkukauden haasteista olemme kuitenkin ottaneet opiksemme, ja joukkue on parantanut tekemistään askel kerrallaan, kertoo päävalmentaja Kalle Parkkari.
RaiFu on päästänyt sarjassa vähiten maaleja, vain 13. Parkkari on tyytyväinen joukkueen otteisiin puolustuspelissä.
- Puolustuspelaaminen on ollut meidän vahvuutemme ja se on tuonut meille vakautta. Maalivahtipeli ja joukkueen sitoutuminen puolustusvelvoitteisiin ovat olleet ratkaisevia tekijöitä tiukoissa peleissä. Samalla tiedostamme, että kevään otteluissa hyökkäyspelin tehokkuus ja monipuolisuus ovat avainasemassa, jos haluamme pärjätä kovimmissa mahdollisissa paikoissa.
RaiFu:n tavoitteet kevätkierrokselle on jatkaa kehitystä ja varmistaa pudotuspelipaikka mahdollisimman korkealta sijalta.
- Olemme tyytyväisiä siihen, että olemme tällä hetkellä hyvissä asemissa, mutta tiedämme, että pelkkä tuloksellinen suorittaminen ei riitä. Meidän on keskityttävä omaan tekemiseemme nöyrästi ja kehitettävä erityisesti hyökkäyspelaamistamme, jotta pystymme luomaan enemmän laadukkaita maalipaikkoja ja viimeistelemään tehokkaammin. Tämä on ehdottomasti tärkein askel, jonka haluamme ottaa kevään aikana, Parkkari toteaa.
Joukkue haluaa varmistaa olevansa fyysisesti ja henkisesti parhaassa mahdollisessa kunnossa kauden ratkaisevilla hetkillä.
- Playoff-vaiheessa pienet marginaalit ratkaisevat ja haluamme olla siinä vaiheessa joukkue, joka pystyy vastaamaan haasteisiin ja pelaamaan parhaalla mahdollisella tasolla.
Kevään otteluihin Parkkari nostaa seurattavaksi kolme pelaajaa, Tiiu Lehtosen, Ella Mäen ja Tekla Valkeapään.
- Lehtonen on ollut ehdoton johtaja sekä kentällä että sen ulkopuolella. Hän on esimerkillään auttanut joukkuetta. Hyökkäyspäässä Mäki on ollut tärkeä pelaaja, joka tuo peliimme vaarallisuutta ja taitoa. Hänen panoksensa tulee olemaan merkittävä myös kevään ratkaisuhetkillä. Nuoremmista pelaajista Valkeapää on nostanut profiiliaan ja tuo kentälle energiaa, joka sytyttää koko joukkueen. Hänen kehityksensä on ollut upeaa seurattavaa.
RaiFu osoitti syyskierroksen viimeisessä ottelussa sarjaa johtavaa HIFK FS:sää vastaan alkukauden haasteiden olevan todellakin selätetty ja on hyvällä iskuetäisyydellä myös kärkipaikalle. Edelliselle kaudelle tasonnoston tehnyt joukkue on jatkanut samaa rataa ja vakiinnuttanut paikkansa Naisten Futsal-Liigan kärkijoukkueena.
- Vaikka alkukausi ei alkanut aivan odotustemme mukaisesti, olemme iloisia siitä, että olemme pystyneet parantamaan peliämme ja pitämään itsemme mukana kärkikamppailussa. Meidän on kuitenkin pysyttävä nöyrinä ja keskityttävä kehittämään omaa peliämme, jotta pystymme saavuttamaan tavoitteemme ja pelaamaan parhaalla tasollamme kauden tärkeimmillä hetkillä, Parkkari summaa.
PU-62 haluaa pitää kotiedusta kiinni
Mikkeliläinen joukkue, PU-62 pelaa vasta viidettä kauttaan futsalia. Nousu lyhyessä ajassa pääsarjatasolle on itsessään jo iso juttu, mutta toisen liigakauden puolivälissä sarjataulukossa neljäntenä, kaksi pistettä kärjestä on huikea suoritus. Selvä tasonnosto edellisestä kaudesta on osoittanut joukkueen kyvyn haastaa ja voittaa sarjassa kenet tahansa. Myös joukkueen kapteeni Eider Ramos on tyytyväinen alkukauteen.
- Runkosarjan puolivälin jälkeen olemme kahden pisteen päässä sarjakärjestä, joten alkukausi on sujunut todella hyvin. Laadukas preseason ja kova työ kauden aikana on mahdollistanut sen, että olemme pystyneet ennakkoluulottomasti haastamaan kenet vain Naisten Futsal-Liigassa.
Sarjan tasaisuus luo jokaiseen otteluun kovan panoksen. Pudotuspeleihin etenee kahdeksan parasta joukkuetta. Kotiedun saa neljä parasta joukkuetta ja runkosarjan sijoitus ratkaisee vastustajan.
- Sarja on hyvin tasainen tällä hetkellä ja jos halutaan pysyä kotiedussa kiinni, meidän pitää keskittyä lisää taktiseen puoleen ja parantaa pivot pelaamista, Ramos toteaa.
PU-62 on hävinnyt vain kaksi ottelua varsinaisella peliajalla, FC Nokialle ja RaiFu:lle. Vahvasti laitojen kautta hyökkäävät pelaajat ovat luoneet uhkaa nopeudella ja näppäryydellä, jota joukkueesta löytyy paljon.
- Yleisesti kannatta seurata meidän laitureita, mutta erityisesti Cecilia Murtosta, joka on ollut kovassa vireessä ja iskenyt paljon maaleja, Ramos vinkkaa.
Mikkeliläisten tavoite kevätkierrokselle on mahdollisimman korkea sijoitus pudotuspelejä ajatellen.
- Konkreettisemmin kotietua lähdetään tavoittelemaan, mutta mennään peli kerrallaan ja katsotaan mihin se riittää. Ainut varma asia on se, että ollaan valmiita antamaan kaikki yhteisen tavoitteen eteen, Ramos kertoo.
Viime vuonna PU-62 jäi niukasti pudotuspelien ulkopuolelle ja tälle kaudelle mikkeliläiset ovatkin pukeneet yllätysjoukkueen viitan. Joukkue ei lähde viime kaudesta poiketen haastamaan kärkijoukkueita, vaan selkeästi voittamaan otteluita. Taitavat yksilöt luovat yllättävää uhkaa ja yhteen pelaaminen toimii.
Mad Maxin tavoite on sijoittua neljän parhaan joukkoon
Mad Maxin alkukausi on sujunut “ihan hyvin”, toteavat päävalmentaja Jan Holm ja varakapteeni Janna Tuominen. “Ihan hyvin” tarkoittaa sarjataulukossa viidettä sijaa ja 20 pistettä.
- Pelillisesti olemme ottaneet askelia eteenpäin, mutta tuloksellisesti se ei vielä ole tarpeeksi näkynyt. Tulosurheiluahan tämä on, joten siinä on parannettavaa kevättä kohti saavuttaaksemme yhteiset tavoitteemme, kertoo Tuominen.
Päävalmentaja Holmin mukaan joukkueen isoimmat kehityskohteet löytyvät hyökkäysalueen pallollisen pelintilanteiden tunnistamisesta ja teknisestä suorittamisesta.
- Lisäksi transitiopelaaminen ja erikoistilanteet olisi syytä saada muutamaa pykälää paremmaksi.
Mad Max on yllätysvalmis joukkue, mutta sarjataulukossa ylempänä olevista joukkueista se onnistui syyskierroksella voittamaan vain Ilves FS:n viime hetken maalilla. PU-62:lle se hävisi vasta jatkoajalla, mutta HIFK FS ja RaiFu olivat liian iso haaste. Joukkue lähtee kuitenkin innolla kevään otteluihin.
- Olemme saaneet joka peliin laajan ja laadukkaan kokoonpanoon kasaan, mikä on mahdollistanut monipuolisemman pelaamisen sekä antaa hyvät lähtökohdat kevään peleihin. Lähdemme innolla ja hyvin odottavaisin mielin kohti kevätkierrosta ja ratkaisupelejä, kertoo Tuominen.
- Kevätkauden kannalta on pieni etu, että pääsemme kohtaamaan kaikki päävastustajamme kotikentällä. Tavoitteenamme on runkosarjan osalta edelleen sijoittua neljän parhaan joukkoon, luottaa Holm.
Joukkueessa on monenlaista taitoa laajalla rintamalla, joka on viime kauteen verrattuna monipuolistanut koskilaisten hyökkäyspelaamista. Holm nostaa kevään otteluihin seurattavaksi Minea Nguyenin, Henriikka Taavitsaisen ja Kiia Immosen.
- Kevään otteluissa jokaista yksilöämme kannattaa seurata eri näkövinkkelistä. Muutama mainitakseni Nguyen yksilötaidon kannalta, Taavitsainen yksilöpuolustamisen kannalta sekä Immonen, joka sarjan tehokkaimpana pohjapelaajana on todella kokonaisvaltainen pelaaja.
FC Nokia rakentaa peliään kohti täyspainoista esitystä
FC Nokia on tyytyväinen alkukauteensa, vaikka muutama ohipeli rokottaakin nousijajoukkueen pistepottia.
- Nousijajoukkueena olemme pystyneet kivasti haastamaan muita joukkueita ja siinä samalla pistepottikin on karttunut mukavasti. Joukkue on asettamansa tavoitteen tahdissa eli kahdeksan parhaan joukossa. Ensimmäiselle puolikkaalle on mahtunut muutama ohipeli ja vastaavasti sitä täysipainoista ja ehjää esitystä ei olla vielä nähty, joten sitä kohti, kertoo päävalmentaja Merja Jalasto luottavaisena.
FC Nokialla on laaja pelaajarinki, jonka Jalasto näkee pitkän kauden aikana joukkueen vahvuutena. Joukkue ei ole muutaman pelaajan varassa. Jalasto toteaa, ettei peliesitykset ole millään muotoa vielä valmiita, vaan nokialaiset rakentavat peliä eteenpäin pala palalta.
- Puolustuspelaaminen on jo melko hyvin uomissaan, josta kertoo myös päästettyjen maalien määrä, mutta isoja ongelmia on sen sijaan ollut viimeistelyssä, joten ei liene yllätys, jos maalinteko on yksi selkeästi kehitettävä asia kevään pelejä ajatellen, Jalasto pohtii.
Jalasto kehuu joukkueen tekemistä harjoituksissa ja näkeekin, että maaleja syntyy, kun sama tekeminen siirtyy harjoituksista otteluihin. Jalasto uskoo, että laajasta ja tasaisesta pelaajaringistä useampi pelaaja tulee nostamaan profiiliaan kevään kuluessa, kun kokemus kasvaa ja turha jännitys väistyy. Lisäksi hän nostaa kevään otteluihin seurattavaksi Ella Lehtosen ja Emmi Kortesmaan.
- Lehtosen otteet pohjapelaajan paikalla vahvistuvat sitä mukaan, kun pelejä tulee alle, joten häntä ehdottomasti kannattaa seurata, siellä on paljon potentiaalia vielä varastossa. Kortesmaa maalillaan on varmasti mielenkiintoinen seurattava myös kevään peleissä.
FC Nokia on alkukauden aikana todistanut olevansa liigatason joukkue ja haastokykyä löytyy myös kärkipään joukkueita vastaan. Nokialaiset ovat pystyneet voittamaan sarjassa ylempänä olevia joukkueita ja suurin tappiokin on vain kahdella maalilla. Laadukas, mutta osittain uudistunut pelaajarunko tulee varmasti kevään aikana mittaamaan paremmin tasoaan ja nokialaiset ovat yllätysvalmisjoukkue myös pudotuspeleissä.
Yksilötaitoa ja uusia pelaajien kehittämistä FC Halikkossa
FC Halikko on sarjataulukossa seitsemäntenä, mutta tasaisessa sarjassa joukkue on hätyytellyt myös korkeampia sijoituksia. Joukkueessa on monenlaista osaamista ja kokemusta, yhteispeli toimii hyvin. Joukkueen kapteeni Elli Laaksonen on tyytyväinen joukkueen alkukauteen.
- Kausi on edennyt tavoitteidemme mukaisesti, ja playoff-paikka on täysin omissa käsissämme. Tällä kaudella olemme myös onnistuneet kehittämään yksilötaitoa sekä tuomaan uusia pelaajia liigavauhtiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Eerika Haalijoki, joka on sopeutunut mainiosti liigatasolle.
FC Halikon peliesitykset ovat olleet vaihtelevia, mutta syyskierrokselta on erityisesti noussut esiin tehokas ja vaarallinen ylivoimapelaaminen. Se antaa hyvät eväät myös kevään pudotuspeleihin, jossa se voi olla ratkaisevassa asemassa. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Olivia Haapanen (8+6) ja Katariina Marttila (7+6). Laaksosen mielestä yksittäisiä pelaajia on haastava nostaa tasaisesta pelaajarungosta esille, sille ratkaisijoita löytyy laajalta rintamalta. Hän kuitenkin nostaa kevään otteluihin seurattavaksi maalivahti Pilvi Junnilan ja pohjapelaaja Nella Saukkion.
- Maalivahtimme Junnila on kehittynyt kokonaisvaltaisesti ja tekemisellään mahdollistanut, että voimme taistella voitosta illasta toiseen. Lisäksi Saukkio ansaitsee maininnan – hän on peliälyltään erittäin taitava pohjapelaaja, joka kantaa isoa vastuuta ja on tärkeä palanen joukkueen kokonaisuutta ajatellen.
FC Halikon peliesitykset ovat parhaimmillaan riittäneet esimerkiksi sarjan kolmantena olevan RaiFu:n voittamiseen paikalliskamppailussa. Joukkueella on myös muutamia ohipelejä, mutta onnistumiset luovat uskoa myös ratkaiseviin otteluihin. Viime kaudella halikkolaiset jäivät pudotuspelien ulkopuolelle sijoittuen runkosarjassa vasta sijalle 10, mutta nyt pudotuspelipaikka vaikuttaa olevan hyvin hallussa. Laaksonen uskoo peliesitysten vielä kehittyvän kevätkaudelle.
- Tällä hetkellä meillä on pieniä haasteita puolustuksen suhteen, mutta uskon, että saamme kevätkaudella nämäkin asiat kuntoon. Tasainen keskikasti mahdollistaa suuria pisteitä sijoituksen kannalta, mikä luo hyvät edellytykset menestyksekkäälle loppukaudelle.
KaDy tavoittelee mitalipelejä
Kahdeksantena sarjataulukossa oleva KaDy lähti kauteen uuden päävalmentajan, Tuomo Tuunaisen johdolla. Peliesitykset ovat olleet vaihtelevia; kärkipään joukkueet ovat olleet liian suuri haaste, muista joukkueista KaDy on napsinut voittaja ja tiukkoja haastoja.
- Alkukausi lähti liikkeelle hyvin odotetusti, hyviä pistesaaliita ja karvaita tappioita. Mukaan mahtuu paljon onnistumisia ja kehitettäviä asioita. Pystytään luomaan riittävästi maalipaikkoja voittaaksemme pelejä, nyt hiomaan vielä tehokkuus mukaan. Peliä täytyy totta kai kehittää jatkuvasti, jotta saamme tarvittavat pisteet jatkoon. Olemme parhaimmillamme, kun ratkaisupelit koittaa, luottaa Tuunainen.
Joukkueen pelaajarunko on monipuolinen; löytyy paljon kokemusta, mutta myös nuoria pelaajia. Onnistujia löytyy laajalla rintamalla, eikä peli ole vain muutaman pelaajan harteilla. Tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Emmi Rauhala (7+2) ja Sini Lauermaa (6+2).
- Pelaajista kevätkierroksella lähtisin seuraamaan meidän nuorisokaksikkoa, Emmiina Olli ja Emmi Orrberg. Molemmat parantavat peliään nopealla tahdilla. Tehoja sekä pelin voittavia tekoja on varmasti luvassa molemmilta. Unohtamatta tietenkään meidän runkopelaajia, jotka tekevät paljon duunia joukkueen eteen, Tuunainen vinkkaa.
Vaikka KaDy:n sijoitus on tällä hetkellä kahdeksas, joukkue on asettanut tavoitteensa korkeammalle.
- Tavoitteet ovat edelleen korkealla, aina mitalipeleissä saakka, kertoo Tuunainen.
Kahdeksan parasta joukkuetta on erottunut sarjasta hieman ja piste-erot ovat pieniä. KaDy on sarjakärjestä vain yhdeksän pisteen päässä. Pelin kehittyessä ja päävastustajiaan voittaessa jyväskyläläisillä on hyvä mahdollisuus nousta sarjataulukossa ylemmäs.
FC Sportin alkukausi on sujunut tavoitteita paremmin
FC Sportilla ei jäänyt paljoa aikaa liigakauteen valmistautumiseen, kun pääsarjatason paikka aukesi vasta täydennysmenettelyn kautta. Joukkueen pelaajarunko uudistui hieman ja lyhyempi valmistautumisaika kauteen näkyi alkusyksyn otteluissa. Nyt joukkue on nostanut tasoaan jokaisessa ottelussa, eikä ole päästänyt vastustajiaan helpolla. Päävalmentaja Mika Kortesniemi on tyytyväinen FC Sportin alkukauteen.
- Peli on mennyt koko ajan eteenpäin ja alkukausi on sujunut jopa tavoitteita paremmin. Tavoitteena on edelleen sarjapaikan säilyttäminen ja siihen pääsemiseksi pelin pitää myös jatkossa kehittyä.
Joukkueen kapteeni, maalivahti Lotta Rosenström kertoo joukkueen keskittyneen paljon puolustuspelaamiseen, jossa joukkue on kehittynyt. Palkintona kehityksestä on myös muutama nollapeli. Rosenström nostaa esiin myös kehityskohtia.
- Puolustuspelissä on vielä tavoitteena päästä eroon mustista hetkistä, jolloin vastustajat ovat tehneet useita maaleja lyhyessä ajassa. Kevätkaudelle lähdetään kehittämään ja monipuolistamaan hyökkäyspeliä, ja tarkoituksena on saada luotua enemmän vaarallisia maalintekopaikkoja.
FC Sportin tavoite on selkeä.
- Loppukauden tavoitteena on suoran sarjapaikan säilyttäminen, joka vaatii, että tärkeistä niin sanotuista kuuden pisteen otteluista täytyy saada pisteet kotiin, Rosenström pohtii.
- Otteluohjelma ei ole meillä suosiollinen ja mahdolliset ratkaisevat pelit voivat olla runkosarjan viimeisiä. Usko ja keskittyminen omaan peliin pitää olla loppuun saakka, pohtii puolestaan päävalmentaja Kortesniemi.
Joukkueessa on onnistumisia laajalla rintamalla, mutta tehokkain pelaaja on ollut vuonna 2008 syntynyt Maisa Sivula (6+4). Nousujohteinen alkukausi lupaa hyvää myös kevättä ajatellen, eikä pudotuspelipaikkakaan ole kuin kuuden pisteen päässä.
EBK sai kauden viimeisestä ottelusta itsevarmuutta ja peli-iloa
EBK:n alkukausi on ollut haastava. Joukkueen on liittynyt uusia pelaajia ja yhteisen sävelen löytäminen on vienyt aikaa. Alkukaudesta asetetut tavoitteet viime kauden tuloksen parantamisesta ovat olleet syyskierroksella kaukaisia, mutta peliotteet ovat parantuneet pikkuhiljaa.
- Alkukausi on ollut ennakoitua hankalampi eikä peleistä olla saavutettu haluamaamme tulosta. Syyskauden loppuun saatiin kuitenkin tärkeät pisteet niin sarjan kannalta, kuin joukkueelle myös henkisesti, kun Ilves FS kaatui vieraspelissä tiukan taistelun jälkeen. Tämä voitto toi joukkueelle varmasti tarvittavaa itsevarmuutta ja myös kaivattua peli-iloa, jonka avulla on hyvä lähteä tekemään tulosta kevätkaudella, kertoo joukkueen kapteeni Emilia Jaatinen.
Vaikka joukkue ei ole saavuttanut toivottua tulosta, on tekeminen kentällä väläytellyt joukkueen potentiaalia. Hyökkäyspeli on monipuolista, mutta viimeisen linjan ratkaisut jäävät usein pimentoon. EBK on kuitenkin lähtenyt jokaiseen otteluun ennakkoluulottomasti, joka näkyy pelivarmuudessa ja rohkeudessa kentällä. Onnistumisia iloitaan ja pelikaveria kannustetaan.
EBK:n pelaajilla on osaamista laajalla rintamalla ja erilaiset pelaajat täydentävät toisiaan, kun yhteispeli toimii. Jaatinen nostaa kevätkierrokselle seurattavaksi Lili Sneckin ja Bea Aspin.
- Ehdottomasti kannattaa seurata joukkueen tämän vuoden maalivahtivahvistusta Lili Sneckiä, joka on ennakkoluulottamasti ja itsevarmuudella ottanut nimiinsä ensimmäiset liigapelit futsalissa. Myös Bea Asp saadaan toivottavasti pian kokoonpanoon pitkän loukkaantumisen jälkeen, joka hänkin on seuraamisen arvoinen.
EBK:lla on takanaan vaikea syksy ja nälkäinen joukkue lähtee metsästämään kevätkierrokselta pisteitä. Kun palaset loksahtavat paikoilleen ja peli kehittyy, espoolaisilla on hyvä mahdollisuus nostaa sijoitustaan sarjataulukossa.
FC Seinäjoki osasi odottaa haastavaa alkukautta
FC Seinäjoki on sarjan toinen nousijajoukkue. Alkukausi oli haastava, mutta nyt seinäjokilaiset ovat nostaneet tasoaan ja pystyneet haastamaan myös sarjataulukossa ylempänä olevia joukkueita. Päävalmentaja Toni Kujala tiesi odottaa kova tasoista sarjaa Naisten Futsal-Liigasta.
- Joukkueen alkukausi on ollut juuri niin haastava kuin osasimme odottaa sen korkeimmalla sarjatasolla olevankin. Olemme maksaneet useassa matsissa ensimmäisen kauden oppirahoja, ja virheet omassa pelissä ovat maksaneet meille pisteitä. Olemme kuitenkin parantaneet selvästi kauden edetessä, ja kliseisesti todeten olisimme ehkäpä ansainneet pisteitäkin enemmän kuin olemme saaneet, summaa Kujala.
FC Seinäjoki on onnistunut kaksi kertaa nappaamaan kolme pistettä ja kerran yhden. Espoon vieraspelireissut olivat siis menestys. Vaikka joukkue ei ole onnistunut vielä ehjän 40 minuuttisen pelaamisessa, on syöttökuviot ja vahvat haastot väläytelleet joukkueen potentiaalia. Kujala nostaa myös esille sen, ettei joukkue ole täysin ehjä.
- Vaikka loukkaantumiset ja poissaolot kuuluvat lajiin, ja niillä on turha alkaa selittelemään, on muutamien avainpelaajien pidemmät huilit olleet isoja menetyksiä joukkueen iskukykyyn. Kevätkaudelle toiveissa olisikin, että saisimme kyseiset pelaajat täyteen pelikuntoon ja pystyisimme sitäkin kautta näyttämään mihin joukkue oikeasti ja parhaimmillaan pystyy.
Vaikka FC Seinäjoki ei ole tuloksellisesti löytänyt vielä täyttä otetta kentällä, on työmoraali jokapäiväisissä harjoituksissa korkea ja tunnelma on erinomainen. Joukkueen tavoite on säilyttää suora sarjapaikka, jonka eteen seinäjokilaiset ovat Kujalan mukaan antavat kaikkensa.
- Yksittäisiä ratkaisijoita tai tarkkailtavia pelaajia en loppukaudelle lähde nimeämään, mutta tottakai kaipaamme lisää tehoja hyökkäyspäähän, jos ja kun haluamme napata pisteitä myös kärkikahdeksikon joukkueilta. Jostain syystä varsinkin kotimatseissa oma pallollinen peli on ollut tukkoisaa, mutta edellisessä ottelussa FC Halikkoa vastaan nähtiin jo väläyksiä paremmasta. Kaikki ainekset siellä on olemassa, kunhan rentous ja tehokkuus löytyy, toteaa Kujala luottavaisena.
Sarjapaikan säilyttämisestä on käynnissä tiukka kilpailu ja jokainen piste on erittäin tärkeä taistelussa. FC Seinäjoen otteet ovat parantuneet kauden alusta huomattavasti ja taistelutahto välittyy joukkueesta.
“Pisteitä ei ole tullut, joten se kertoo olennaisen” - GFT lähtee luottavaisena kevätkierrokselle
GFT on sarjan viimeisenä, eikä pisteitä ole tarttunut vielä yhtään mukaan. Alkukausi on ollut heikko, mutta peliotteet ovat parantuneet pikkuhiljaa.
- Alkukausi on sujunut meiltä heikosti. Pisteitä ei ole tullut, joten se kertoo olennaisen. Peli on pääpiirteittäin parantunut viikko viikolta, joten uskomme, että kevätkaudella peli tulee kulkemaan paremmin kuin ennen, luottaa päävalmentaja Julius Frisk.
GFT on pelannut pääosin puolustuksen kautta matalalla prässillä. Vastahyökkäykset ja ylivoimapeli ovat luoneet maalipaikkoja, mutta liian vähän. Päävalmentaja Friskillä onkin selkeät kehityskohdat mielessä.
- Kaksinkamppailuihin ja hyökkäyspään peliin tullaan keskittymään enemmän kevään puolella.
Frisk kertoo, että tuloksista huolimatta joukkueessa on hyvä ilmapiiri. Hän näkee, että sen pysyminen hyvänä on erittäin tärkeää, jotta joukkueelle irtoaa kevätkaudella pisteitä. Tavoite on myös selkeä: sarjapaikan säilyttäminen.
- Kevään otteluissa kannattaa erityisesti seurata Sandra Nelimarkkaa, Enni Saarnia ja Venla Ukkosta. Nelimarkka on kehittynyt pelin jokaisella osa-alueella huimasti eikä hänestä uskoisi, että pelaa ensimmäistä kautta liigassa. Saarnia on ollut vasta kolmessa pelissä, mutta on jo antanut näyttöjä siitä, että hänellä olisi luvassa kirkas tulevaisuus liigaparketeilla, jos tämä kehitys jatkuu. Ukkonen on noussut meidän kakkosmaalivahdiksi ja hänen reaktiotorjunnat ovat kaunista katsottavaa. Kun tähän tekniseen puoleen saadaan taktista tietotaitoa kerrytettyä hänelle, niin kyseessä olisi aivan huippumaalivahti. Modernin maalivahdin tavoin Ukkosella pysyy pallo jalassa todella hyvin.
Vaikka GFT ei ole onnistunut toivotun tuloksen tavoittelussa, on pelissä näkynyt positiivisia asioita ja väläytyksiä iskukyvystä. Espoolaiset ovat onnistuneet maalinteossa jokaista kärkijoukkuetta vastaan ja hankalaan syksyyn on mahtunut myös kolme maalin tappiota. Putoamiskamppailu tulee olemaan tiukka, mutta esimerkiksi häntäpään joukkueet voittaessaan GFT:llä on mahdollisuus nousta putoamisviivan yläpuolelle.