Minna Kauppinen on Subway Kansallisen Liigan uusi kehityspäällikkö

Subway Kansallisen Liigan kehityspäällikkönä aloittaa marraskuussa Minna Kauppinen. Myös Helmareissa pelannut ex-maalivahti on peliuransa jälkeen toiminut muun muassa Stadi Cupin toiminnanjohtajana.

Minna Kauppinen aloittaa kehityspäällikön tehtävänsä marraskuun alussa.

11.10.2023 klo 14:59

Minna Kauppinen on Subway Kansallisen Liigan uusi kehityspäällikkö. Hän tulee vastaamaan naisten pääsarjatason toiminnasta sekä sarjan näkyvyyden ja kaupallisuuden kehittämisestä.

Peliurallaan Kauppinen oli maalivahti ja puki Suomen A-maajoukkueen peliasun yllensä 64 kertaa. Hän edusti urallaan useita seurajoukkueita niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Kauppinen on usean vuoden ajan toiminut Stadi Cupin toiminnanjohtajana ja tällä kaudella hän on vastannut koordinaattorin roolissa HJK:n Tulevaisuuden Tähdet -ohjelmasta. Lisäksi Kauppisella on pitkä kokemus asiakaspalvelutyöstä Ruotsista ja valmennustaustaa niin Palloliiton kuin HJK:n palveluksessa.

Kehityspäällikön työnkuva vaikutti Kauppisen mukaan ihanteelliselta uudelta haasteelta.

- Positio on erittäin tärkeässä osassa suomalaisen jalkapallon kehittämistyötä ja näin, että itseltäni löytyy monia vahvuuksia juuri tähän tehtävään. Olen vahvistanut kaupallista osaamistani viimeisinä vuosina opiskelemalla urheilun myyntiä ja sponsorointia, joista on tullut itselleni intohimo, Kauppinen kertoo.

- Minulla on myös hyvä käsitys siitä, millainen on seurojen toimintaympäristö Suomessa ja missä maailmalla mennään. Paikan auettua tiesin heti, että tämä olisi unelmien työtehtävä itselleni merkityksellisen asian parissa.

Kauppinen kertoo Heidi Pihlajan tehneen upeaa työtä Subway Kansallisen Liigan brändin vahvistamisessa ja odottaa innolla pääsevänsä jatkamaan työtä etenkin liigan kaupallisessa kehittämisessä.

- Potentiaalia naisten pelaamassa jalkapallossa on valtavasti ja onkin elintärkeää, että pysymme kansainvälisessä kilpailussa mukana. Suurella intohimolla lähden tekemään työtä naisten pelaaman jalkapallon kehittämisen eteen!

Subway Kansallinen Liiga ja Naisten Ykkönen muodostavat kaudesta 2025 alkaen Kansallinen -kokonaisuuden ja samalla toiseksi korkeimman sarjatason nimi muuttuu Kansalliseksi Ykköseksi.

Kauppisen mukaan sarjauudistus on hyvin positiivinen ja toimii osana laajempaa huippuseurojen kehityskokonaisuutta.

- On mahtava päästä osaksi tätä kehitystyötä, jossa tarjotaan yhä useammalle seuralle mahdollisuus kasvaa Kansallinen -brändin alla. Kokonaisuus mahdollistaa urheilullisesti korkeatasoisemmat sarjat, mikä on ehdottoman tärkeää pelaajien kehittymisessä kohti kansainvälistä tasoa.

- Uskon, että Kansallinen -kokonaisuus avaa lisää mahdollisuuksia brändin tunnettuuden kasvuun sekä kaupallisten kumppanuuksien arvon luomiseen. 

Kehityspäällikkönä Kauppinen haluaa vahvasti viedä eteenpäin Subway Kansallisen Liigan tavoitetta, jossa kaikille luodaan mahdollisuus valita jalkapallo. Hän tiedostaa sen vaativan paljon satsauksia myös seuroilta, jotka tekevät jo valmiiksi hartiavoimin töitä sarjan kehittämiseksi.

- Kehityspäällikkönä minun on tärkeä olla mukana luomassa seuroille kehityspolkua, jota pitkin heillä on mahdollisuus nostaa toimintaansa nykypäivän pääsarjajalkapallon vaatimalle tasolle.

Kauppinen kertoo haluavansa vahvistaa upeita esikuvia, joita kotimaisilla ylimmillä sarjatasoilla tällä hetkellä pelaa, ja tätä kautta luoda kumppanuuksien avulla nostetta sekä pelaajabrändeihin että ottelutapahtumiin.

 - Uudet avaukset ja ilmiöt naisten pelaamassa jalkapallossa ovat enemmän kuin tervetulleita tällaisena aikana, jolloin seurojen näkyvyys riippuu paljon sosiaalisesta mediasta.

Suomessa on Kauppisen mielestä naisten pelaamassa jalkapallossa upea arvopohja ja mahdollisuus luoda entistä merkityksellisempiä kumppanuuksia, jotka pitkällä tähtäimelle kehittävät myös itse Kansallinen -kokonaisuutta.

Kauppinen aloittaa kehityspäällikön työssään marraskuussa.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit