Kanerva: "Lajiliittojen ja urheiluihmisten kannattaa puhua Qatarin epäkohdista ja tuoda niitä esille"

Tiistain joukkueenjulkistuksen yhteydessä pidetyssä A-maajoukkueen lehdistötilaisuudessa päävalmentaja Markku Kanerva otti kantaa Qatarissa pelattaviin miesten jalkapallon MM-kisoihin.

9.11.2022 klo 15:45

Tiistain joukkueenjulkistuksen yhteydessä pidetyssä A-maajoukkueen lehdistötilaisuudessa päävalmentaja Markku Kanerva otti kantaa Qatarissa pelattaviin miesten jalkapallon MM-kisoihin. Hän kertoi odottaneensa arvokisoja futisfanina, mutta olevansa itse Qatarin kisoista samaa mieltä monien muiden kanssa.

– On ihan selvää, että kisapaikan valinta ja kisojen ajankohta on väärä, Kanerva sanoi.

Hyvänä asiana Kanerva näki, että kisojen oleminen Qatarissa on tarkoittanut maan erilaisten ongelmien nousemista julkiseen keskusteluun. Kanerva suositteleekin kaikkia lukemaan A-maajoukkueen entisen kapteenin Tim Sparvin The Players’ Tribune -lehteen kirjoittaman tekstin A Message to Everyone Going to Qatar >>

– Teksti on erittäin hyvä, ja yhdyn siihen pitkälti. Mielestäni Sparv kiteytti tämän tilanteen tietynlaisen problematiikan aika hyvin. Hän nostaa tekstissä esille epäkohdat, joita Qatarissa on: ihmisoikeusloukkaukset, suvaitsemattomuudet, huonot työolot, mutta myös pelaajan näkökulman. Kaikille pelaajille on iso unelma edustaa omaa maataan MM-kisoissa, Kanerva kommentoi. 

Päävalmentajan mielestä Sparv on oikeassa sanoessaan blogitekstissään, että boikotointia tehokkaampi keino vaikuttaa asioihin on asioista puhuminen. 

– Lajiliittojen ja urheiluihmisten kannattaa puhua Qatarin epäkohdista ja tuoda niitä esille, Kanerva totesi. 

MM-kisojen aikana Kanerva ei ole Qatariin matkustamassa. Yksi syistä on se, että ammatillisesti matkan anti olisi varsin vähäinen. Huuhkajat on kohtaamassa lähitulevaisuudessa kisoissa pelaavista joukkueista vain Tanskan, joka pelaa edelleen pitkälti samalla joukkueella kuin viime vuoden EM-kisoissa. 

– Toimin kisojen aikana Ylen asiantuntijana. Tanskan otteluiden lisäksi tulee analysoitua muitakin pelejä. Keskityn siellä nimenomaan asiantuntijan tehtäviin ja analysoimaan pelejä ja pelaajia. Lähetyksiin tulee myös henkilöitä, jotka pystyvät ottamaan näihin muihin asioihin paremmin kantaa kuin minä. He ovat siitä paremmin perillä, Kanerva kommentoi. 

Kanerva painottaa vielä erikseen, että hänen mielestään on tärkeää, että kisojen aikana pyritään vaikuttamaan.

– Toivotaan, että ihmisoikeustilannetta, työoloja ja suvaitsevaisuuteen liittyviä prosesseja viedään eteenpäin, vaikuttaminen jatkuu kisojen jälkeen ja päästään pysyvään muutokseen. Meillä kaikilla on vastuu omalta osaltamme viedä niitä asioita eteenpäin, Kanerva päätti. 

Kanerva kommentoi Qataria tiedotustilaisuudessa ajasta 8.45 eteenpäin >>

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit