Jarmo Matikainen – stadilaistunut opettaja Pohjois-Karjalasta

Jarmo Matikainen, 64, jäi pitkän ja ansiokkaan uransa jälkeen eläkkeelle Palloliiton palveluksesta vuodenvaihteessa. Työt kuitenkin jatkuvat edelleen. Hän toimii yhä keikkaluontoisesti naisten U23-maajoukkueen päävalmentajana. Jalkapallo ei varmasti poistu hänen elämästään koskaan. Rakkaus lajia kohtaan alkoi jo hyvin nuorena.

10-vuotias poika ei saa katsettaan irti olohuoneen mustavalkotelevision kuperasta ruudusta. Kanavia ei ole liiaksi asti, mutta juuri nyt yksikin riittää. Jossain tuolla kaukana Meksikossa pelataan jalkapallon maailmanmestaruudesta.

Vuosikymmen oli vaihtunut noin puolta vuotta aiemmin. 1960-luvun Suomi eli murrosvaiheessa. Maatalouspainotteinen yhteiskunta otti harppaavia askeleita teollisuuden suuntaan. Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kävi vilkkaana, kun työpaikat keskittyivät suuriin taajamiin.

Myös suuren esikuvansa, Edson Arantes do Nascimenton - tutummin Pelén, taituruutta tv-ruudulta herkeämättä seuraava koululaispoika oli saapunut Helsinkiin nelisen vuotta aiemmin.

Jarmo Matikainen muutti perheineen Joensuusta Helsingin Malmille vuonna 1966. Lapsikatraaseen kuului Jarmon lisäksi hänen kolme veljeään. Matikaisen sukua on asunut Pohjois-Karjalassa Kiihtelysvaaran alueella 1700-luvulta saakka. Äiti oli kotoisin Tohmajärveltä ja äidin puolen suku, Pekkariset, Mikkelistä. Monille 1960-luvun perheille tuttu muuttoliike maalta kaupunkeihin toi myös Matikaisten perheen Helsinkiin. Jarmolle lapsuuden kasvuympäristö löytyi näin Pohjois-Helsingistä.

- Asuimme aivan Malmin vanhan aseman kupeessa. Siellä kasvoin ja kävin kouluni kansakoulusta oppikouluun. Olin varmaan niitä viimeisiä ikäryhmiä, jotka ehtivät käymään oppikoulun, kunnes tuli peruskoulu. Malmin lukiosta kirjoitin aikanaan ylioppilaaksi, Matikainen muistelee.

Äiti jatkoi töitään kaupan alalla, isä työskenteli Keskolla.

Malmi oli kasvava lähiö, kun muuttoliike Helsinkiin alkoi. Samanlaisia kasvavia kaupunginosia olivat viereiset Pukinmäki, Tapanila ja Pihlajamäki.

Jarmo koki alueen hyväksi paikaksi varttua.

- Sen ajan Malmi oli sellainen energinen sekä dynaaminen. Oli paljon kavereita, kun oli suuri määrä lapsiperheitä. Alueella oli myös todella aktiivista seuratoimintaa urheilussa.

Nykypäivänä puhutaan paljon, että lapsia tulisi saada aktivoitua omaehtoiseen liikuntaan. Matikainen muistelee 1960- ja 1970-luvun Malmia paikkana, jossa liikunta oli hänen pihapiirinsä lapsille omaehtoista. He järjestivät itse kisansa ja kilpailunsa lukuisissa eri lajeissa. Vasta hieman vanhemmalla iällä alkoi puskaradion kautta tulemaan tietoa seuratoiminnasta.

Oli yleisurheilua, talvisin jääkiekkoa ja sitten oli jalkapallo. Englannin liigan legendaariset tv-lähetykset Yleisradion välityksellä kuuluivat myös Matikaisen ensimmäisiin jalkapallomuistoihin.

Joitain muistikuvia hänellä on myös vuoden 1968 EM-kisoista. Maanosan mestaruuskilpailut pelattiin Italiassa, mutta ne olivat tuohon aikaan paljon pienempi tapahtuma kuin tänä päivänä. Kisoissa oli vain neljä maata. Mestaruuden lopulta vieneen isäntämaan lisäksi Neuvostoliitto, Jugoslavia ja Englanti.

Käänteentekevät kisat pelattiin Meksikossa 1970. Kisojen näkyvyys oli myös merkittävästi suurempi Suomessa asti. Oli dokumentteja Brasilian valmistautumisesta kisoihin ja pelilähetyksiä oli runsaasti.

Matikaisen mukaan juuri nuo kisat ovat ikuisesti piirtyneet hänen mieleensä. Uusia esikuvia syntyi valtava määrä ja eri maat jäivät nuoren mielen sopukoihin niin yksilöistään kuin tavoistaan pelata jalkapalloa.

Kisat vaikuttivat suuresti myös Matikaisen pihapiirin muihin lapsiin. Jalkapallo imaisi mukaansa monet tienoon nuoret.

Pelé oli kisoissa kolmekymppinen suuri tähti, johon koko jalkapalloa seuraava maailma kohdisti katseensa.

- Ne olivat Pelén neljännet MM-kisat, mutta hän oli edelleen huipputikissä. Ainahan hän oli ollut maalintekijä, mutta sitä katsoi ihaillen, miten Pelé järjesteli sitä peliä ja oli hyvin kokonaisvaltainen jalkapalloilija, Matikainen toteaa.

10-vuotias poika Malmilla pääsi 21. kesäkuuta 1970 nukkumaan hyvillä, mutta samalla haikeilla mielin. Upeat kisat olivat takana. Pelé johdatti Brasilian maailmanmestariksi asti. Finaalissa kaatui Italia 4–1.

Matikainen oli juuri toden teolla rakastunut lajiin nimeltä jalkapallo.

Pelaatko jossain seurassa?

Alkuun Matikainen ja monet hänen ystävistään pelasivat jalkapalloa omalla ajallaan ja omilla aikatauluillaan. Pihapelit olivat jokapäiväisiä kohokohtia kesäaikaan.

Muun muassa koulun pihalla oli hyvä paikka harjoitella. Eräänä päivänä Matikaisen seuraksi koulun pihalle tuli huomattavasti häntä varttuneempi pelaaja potkimaan. Matikainen meni maalivahdiksi ja otti lukuisia painavia laukauksia kiinni.

Aikuisiän kynnyksellä ollut palloilija tiedusteli, pelaako Matikainen missään seurassa. Hän suositteli Pihlajamäessä vaikuttavaa PK-35:ta ja kertoi seuran pyörittävän kortteliliigaa.

Se oli ajalle ominaista. Esimerkiksi Käpylän Pallolla oli oma liigansa alueen lapsille. Joukkueet ja peliasut mukailivat Englannin liigan esikuvia. Pihlajamäessä joukkueet koostuivat Etelä-Amerikan valtioista.

Matikaisen ensimmäinen seura oli PK-35:n kortteliliigan Peru. Muutama vuoden 1970 MM-kisoista jalkapallokipinän saanut ystävä lähti Matikaisen matkaan.

Valmentajat kortteliliigassa olivat vanhempia junioreita, todennäköisesti noin 15-vuotiaita, mutta ala-asteikäisille pojille he näyttivät kaikki aikuisilta. Matikainen eteni lopulta aina PK-35:n junioreiden edustusjoukkueeseen asti.

- Kanssani siellä pelasi muun muassa Pasi Rautiainen. Hänen isänsä Pentti valmensi meitä. He lähtivät kumpikin sitten HPS:ään, mikä on toki ”Penan” seura.

Matikainen otti seuraavan askeleensa jälleen tuttavan suosituksesta. Hän harjoitteli talven ajan Helsingin Ponnistuksessa. Matkat julkisilla iltaisin harjoituksiin Malmilta keskustaan tuntuivat pitkiltä ja kesäksi Matikainen palasi pelaamaan kotinsa läheisyyteen perustettuun Malmin HJK:n ryhmään. Joukkuetta valmensi Jukka Saukkonen, jonka poika Juha oli maalivahti. Juha on myöhemmin tullut tunnetuksi muun muassa HJK:n juniorivalmentajana sekä yhtenä Klubi04:n perustajista.

Malmin HJK vuodelta 1972. Matikainen ylärivissä toinen vasemmalta.Kuva: Jarmo Matikainen

- Seuraavana syksynä kuitenkin menin takaisin ”Ponnareihin”. Olin D-juniori-ikäinen. Sinne myös sitten jäin aina B-junioreihin asti. Meillä oli kelpo joukkue ja yksi pelaaja eli maalivahti Markku Palmroos nousi aina liigapelaajaksi sekä maajoukkueeseen asti.

- Ylioppilasjuhlien jälkeen ja opiskelujen alkaessa pelasin muutaman vuoden Trikiineissä, kunnes armeijan jälkeen palasin takaisin Ponnistukseen syksyllä 1981.

Ponnistus jätti Matikaiseen lähtemättömän vaikutuksen. Juniorivaiheesta asti harjoittelu oli hyvätasoista ja ympäristö ihanteellinen pelata rakastamaansa lajia. Hän vietti seurassa miesten joukkueessa lopulta noin kymmenen vuotta. Jaakko Lempinen seuran puheenjohtajana huolehti seurasta ja pelaajista hyvin. ”Jaska” nautti pelaajien arvostusta ja luottamusta.

Matikaisen peliura keskittyi suurilta osin kakkosdivisioonaan. Yksi muistorikas vaihe ajoittui vuoteen 1984. Kolmoseen edellisenä vuonna pudonnut Ponnistus lähti uuteen kauteen hyvin nuorella joukkueella. Harry Häggin ja Erkki Virolaisen valmentamista A-junioreista tehtiin edustusjoukkue. Lahjakkaiden A-junioreiden joukossa oli muun muassa tuleva A-maajoukkuepelaaja Tommi Paavola. Edellisen vuoden joukkueesta jäi vain muutama pelaaja, kuten maalivahti Harri Vesala.

Todella nuori joukkue raivasi tiensä upeasti takaisin Kakkoseen.

- Nousukarsinnoissa oli HIFK vastassa, joka oli suosikki. Heillä oli vahva ja kokenut joukkue. Kolmiosaisen karsinnan päätteeksi me kuitenkin nousimme.

Ponnistuksen Jarmo Matikainen pallon kanssa HIFK-nousukarsintaottelussa 1984.Kuva: Harri Vesalan kotialbumi

Tämän jälkeen Ponnistus vakiinnutti asemansa hyvänä Kakkosen joukkueena, kunnes se 1990-luvulla nousi ensin Ykköseen ja lopulta aina liigaan saakka.

Henkilökohtaisesti yksi Matikaisen parhaista vuosista oli Kakkosen kausi 1987.

Antti Muurisen luotsaama KontU oli noussut 1986 Ykköseen ja hän halusi Matikaisen joukkueeseensa kaudeksi 1988.

- Pelasin siellä yhden kauden. KontU:ssa oli paljon laadukkaita tuttuja pelaajia ja hyvä valmennus. Lisäksi nuorempi veljeni Kari pelasi siellä. ”Ana” tosin lähti keväällä valmentamaan Lahden Kuusysiä, mutta vuosi KontU:ssa oli upea kokemus. Silloin 1988 olin itse jo 28-vuotias ja töissä aivan siinä Kontulan kentän vieressä – Helsingin yhteislyseossa historianopettajana, Matikainen kertaa.

Samaan aikaan KontU-kauden kanssa alkanut ”Hyllin” työsuhde venähti lopulta 13 vuoden mittaiseksi. Matikainen opetti historiaa ensin yläasteella ja sitten lukiossa aina vuoteen 2000 asti.

Kontulasta Matikainen palasi jälleen vuodeksi Ponnistuksen paitaan. Hän toimi Jari Niinin valmentamassa joukkueessa kapteenina kaudella 1990. Tämän jälkeen Matikainen pelasi kauden Malmin Palloseurassa, kunnes tulevaisuuden kannalta merkittävä muutos alkoi Vuosaaressa.

"Mulla on Jaska yksi ehdotus, älä sano heti ei"

Kaudella 1992 Matikaisen jalkapallouralla tapahtui merkittävä käänne. Peliura jatkui edelleen Vuosaaren FC Viikingeissä, mutta hänet pyydettiin Nelosessa pelanneen seuran pelaajavalmentajaksi.

Viikingit tunnettiin jo hyvänä kasvattajaseurana, mutta taustalla oli kunnianhimoa tähdätä korkeammalle.

- Yksi iso asia ajaltani Vuosaaressa oli, kun Joppe Koivukangas sanoi heidän mahdollistavan minulle valmentajakoulutuksen, jos olen kiinnostunut. Totta kai myös olin, sanoo Matikainen.

- Suoritin itse asiassa kaikki valmentajakurssit Viikingit-aikanani. Pelaajataustani vuoksi olisin päässyt suoraan B-kurssille, mutta halusin nähdä myös ne alemmat portaat sisällöiltään, joten kävin kaikki kurssit.

Viikingit kaudella 1995

Matikainen vietti Vuosaaressa lopulta kuusi vuotta. Joukkue nousi noiden vuosien aikana parhaimmillaan aina Kakkoseen asti.

- Siitä olen todella tyytyväinen, että saimme Viikkareissa tuolloin nostettua seuran omia junioreita sinne edustukseen, jotka pelasivat ryhmässä aika pitkään vielä lähtöni jälkeen. Hyvä ystäväni huoltajalegenda Raimo Böök tuli mukaan vuonna 1993. Hän oli seurassa vuoteen 2017 saakka ja huolsi sekä pelaajat, että muutaman muunkin valmentajan Viikinkien miesten joukkueessa.

Matikainen oli pelaajana urheilullinen ja hyvässä kunnossa. Se auttoi toimimista pelaajavalmentajana.

Pelillisiksi vahvuuksikseen Matikainen luonnehtii pelin ymmärtämistä ja aktiivista puhetta kentällä. Valmentaminen alkoi jo pelivuosien aikana tuntua mahdolliselta, jopa luonnolliselta jatkosuunnitelmalta.

- Kontulassa, kun olin yläasteen opettajana, minut pyydettiin mukaan yläasteikäisten tyttöjen joukkueeseen Jorma Borgströmin apuvalmentajaksi. Tytöt voittivat lopulta yläasteiden Suomen mestaruuden. Ensimmäinen kokemus tyttöjen ja naisten valmennuksesta tuli siis jo kouluvuosina.

Matikaisen kilpailullinen pelaajaura päättyi Viikingeissä, mutta pelaaminen harrastusmielessä jatkuu edelleen. KKI-pelit ovat tapa pitää yhteyttä pelikavereihin. Ponnistus Telakka -Ikämiehet sekä Pallokentän sosiaalipallo eli tuttavallisemmin, Soppa, ovat olleet osa Matikaisen arkea jo vuosikymmeniä. 

Vuosaaresta valmentajaura kuitenkin alkoi. Vuonna 1998 Matikainen palasi jälleen Ponnistukseen. Häntä pyydettiin vanhan seuransa pelastustalkoisiin, mutta tällä kertaa valmentajana.

Kakkoseen pudonnut joukkue oli hajonnut ja tavoitteena oli lähteä säilyttämään sarjapaikka. Kausi oli raskas, mutta tavoite täyttyi. Samalla ympyrä eräällä tapaa sulkeutui. Junioreista alkanut yhteinen matka ”Ponnareissa” päättyi iloisissa tunnelmissa valmentajana.

Pelastusoperaation päätyttyä onnellisesti Matikainen ilmoitti joukkueelle, että hän joutuu jättämään seurajalkapallon ainakin hetkeksi. Lukio-opettajan virka piti kiireisenä ja ajankäyttöä sekä jaksamista oli kontrolloitava.

Sitten Matikainen sai puhelun, joka tulisi muuttamaan asioita paljon.

- Muistan, että hiukan kauden päätössaunaillan jälkeen kävelin Vuosaaren Columbus-kauppakeskuksen liepeillä remonttitarvikkeita hakemassa, kun Palloliiton valmennuspäällikkö Jyrki Heliskoski soitti.

- Mulla on Jaska yksi ehdotus, älä sano heti ei, Heliskoski totesi puhelun aluksi.

Matikaiselle tarjottiin mahdollisuutta tyttöjen maajoukkuevalmennukseen. Hän menikin pikaisesti keskustelemaan työtehtävästä niin Heliskosken kuin Pertti Alajan kanssa.

- Otin pestin vastaan ja lähdin jatkamaan Jutta Rautiaisen hyvää työtä. Sille tielle minä sitten oikeastaan jäin, Matikainen naurahtaa.

Isojen valintojen hetki - jalkapallo voitti

Uusi tehtävä Palloliitossa alkoi tyttöjen pelaajapolun ja aluetoiminnan rakentamisesta. Matikainen toimi myös Suomen naisten A-maajoukkueen päävalmentajan Reima Kokon valmennusryhmässä.

Pari vuotta Heliskosken puhelusta Matikainen palkattiin Palloliittoon päätoimiseksi huippujalkapallopäälliköksi. Samalla hän otti virkavapaata opetustyöstään.

- Otin homman vastaan, sillä ajatuksella, että ohessa olisi mahdollista tehdä valmennustöitä. Valmensinkin muutamaan kertaan tyttöjen maajoukkueita, mutta pääasiallinen fokus oli huippujalkapallopäällikön toiminnassa.

Parin ensimmäisen vuoden jälkeen tuli kuitenkin valinnan aika. Matikaiselle ei voitu myöntää enää kolmatta virkavapaavuotta. Hän joutui valitsemaan opetustyön ja jalkapallon välillä.

Viimeksi mainittu voitti.

- Huippujalkapallopäällikön työn, tyttöjen kolmen arvokisapaikan putken ja naisten ensimmäisen arvokisapaikan myötä syksyllä 2004 – UEFA kysyi minua teknisen tarkkailijan sekä kouluttajan tehtäviin.

Matikaisen ensimmäiset kisat UEFA:n palveluksessa olivat vuonna 2006. Sillekin tielle hän jäi ja tekee samaa työtä UEFA:lle edelleen.

Matikainen naisten EURO 2017 -turnauksen jälkeen puhumassa päättyneistä kisoista.Kuva: Ⓒ ©SPORTSFILE /UEFA

Kymmenen vuotta kului nopeasti niin Palloliitossa kuin UEFA:ssa. Samalla Matikainen tiedosti, että ikääkin alkaa jo olemaan sen verran, että haave ulkomailla valmentamisesta kolisutteli takaraivossa tiheämpään tahtiin.

Vuonna 2009 Palloliitossa tapahtui isoja muutoksia. Johtoryhmä, jossa Matikainen itsekin oli vaikuttanut, uudistui. Hän valmensi vielä U17-tyttöjen ensimmäinen karsintavaiheen vuonna 2010, kun Walesista otettiin yhteyttä.

- Kesällä minulta kyseltiin kiinnostusta Walesin naisten maajoukkueen päävalmentajaksi. Tehtävän luonne vaikutti aika samantyylistä kuin Suomessa. Siihen kuului myös rakenteiden uudistamista ja pelaajapolun kehittämistä nuorista A-maajoukkueeseen.

Kiinnostus oli alusta saakka molemminpuolista. Matikainen laittoi hakemuksen vetämään ja sai kutsun haastatteluun.

Hän piti koko prosessin ajan Palloliiton kartalla tapahtumista ja sai kertomansa mukaan myös kannustusta työnantajaltaan, koska suomalaisvalmentajat ulkomailla ovat hieno asia koko kotimaiselle jalkapallolle. Walesin jalkapalloliitto halusi Matikaisen tehtävään.

Hän nautti ajastaan Walesissa. Matikainen kertoo jalkapallon olleen läsnä kaikessa. Urheiluyliopistojen kanssa pääsi rakentamaan yhteistyötä ja joukkue myös pärjäsi hyvin. Kahteen otteeseen Wales pääsi hänen aikanansa aivan arvokisapaikan kynnykselle. Ihan sinne asti vauhti ei riittänyt, mutta kehitystä tapahtui. Alussa oli myös omat haasteensa.

- Naisten pelaaman jalkapallon arvostus ei aluksi ollut sillä tasolla, mihin se oli jo Suomessa noussut. Ehkä nykypäivänä on jopa vaikea kuvitella niitä asioita, joiden kanssa painittiin.

Jarmo Walesin naisten A-maajoukkueen harjoituksissa 2011.Kuva: Walesin jalkapalloliitto

Wales selvitti tiensä tulevan kesän EM-kisoihin. Kyseessä on maan ensimmäiset naisten arvokisat.

Matikainen oli vastikään perinteeksi muodostuneella jalkapallomatkallaan Lontoossa. Tämän vuoden reissu piti sisällään myös muita, mutta mieluisia velvoitteita.

- Minulla oli siellä yksi tapaaminen. Nyt, kun Wales meni EM-lopputurnaukseen vihdoin naisten puolella, siellä tehdään historiikkia naisten maajoukkueesta.

- Tapasin BBC Walesin edustajan. He suunnittelevat dokumenttia naisten maajoukkueen taipaleesta. Yksi tärkeä vaihe oli omat työvuodet 2010–2014. Monet pelaajat ovat korostaneet, että tästä ajasta alkoi uusi suunta.

Matikainen kertoo, että he panostivat silloin toiminnan ammattimaisuuden ja suunnitelmallisuuden lisäämiseen. Samalla pyrkimyksenä oli ohjata jatkuvasti enemmän resursseja naisten pelaamaan jalkapalloon Walesissa.

Vaikka Matikaisen lähdöstä on kulunut jo kymmenisen vuotta, niin joukkueessa on edelleen pelaajia, joita hän oli aikanaan nostamassa mukaan ryhmään.

- Se aika oli itselleni monella tapaa hyvin tärkeää. Toki valmentaminen ulkomailla on aina raskasta. Siinä on omat haasteensa, mutta myös hyvät puolensa. Kokemuksista voisi kirjoittaa kirjan. Sain kuitenkin valtavasti kokemusta, muistoja, ystäviä sekä ymmärrystä mitä valmentaminen ulkomailla on.

Paluu Suomeen, mutta vain hetkeksi

Neljän vuoden ajanjakso Walesissa päättyi. Matikaisella olisi ollut mahdollisuus jatkaa, mutta siinä kohtaa hän koki haluavansa palata takaisin kotiin. Helsingissä Matikaista odotti Uudenmaan piirin valmennuspäällikön tehtävät.

Hän ehti jo aloittaa työnsä, kunnes Kanadan naisten maajoukkueen päävalmentaja John Herdman kaipasi Matikaista valmennusryhmäänsä. Kahdesti Herdman sai kieltävän vastauksen, mutta kolmannella kerralla Matikainen lopulta pakkasi laukkunsa ja lensi Pohjois-Amerikkaan.

Vaikka hän oli juuri aloittanut Uudenmaan piirissä, niin Matikaiselle myönnettiin kahden vuoden vapaa Kanada-pestiä varten.

Aika Herdmanin valmennustiimissä jäi kuitenkin lyhyeksi. Matikainen myöntää, että alkuperäiseen intuitioon olisi pitänyt luottaa, että pesti ei ole välttämättä häntä varten. Paljon matkustelua ja suuria etäisyyksiä. Lopulta Matikainen palasi takaisin Suomeen vain neljän kuukauden jälkeen.

Hän sai jatkaa samassa tehtävässä, josta oli Kanadaan lähtenytkin. Parin vuoden jälkeen edessä oli vielä yksi visiitti ulkomaille.

Syksyllä 2017 Viron jalkapalloliitto otti yhteyttä Matikaiseen. Tarjolla oli vastaavanlainen tehtäväkokonaisuus, mitä Walesissa aiemmin – maan naisten A-maajoukkueen valmentaminen ja kokonaisuuden hallintaa juniori-ikäluokista alkaen.

Neljän vuoden jälkeen, joulukuussa 2021 Matikainen palasi Suomeen.

- Silloin ilmoitin niin Palloliitolle kuin UEFA:lle, että olen palannut Suomeen pysyvästi ja olen käytettävissä, jos käyttöä on.

- Aloitin tuolloin Suomen U23-naisten valmentamisen, josta olin alusta asti todella iloinen. Alkuun keskeisessä roolissa olivat Hannu Tihinen ja Anna Signeul sekä yhteistyö Marianne Miettisen johtaman tyttöjen pelaajakehitystiimin kanssa. Pidin paljon siitä, että minulla oli mahdollisuus päästä käyttämään kertynyttä osaamistani. Auttaa nuorten puolta ja samalla tukea A-maajoukkuetoimintaa.

Ensimmäisten kuukausien jälkeen Signeulin aika Helmareiden päävalmentajana päättyi. Hänen tilalleen tuli toinen Matikaiselle ennestään tuttu valmentaja, Marko Saloranta.

- Tässä ympärillä on ollut sellaisia ihmisiä koko ajan, joiden kanssa on ollut etuoikeus tehdä tätä työtä. Koen tämän ikäluokan tärkeäksi, kun pelaajat kehittyvät kohden A-maajoukkuetta. Myös Kansallisella Liigalla on tärkeä rooli, kun lähes kaikki pelaajat tulevat kotimaan pääsarjasta.

Rooliaan U23-joukkueen päävalmentajana Matikainen pitää ihanteellisena. Hän jakaa kehuja niin seurojen, juniorimaajoukkueiden kuin A-maajoukkueen suuntaan. Matikainen mielestä on lisäksi palkitsevaa nähdä, kuinka paljon U23-maajoukkue pelaajille merkitsee.

Näin pitkälle jalkapallon ja elämän polulle mahtuu lukuisia henkilöitä, jotka jättävät omalla tapaansa jälkensä yksilöön. Matikaisen mielestä hänellä on ollut valtava tuuri, millaisia valmentajia hänellä oli omina pelivuosinaan.

- On ollut todella hyviä ja hyvin erilaisia valmentajia. ”Ponnareista” muistan junioriajoilta, että valmentajat, kuten Osmo Lassila, Mika Roos ja Taisto Fält, olivat sellaisia pitkän linjan ihmisiä, jotka painottivat perusasioiden laadukasta tekemistä.

Ponnistuksen miesten joukkueessa Matikaista valmensi yhden vuoden ajan Jari-Pekka Keurulainen. Häntä Matikainen pitää aivan huippuvalmentajana erityisesti fyysisellä puolella. Joukkueessa käytettiin aktiivisesti sykemittareita ja kuormitusta tarkkailtiin, mikä ei tuohon aikaan ollut niin yleistä kuin tänä päivänä.

- Antti Muurinen oli se valmentaja, joka minut pyysi KontU:un 1988. Hän on todella hyvä ihmisten valmentaja. Sen lisäksi Muurinen oli todella tinkimätön monissa fyysisissä ja teknisissä asioissa. Hän kuitenkin lähti silloin jo talvikaudella Lahden Kuusysiin.

Muurisen tilalle tulivat Tuomo Saarnio ja Ari Aho. Ensiksi mainittua Matikainen luonnehtii älyttömän hyväksi teknisten ominaisuuksien opettajaksi. Saarnio osoitti Matikaisen mukaan, että vanhemmallakin iällä voi vielä oppia teknisiä taitoja. Ahoa hän kuvailee puolestaan Muurisen tyyliseksi erinomaiseksi ihmisten valmentajaksi.

Jari Niinillä oli yhteistä historiaa Jyrki Heliskosken kanssa HJK:sta. Hänen tultuansa Ponnistukseen, Matikainen arvosti Niinin taktista selkeyttä. Hän sai pelaajat ymmärtämään, mihin pyritään, jota Matikainen pitää äärimmäisen tärkeänä valmennustaitona. Niinin valmennusaikana Ponnistuksessa pelasi venäläinen, entinen Pietarin Zenitin huippupelaaja Anatoli Davydov. Hän oli Matikaisen mukaan pelaajana kentällä liki valmentaja, jolta muut ottivat oppia.

- Jokaiselta valmentajalta sain oikeastaan jotain tärkeää itselleni. Valmentajakursseilta sain myös kollegoilta aina mielenkiintoisia ajatuksia. Totta kai myös valmentajakouluttajista oli suuren suuri hyöty. He pystyivät avaamaan upeasti sitä valmentamista.

Jari-Pekka Keurulaisen valmentama Ponnistus kaudella 1989. Matikainen alarivissä oikealla.

Sukupolvet vaihtuvat, mutta oikeanlainen mentaliteetti säilyy

Jarmo Matikaisella on takanaan noin parinkymmenen vuoden ajanjakso Palloliiton palveluksessa. Nyt hän jäi päätoimisen työntekijän roolista eläkkeelle, mutta jatkaa edelleen U23-maajoukkueen valmentajana keikkaluontoisesti.

Vuosikymmenten aikana Matikainen on nähnyt murroksen kotimaisessa jalkapallossa, Palloliitossa ja yhteiskunnassa kokonaisuudessaan.

- Siitä saakka, kun aloitin, niin aina on ollut hienoa toimia työympäristössä, jossa jalkapallo on niin vahvasti kaikessa läsnä. Palloliitto organisaationa on mielestäni jatkuvasti kehittynyt ja syventynyt. Tietyllä tavalla sen mukaan, mitä yhteiskunnassa ja ympäröivässä jalkapalloyhteisössä tapahtuu.

Matikainen ihastelee, että varsinkin iso kuva on vahvistunut. Huippujalkapallo, grassroots-toiminta, peruskilpailutoiminta, koulutukset ja esimerkiksi tukitoiminta kulkevat kaikki tietyllä tapaa käsi kädessä.

- Sen 25 vuotta, kun tätä on katsellut niin sisältä kuin ulkoa, niin tasapaino on ehkä hyvä sana. Perinteisen johtamisosaamisen tai urheiluosaamisen rinnalle on tullut erityisalojen ammattilaisosaamista, joka integroituu silti hyvin päätehtävään eli jalkapallon kehittämiseen.

- Samanhenkisiä ihmisiä. Sukupolvet vaihtuvat, mutta oikeanlainen mentaliteetti säilyy edelleen.

Matikainen korostaa, että on etuoikeus tehdä jalkapallotyötä päätoimisesti. Ikään kuin muiden jalkapalloihmisten puolesta tai hyväksi.

Itä-Helsinki on vakiintunut kokeneen valmentajan asuinseuduksi. Nykyisin Matikainen asuu Mellunmäessä. Liikunta on edelleen hänen arjessaan vahvasti läsnä, mutta tilaa jää myös muille intohimoille, kuten musiikille sekä lukemiselle.

- Musiikki on minulle todella tärkeää. Joskus olen vähän soitellutkin – omaksi iloksi ja muiden kiusaksi, naurahtaa Matikainen.

Vielä hetken aikaa Matikainen aikoo valmentaa, mutta hän uskoo sen elämänvaiheen päättyessä matkustelevansa enemmän. Jalkapallo ei katoa silti mihinkään.

- En minä varmaan pystyisi elämään kokonaan ilman jalkapalloa. Se varmaan yhdistäisi näitä kiinnostuksen kohteitani. Matkustelisin jalkapallon perässä tai tutustuisin historian kannalta merkittäviin jalkapallopaikkoihin. Olisin kuitenkin kokonaan vain kannattajan sekä kuluttajan roolissa. Toivon, että jaksan säilyä uteliaana.

Ei ole enää kuperaruutuista mustavalkotelevisiota, mutta Matikaisen asettuessa merkittävän jalkapallokamppailun äärelle kotisohvallaan, se sama 10-vuotiaan malmilaispojan intohimo lajia kohtaan herää henkiin.

Uudestaan ja uudestaan.

Tärkeä rakentaja

Jarmo Matikaisen rooli ja merkitys suomalaiselle jalkapallolle on kiistatta suuri. Hänellä on mittava ura Palloliitossa takana niin maajoukkuevalmentajana, poika- ja tyttöpuolen maajoukkuepäällikkönä kuin Uudenmaan piirin valmennuspäällikkönä.

Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettinen korostaa Matikaisen tekemän työn kokonaisvaltaisuutta.

- Hän on tehnyt asioita monesta eri kulmasta. Niin valmentajien kuin pelaajien kehittämistä. Lisäksi Jarmo on tehnyt paljon rakenteiden kehittämisen eteen. Hän on luonut pohjan, josta Andrée Jeglertz, Marko Saloranta ja minä jatkoimme vuonna 2011. Todella tärkeä rakentaja, Miettinen sanoo.

Hän antaa henkilökohtaisen esimerkin Matikaisen vaikutuksista, koska juuri hän rekrytoi aikanaan Miettisen aluevalmentajaksi ja Mäkelänrinteen urheilulukion valmentajaksi. Matikainen palkkasi myös Salorannan maajoukkuevalmennustoimintaan.

Matikainen on toiminut viimeiset vuodet naisten U23-maajoukkueen valmentajana. Helmareiden silloinen päävalmentaja Anna Signeul valitsi hänet tehtävään.

Syksyllä 2022 U23-maajoukkue siirtyi myös Miettisen vastuualueelle ja Matikainen liittyi nuorten maajoukkueiden tiimiin.

- On ollut ehdottomasti erinomainen lisä kokonaisuuteen. Pidän itse todella tärkeänä, että tiimissä on inklusiivisuutta. Eri ikäisiä, eri taustoista tulevia, erilaisella kokemuksella varustettuja ihmisiä – miehiä sekä naisia, kertoo Miettinen.

- Jarmo tuo siihen mukanaan sen kokemuksen ja kansainvälisen jalkapallon ymmärryksen vaatimustasosta. Hän on työskennellyt UEFA:n teknisenä kouluttajana ja tarkkailijana jo todella pitkään. Jarmo on ollut tarkkailemassa useita aikuisten ja nuorten arvokisoja sekä Mestarien liigaa. Hän pääsee sitä kautta lähelle aivan maailman ehdotonta huippua ja sitä kautta tuomaan sitä tietoa meidän tyttöjen ja naisten valmentajille tiimissä. Se on todella arvokasta.

Miettisen mielestä Matikainen pystyy lisäksi kokeneena valmentajana tuomaan näkemyksiä nuoremmille, uransa alkupuolella oleville maajoukkuevalmentajille. Esimerkiksi, mitä ehkä kannattaa välttää omassa tekemisessään ja mitkä kokemukset ovat olleet sellaisia, jotka ovat auttaneet Matikaista itseään kehittymään.

Suomen U23-naiset kohtasivat viime lokakuussa Islannin kahdesti.Kuva: Kalevi Hämäläinen

Matikaisen työsuhde Palloliitossa päättyi, mutta hän jatkaa keikkatyösopimuksella edelleen U23-maajoukkueen valmennuksessa. Tätä Miettinen pitää todella hienona ja tärkeänä asiana.

- Se on mahtavaa, että saamme edelleen jatkaa yhteistyötä Jarmon kanssa. Hän pysyy edelleen meidän tiimissämme mukana, mikä on tärkeää jatkuvuuden kannalta.

- Hänen, Salorannan ja U19-valmentajan Arttu Pitkäkankaan yhteistyö on toiminut todella hyvin. Jarmo on pystynyt koko ajan kehittämään U23-joukkueen toimintaa. Jatkuvasti kovempia vastustajia, ohjelma on säännöllinen ja tapahtumia on tullut lisää.

Miettinen kertoo Matikaisen tarkkailevan pelaajia aktiivisesti yhdessä Salorannan ja Pitkäkankaan kanssa. Heidän keskusteluyhteytensä on toiminut saumattomasti.

Toiminta on tällä tasolla alkanut vasta pari vuotta sitten, siksi Miettinen pitää jatkuvuuden merkitystä suuressa arvossa.

- Eli en toivota Jarmolle antoisia eläkepäiviä, koska toivon hänen jatkavan meidän toiminnassamme tällä tasolla. Tämä takaa hänelle kuitenkin enemmän vapautta ja vapaa-aikaa. Toivon, että hän pääsee käyttämään nyt aikaa myös muihin rakkaisiin asioihin, kuten Englannissa jalkapallon seuraamiseen sekä ystävien ja perheen kanssa ajan viettämiseen. Nyt häneltä vapautuu aikaa siis muihinkin juttuihin. Olen silti iloinen, että Jarmo on osana tiimiämme myös tulevaisuudessa.