Kuurojen futsalmaajoukkueella on edessä mahdollisuuksien vuosi

24.-26.1. Tampereella leireilevällä kuurojen miesten futsalmaajoukkueella, Mamboilla, on edessään tapahtumarikas vuosi 2025. Joukkue valmistautuu maaliskuussa pelattaviin EM-karsintoihin ja odottelee lisäksi tietoa, riittääkö joukkueen ranking kesäkuussa Italiassa pelattaviin MM-kisoihin.

Kuurojen miesten futsalmaajoukkue valmistautuu maaliskuun EM-karsintoja varten.Kuva: Ⓒ SPL /Elna Rikkinen

25.1.2025 klo 19:49

Kuurojen futsalin MM-kilpailut on pelattu aiemmin neljän vuoden syklein (2019 – 2023 – 2027), eikä 2025 ollut alun perin MM-kisavuosi. Futsal hyväksyttiin mukaan kuurojen talviolympialaisiin, Deaflympicseihin, joiden järjestämisvuosi 2027 osuisi MM-kisojen kanssa päällekkäin. Tämän takia kesällä 2025 järjestetään poikkeuksellisesti MM-kisat, jotta arvokisakalenteri saadaan järkevään rytmiin Deaflympicsien ja EM-kilpailujen osalta. 

MM-kisoihin ei ehditty järjestämään erillistä karsintaa, joten maat hyväksytään poikkeuksellisesti ilmoittautumisten ja rankingin perusteella kisoihin. Mambat on ilmoitettu kisoihin mukaan yhtenä 25 ilmoittautuneesta maasta. Kisoihin mahtuu mukaan 24 maata, joten yksi tullaan karsimaan rankingin perusteella, tai sitten viimeisestä paikasta tullaan järjestämään karsinta. 

Mambojen päävalmentaja Matti Anttonen pitää MM-kisoja upeana mahdollisuutena: 

- Valmistaudumme nyt täysin keskittyneesti maaliskuussa Serbiassa pelattaviin EM-karsintoihin. Tulemme saamaan siellä kovat pelit Serbiaa, Turkkia ja Irlantia vastaan. MM-kisat ovat upea mahdollisuus, mutta sinne pääseminen ei ole nyt meidän käsissämme, joten keskitymme täysillä EM-karsintoihin. EM-karsintojen kautta meillä on mahdollista päästä ensi vuoden EM-kisoihin, ja sieltä päästä taas mukaan seuraaviin MM-kisoihin, joten karsintaturnaus on pitkässä juoksussa tärkeämpi tapahtuma, kuin kesän ylimääräiset MM-kisat.

Kuurojen futsaltoiminta on kokenut viime vuosina uutta nousua. Sekä miesten että naisten maajoukkueet osallistuivat EM-kisoihin ennen korona-pandemiaa, mutta korona-aikana toiminta vaikeutui. Mambojen osalta edelliset EM-karsinnat 2021 päättyivät pettymykseen eikä joukkue saanut sitä seuraavina vuosina pelattua yhtään virallista maaottelua. Myös naisten maajoukkue, Pipsat, joutui perumaan osallistumisensa arvokisoihin ja joukkuetta on rakennuttu uusiksi sekä taustojen että pelaajiston osalta. 

Viime marraskuussa molemmat maajoukkueet saivat kaipaamansa maaottelut, kun Suomen kuurojen urheiluliitto (SKUL), Palloliitto ja Ilves järjestivät yhteisvoimin Tampereella naisten Suomi-Alankomaat ja miesten Suomi-Tanska -tuplamaaottelut. Tapahtuman mahdollisti UEFA:lta haettu rahoitus, joukkueiden yhteistoiminta ja tapahtumaa varten tehdyt sadat talkootunnit. 

Miesten kuurojen futsalmaajoukkue pelasi marraskuussa tuplamaaottelut Tanskaa vastaan.Kuva: Ⓒ SPL /Elna Rikkinen

Tapahtuma oli menestys ja toimi samalla kuurojen futsaltoiminnan uuden ajanjakson alkuna. Kuurojen futsalin maajoukkuetoiminta sai kaipaamaansa piristystä ja näkyvyyttä tapahtumasta ja tiivisti Palloliiton ja SKUL:n välistä yhteistyötä. 

Anttonen näkee Palloliiton ja SKUL:n yhteistyössä paljon mahdollisuuksia. 

- Jo pelkästään tietoisuuden levittäminen kuurojen ja huonokuuloisten huippu-urheilumahdollisuuksista on huipputärkeä asia, jota pystymme yhteistyöllä edistämään. Lääketieteen kehittyminen on mahdollistanut leikkauksella asetettavat sisäkorvaistukkeet eli sisäkorvaimplantit, jotka mahdollistavat monille kuuroille kuulemisen tai puheen erottamisen. Urheillessa implantit täytyy toki kytkeä pois päältä, mutta muuten ne ovat tuoneet valtavan helpotuksen kuurojen normaaliin elämään, Anttonen kertoo.

Anttonen toivoo tavoittavansa lisää pelaajia, jotka ovat kelpuutettuja pelaamaan kuurojen futsalmaajoukkueessa.

- Tavoitamme Palloliiton viestinnän kautta varmasti paljon uusia kuuroja ja huonokuuloisia urheilijoita, jotka eivät ole edes tienneet olevansa kelpuutettuja osallistumaan kuurojen EM- tai MM-kisoihin, tai Deaflympicseihin. Tämä voi avata monelle uusia mahdollisuuksia urheilu-uralleen, ja toivommekin löytävämme myös uusia futsalpelaajia kuurojen maajoukkueisiin. SKUL on järjestänyt vuosittain myös leirejä nuorille jalkapallosta ja futsalista kiinnostuneille, jonne kannustan rohkeasti osallistumaan. Olemme saaneet sieltä myös muutamia pelaajia mukaan maajoukkueleireille.

Mambojen päävalmentaja Matti Anttonen on tyytyväinen, miten kuurojen urheilua on edistetty.Kuva: Ⓒ SPL /Elna Rikkinen

- On ollut hienoa myös nähdä, miten yhteistyössä Palloliiton kanssa olemme saaneet ensimmäiset kuurot maajoukkuepelaajat mukaan Futsal C-koulutukseen. Todella upea huomionosoitus oli myös Palloliiton vuoden 2024 Futsal- ja Respect -gaalassa jaettu vuoden paraurheiluteko, jonka sai Mambojen pitkäaikainen kapteeni Eetu Keski-Levijoki pitkästä työstään kuurojen urheilun edistämiseksi. Nämä ovat upeita esimerkkejä kuurojen urheilun edistämisestä.

Serbian EM-karsinnoissa Mambat pelaa kolme kovaa ottelua tiiviisti kolmessa päivässä. Suomi kohtaa ensin 14.3. kotijoukkue Serbian, 15.3. Turkin ja 16.3. Irlannin. EM-karsintoihin osallistuvaan joukkueeseen valitaan 14 pelaajaa ja mukaan lähtee 4 taustahenkilöä. 

Anttonen on luottavaisin mielin lähdössä Serbiaan.

- Olemme päässeet harjoittelemaan maajoukkueen kanssa hyvin, ja erityisesti marraskuussa pelatut Tanska-maaottelut näyttivät, mitä osa-alueita meidän täytyy yhä kehittää pelissämme. Taistelu jatkopaikoista tulee olemaan Serbiassa kovaa, sillä lohkosta kaksi parasta etenee EM-kisoihin. Viime EM-karsinnoissa saimme oman pelimme kulkemaan vasta viimeisessä ottelussa ja siitä täytyy meidän joukkueena oppia. Nyt haluamme osoittaa tekemisemme intoa ja osaamistamme jo ensimmäisestä ottelusta alkaen. Meillä on edessä mahdollisuuksien vuosi, haluan että annamme kaikkemme kentällä ja nautimme pelaamisesta, sillä saamme joukkueemme parhaan pelin aikaiseksi. 

Mamboilla on kaksi maajoukkueleiriä ennen maaliskuussa Serbiassa pelattavia EM-karsintoja. Maajoukkue leireilee 24.-26.1. ja 28.2.-2.3. Tampereella, ja viimeistelee peliään pelaten leirien aikana muutamia harjoitusotteluita paikallisia joukkueita vastaan.

Sunnuntaina 26.1. klo 10:30 Mambat kohtaa Sääksjärven Loiskeen harjoitusottelussa. Pelipaikkana on Kauppi Sports Center kenttä 2.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit