Naisten Futsal-Liiga: KaDy haluaa olla keväällä parhaimmillaan

KaDy janoaa mitalipeleihin. Kaksijakoinen viime kausi jätti sopivasti hampaankoloon ennen alkavaa liigakautta.

Sini Lauermaan KaDy haluaa mitalipeleihin.Kuva: Kirsi Nummela

23.9.2024 klo 07:57

Jyväskyläläisen Kampuksen Dynamon mennyt kausi oli kaksijakoinen. Joukkue pelasi ajoittain kiitettävän hyvää futsalia, mutta kevään pudotuspeleissä pelin taso laski ja tulos ei ollut toivotunlainen. KaDy oli runkosarjan jälkeen sarjataulukon sijalla viisi. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella jyväskyläläiset saivat vastaansa Ilves FS:n, joka oli kahden ottelun jälkeen parempi tyylipuhtaasti maalierolla 7-0. Jyväskyläläisille jäi vähintäänkin sopivasti hampaankoloon tulevalle kaudelle.

Joukkueen tehokkaimmat pelaajat viime kaudella olivat Emmi Rauhala tehoillaan 16+12 ja Sini Lauermaa tehomerkinnöillään 11+14.

KaDy ei tule antamaan tippaakaan periksi alkavan kauden otteluissa. Ilmapiiri joukkueessa on hyvä.Kuva: Kirsi Nummela

Joukkue pelasi erittäin hyvän syyskauden, kevään peleihin jäi parannettavaa

Sini Lauermaa on jo kokenut konkari Naisten Futsal-liigakentillä kuin myös Suomen naisten futsalmaajoukkueessa. Hän aloittaa nyt toisen kautensa KaDyn riveissä ja kertaa hieman joukkueensa mennyttä kautta.

- Viime kausi oli hieman kaksijakoinen. Pelasimme erittäin hyvän syyskauden, mutta keväällä emme saaneet itsestämme parasta mahdollista irti, kertoo Lauermaa.

Joukkueen kapteeni Henni Parkkinen on Lauermaan kanssa samoilla linjoilla katsoen päättäväisin fiiliksin kohti tulevaa kautta.

- Suoritimme runkosarjan varsin kiitettävästi. Kirimme nopeasti meidän miinuspisteet pois ja varmistimme pudotuspelipaikan hyvissä ajoin. Keväällä sitten suoritustaso laski. Pettymys on jäänyt mieleen, sillä ihan realistisesti ilman punamustia laseja, kaikki mahdollisuudet oli parempaan suoritukseen. Nyt voidaan keskittyä vain tuleviin suorituksiin ja hoitaa homma paremmin tällä kaudella, toteaa Parkkinen.

KaDyn Emmi Rauhala ja RaiFun Stella Enwena ovat nuoria lahjakkuuksia, jotka pelasivat erinomaisen kauden joukkueissaan viime kaudella.Kuva: Kirsi Nummela

KaDyssa puhaltavat muutosten tuulet

Kampuksen Dynamo lähtee kohti kautta 2024-2025 uuden päävalmentajansa Tuomo Tuunaisen johdolla. Pelaajiston osalta joukkue on saanut sopivassa suhteessa uutta verta kokemuksen rinnalle, mutta mikä tärkeintä, joukkueen ydin on pysynyt hyvin kasassa. Uuden päävalmentajan ajatukset niin uudesta joukkueestaan kuin preseasonista ovat positiiviset.

- Joukkueen preseason on sujunut hienosti. Ollaan päästy harjoittelemaan hyvin ja harjoituksissa on ollut mainio työfiilis. Pelaajat ovat olleet loistavalla asenteella mukana. Treeneistä lähtiessäkin on ollut huippu fiilis, kun ollaan saatu vietyä asioita eteenpäin harjoitus kerrallaan, kertoo Tuunainen.

Lauermaa on samoilla linjoilla joukkueen uuden päävalmentajan kanssa.

- Kauteen valmistautuminen on mennyt uuden valmentajan alaisuudessa hieman uuteen tutustuen, mutta harjoituksissa on menty kovaa ja joukkueessa on ollut hyvä fiilis, sanoo Lauermaa.

Kapteeni Parkkinen lisää vielä tärkeän pointin liittyen joukkuehenkeen ja alkavaan kauteen.

- Muutoksia on tapahtunut monissa muissakin joukkueissa kuin KaDyssa ja tämä voi tuoda yllätyksellisyyttä erityisesti sarjan ensimmäiseen puolikkaaseen. Joukkueessamme ilmapiiri on kilpailullinen, mutta ennenkaikkea hyvä ja kannustava. Ollaan selkeästi suorittamassa joukkueena, eikä kasana yksilöitä, lisää Parkkinen.

Joukkue on saanut sopivassa suhteessa uutta verta kokemuksen rinnalle.Kuva: Taimi Hakkarainen

Joukkue pyrkii tähtäämään kuntohuipun keväälle

Menneestä keväästä KaDylle jäi sopivasti hampaankoloon tulevaa kautta ajatellen. Joukkue tietää mihin se parhaimmillaan pystyy ja kapteeni Parkkinen kertookin luottavansa joukkueensa potentiaaliin myös alkavalla kaudella.

- Näen edelleen paikan mitalipeleissä täysin mahdollisena. Joukkueen virallista tavoitetta ei ole vielä asetettu, mutta odotan joukkueeltamme laajalla rintamalla onnistumisia hyökkäyspäässä. Puolustusmoraali meidän pelaajilla on ollut hyvä ja siitä ei varmasti jousteta tälläkään kaudella, toteaa Parkkinen.

Lauermaa toivoo joukkueensa lähtevän parantamaan viime kaudesta kaikista muutoksista huolimatta.

- Parhaimmillaan puolustuksemme oli sarjan parasta ja haluaisin sen olevan sitä jatkossakin, läpi kauden. Kuntohuipun tähtääminen keväälle on varmasti se tärkein parannettava asia, kertoo Lauermaa.

Tuunainen uskoo, että ensimmäinen kausi päävalmentajana uudessa ympäristössä tuo mukanaan omat haasteensa, mutta luotto omaan joukkueeseen on raudan luja.

- Viime kaudelta pelaajille jäi kova nälkä lähteä taistelemaan mitalipelejä kohti eikä siitä ole tarve tinkiä. Se näkyy pelaajien työmoraalissa. Ensimmäinen kausi uuden joukkueen päävalmentajana on aina se haastavin. Kauden aikana tulemme näkemään kehittyvän, kovan ja taitavan joukkueen täynnä huippuyksilöitä. Tulemme olemaan hankala vastus niin koti- kuin vierasskentällä. Pelaamme monipuolisesti hyökkäys- ja puolustussuuntaan antamatta tippaakaan periksi. Varmasti paljon vanhaa tuttua Dynamoa, mutta paljon myös uutta, sanoo Tuunainen.

KaDy aloittaa kautensa lauantaina 5.10. kovasta paikasta, kun se matkustaa Helsinkiin hallitsevan Suomen mestarin HIFK:n vieraaksi.

Koko Naisten Futsal-Liigan otteluohjelma sekä KaDyn kokoonpano löytyvät Palloliiton Tulospalvelusta.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit