Miesten Futsal-Liigassa suurinumeroisia otteluita

Vuoden ensimmäiset ottelut Miesten Futsal-Liigassa olivat suurinumeroisia, ja upeita maaleja syntyi paljon.

GFT vei pisteet ja johtoaseman KaDy:ltä.Kuva: Heini Lehtipuu

6.1.2025 klo 01:49

VehU-TPK 3-4 (1-3)  

TPK vieraili lauantaina Tampereella, jossa vastassa oli VehU. Ottelusta odotettiin tasaista, sillä joukkueet olivat peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa. Ottelu alkoi nopeasti Valtteri Kaarnan viedessä vierasjoukkueen johtoon jo kolmannella peliminuutilla. Maali syntyi Atte Ekholmin terävän haaston ja laukauksen jälkeen, jonka torjunnan jälkitilanteesta Kaarna taisteli pallon maaliin.   

VehU tasoitti ottelun heti perään Tuukka Kruutin ensimmäisellä liigamaalilla. Riku Partala löysi Kruutin pitkällä syötöllä, jonka jälkeen Kruuti nosti pallon taidokkaasti puolustajan yli ja laukoi kovaa alakulmaan.   

TPK meni uudestaan johtoon kymmenen minuutin kohdalla, kun Joona Järvistö löysi vapaana olleen Joona Forsströmin maalin edestä, joka laittoi pallon varmasti maaliin. Vierasjoukkue kasvatti johtoasemaansa vielä ennen taukoa, kun Järvistö pääsi viimeistelemään kuuden metrin rangaistuspotkun sisään.   

Toista puoliaikaa pelattiin pitkään maalittomana, kunnes viisi minuuttia ennen loppua VehU löysi ratkaisun ylivoimapeliä pelatessa. Ratkaisu oli Topias Kaivolan kova laukaus. Kun maalipaikkoja ei syötöillä auennut, kokeili Kaivola laukoa lähes puolesta kentästä. Kova laukaus upposi TPK:n maalin vasempaan kulmaan.   

TPK kuittasi tämän kuitenkin heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun ensin Jonne Forsström löysi Ekholmin pitkällä syötöllään ja sitten Ekholm jatkoi maata pitkin takatolpalle, josta Kaarna liukui pallon maaliin.   

VehU sai iskettyä kavennusmaalin vielä kolme minuuttia ennen loppua, kun Niko Pulkkisen tarkka laukaus upposi verkon perukoille. Syötön osumaan tarjosi Teemu Hannula. Tämä oli kuitenkin laiha lohtu kotijoukkueelle, sillä summeri varmisti TPK:n 3-4- voiton.   

Ottelun parhaina palkittiin VehU:n Kruuti ja TPK:n Jonne Forsström. 

Vieska Futsal-GFT 5-0 (3-0)

Vieska Futsal näytti osaamistaan lauantain ottelussa, eikä kotijoukkue jättänyt GFT:lle toivon rippeitä pistejahtiin. Ensimmäisen puoliajan alku oli vahva esitys, kun taukolukemat 3-0 syntyi jo 13. peliminuutin aikana. 

Ensimmäinen maali syntyi, kun Elmer Kääntä pelasi seinäkuvion Aleksi Kylmälän kanssa. Kylmälän laitanoston jälkeen Kääntä toimitti pallon takatolpalle ja Atte Taipale iski päivän ensimmäisen osumansa. Toiseen maaliin esityön teki Juho Väinälä, jonka vahva kääntö avasi tilan ylivoimahyökkäykselle. Väinälä syötti laitaan Henry Gutierrezille, jonka toimituksen Jasper Ahlholm laittoi verkon perukoille. Myös kolmas maali oli loistavan yhteispelin tuotos, kun Taipale iski päivän toisen osumansa syöttökuvion jälkeen vastahyökkäyksestä. Tauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa kolmella maalilla.  

Toisella puoliajalla Vieska Futsal jatkoi hyviä otteitaan, mutta myös GFT piristyi. Maalin makuun pääsivät kuitenkin vain ylivieskalaiset ottelun lopussa. Rikkeiden täyttyessä Kääntä laukoi kymmenestä metristä upean yläkulman ja sekunti ennen summerin soimista Väinälän kaukolaukaus putosi yläriman alle. 

Vieska Futsalin parhaana pelaajana palkittiin nollapelin pelannut maalivahti Miika Toivola ja GFT:n parhaana palkittiin Eetu Kauria.   

FC Kemi-PJK 6-3 (5-3) 

FC Kemi sai vieraakseen PJK:n, joka lähti ennakkoluulottomasti kohtaamaan yhden sarjan kärkijoukkueista. Ottelu saikin yllätysalun, kun vierasjoukkue siirtyi 0-2 –johtoasemaan reilun minuutin pelin jälkeen. Ensimmäinen maali syntyi jo ajassa 0.08, kun maalivahti Aatu Nieminen toimitti pallon Antti Ala-Myllymäelle, joka puski pelivälineen maaliin. Toinen maali oli FC Kemin oma moka, kun pallo lipui omaan maaliin ajatusten mennessä ristiin. 

Tämän jälkeen kemiläiset heräsivät joulutauon horroksestaan ja ote pelitapahtumista siirtyi kotijoukkueelle. Maalinteon aloitti Mergim Bushi, joka juoksi linjan taakse vapaana. Soufiane Boriten syöttö osui kohdilleen ja Bushi viimeisteli näppärällä nostolla maalin. Myös seuraavat neljä maalia olivat FC Kemin käsialaa. Borite tarjoili tasoitusmaalin syöttökuviosta, jonka Boris Cizmar laittoi varmasti sisään. Seuraavassa maalissa Anass Nasser näytti vahvan laitahaasto-osaamisensa ja laukoi maaliin. Neljäs maali syntyi Taneli Kohosen vikkelästä laitapelaamisesta ja syötöstä takatolpalle, josta Bushin oli helppo viimeistellä päivän toinen maalinsa. Viidennen maalin teki Enderson Suarez vastaavanlaisesta kuviosta, jossa syöttäjänä oli tällä kertaa Nasser. PJK onnistui kaventaamaan ottelun vielä hetkeä myöhemmin Roni Pekin osumalla nopeasta hyökkäyksestä. Intensiivinen puoliaika päättyi lukemiin 5-3. 

Toisella puoliajalla virheet puolustuspäässä vähenivät ja ainoaksi maaliksi jäi Bushin hattutempun täydentänyt osuma; maalin edestä ulkosyrjällä ilmasta tehty maali. Loppulukemiksi jäi summerin soidessa 6-3. 

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin FC Kemin Bushi ja PJK:n Miikka Mörö

Riemu-Mad Max 0-7 (0-3)  

Lauantain ottelut päättyivät Jyväskylään, jossa Riemu sai vastaansa voittoputkessa olevan Mad Maxin.   

Mad Max näytti erikoistilanneosaamistaan heti ottelun alussa siirtymällä johtoon Matin Ahmadin osumalla. Syötön tarjosi Sergei Korsunov kulmapotkusta. Koskilaisten toinen maali nähtiin yhdeksännellä minuutilla, kun Eetu Kaikkola laukoi pallon tarkasti vasempaan alakulmaan noin kymmenestä metristä.   

Vierasjoukkue iski vielä kertaalleen ennen puoliaikaa, jälleen erikoistilanteesta. Justus Kunnas syötti laitaan Eeli Niemelälle, joka viimeisteli ensimmäisellä kosketuksellaan pallon maaliin.   

Riemulla oli vuori kiivettävänä, kun toiselle puoliajalle lähdettiin Mad Maxin 3-0 -johtoasemasta. Tämä haaste muuttui neljän minuutin pelin jälkeen haastavammaksi, kun Mad Maxin Kunnas haastoi terävästi laitaa kohti ja ampui kovaa pallon verkkoon.   

Kymmenen minuuttia ennen loppua koskilaisten voitto alkoi näyttää jo varmalta, kun Niemelä viimeisteli viidennen maalin vapaapotkukuvion jälkeen. Syötön tarjosi Korsunov. Viimeisen viiden minuutin aikana Mad Max iski vielä kahdesti. Ensin Niemelä laukoi kaukaa vapaapotkusta pallon suoraan maaliin ja sen jälkeen Kaikkola prässäsi ahneesti pallon Riemun maalivahdilta, jonka jälkeen Mikko Herityn oli helppo laittaa pallo tyhjään maaliin.   

Ottelun parhaina palkittiin Riemun Patrik Jakonen ja Mad Maxin Niemelä.  

 

Matin Ahmadi tuulettaa maaliaan.Kuva: Heini Lehtipuu

KaDy-GFT 1-4 (1-0)  

GFT pelasi viikonlopun toisen ottelunsa sunnuntaina Jyväskylässä, kun kotijoukkueena toimi KaDy. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina ensimmäisen puoliajan viimeiselle minuutilla asti.   

Tällöin KaDy:n Ville Koskela vapautti ovelalla syötöllään Lauri Haapamäen, joka nosti pallon yli vastaan tulleen maalivahdin.   

Toiselle puoliajalle lähdettiin kotijoukkueen johdossa. Johto ei kuitenkaan kauaa pitänyt, kun espoolaiset tasoittivat ottelun kolmen minuutin pelin jälkeen. Maali syntyi näppärän yhteispelin seurauksena, jossa maalivahti Vertti Niskanen löysi pitkällä syötöllä Miika Hosion, joka käytti pallon Riku Oraksella ja viimeisteli itse maalin.   

Kuusi minuuttia edellisestä maalista GFT näytti avausosaamistaan ja siirtyi ottelussa johtoon. Oliver Kulp lähti omalta maaliltaan kuljettamaan, käyttäen matkalla kaksi seinäsyöttöä ja lopulta viimeistellen pallon maalin edestä verkkoon.   

Seuraavaksi Hosio pääsi viimeistelemään illan toisensa vastahyökkäyksen jälkeen, kun Oras löysi hänet vapaana takatolpalta. Tästä peli ehti vanheta vain kymmenen sekuntia ennen kuin Hosion hattutemppu oli täynnä. Hosio riisti itse pallon, jonka jälkeen se kimposi Orakselle, joka syötti takaisin Hosiolle, joka viimeisteli tyhjään maaliin.   

Näin ottelun loppulukemiksi jäi 1-4 espoolaisten hyväksi. Ottelun parhaina palkittiin KaDy:n maalivahti Matias Juhani Pekkala ja GFT:n Hosio.  

ToPV-PJK 9-1 (4-0)  

PJK lähti karistamaan eilistä FC Kemi- tappiota harteiltaan, kun vastaan asettui ToPV. Ottelusta odotettiin tasaista, mutta se oli kaukana siitä. ToPV aloitti maalitehtailun jo minuutilla kuusi, kun uusi hankinta Juanito laukoi pallon maaliin. Esityön maaliin teki Ramon Santos terävän laitahaaston päätteeksi.   

Kotijoukkueen seuraava maali syntyi jo kahdenkymmenen sekunnin kuluttua Otto Mäntylän jalasta. Syötön maaliin tarjosi Santeri Kohonen. ToPV iski ennen puoliaikaa vielä kahdesti. Ensin Juanito katkaisi itse syötön ja nosti pallon kaaressa takakulmaan. Seuraavaksi hän tarjosi tarkan syötön Santosille, joka nosti pallon yli PJK-maalivahdin. Toisella puoliajalla kotijoukkue jatkoi siitä mihin he jäivät, kun Aleksi Gullsten otti taitavasti Juho-Teppo Bergin pitkän syötön haltuun ja nosti pallon takakulmaan.   

PJK reagoi tähän nopeasti aloittamalla ylivoimapelin, joka kuitenkin kostautui nopeasti, kun Juanito riisti pallon ja laittoi sen kaukaa tyhjään maaliin. PJK jatkoi tämän jälkeen ylivoimapyöritystä ja sai vihdoin kavennusmaalin aikaan, kun Miikka Mörö laukoi kaukaa takatolppaa kohti, josta Leevi Päivinen ohjasi pallon maaliin.   

Tämän jälkeen peliä ehti kulua vajaa minuutti, kun kotijoukkueen Juanito oli jälleen maalinteossa. Tällä kertaa pallo pomppi hieman onnekkaastikin Gullstenin jalkaan, jonka jälkeen hän vapautti Juaniton maalin eteen.   

PJK haki kavennusosumia ylivoimapelillä, josta ei seurannut muuta kuin ToPV:n kaksi lisäosumaa tyhjään maaliin. Näistä vastasivat Juanito ja Kohonen. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen huimaan 9-1 voittoon.   

Ottelun parhaina palkittiin ToPV:n tehopisteet 5+1 iskenyt Juanito ja PJK:n Päivinen.   

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit