Itäisen alueen Seurojen Ääni palkitsi seuratoimijoita ja menestyjiä
Suomen Palloliiton Itäinen alue palkitsi perjantaina 7.2. Seurojen ääni -seminaarissa vuoden 2024 ansioituneita.
Itäisen alueen palkinnot jaettiin iltagaalan yhteydessä.
Itäisen alueen jalkapallokauden 2024 ansioituneita palkittiin Seurojen Ääni -seminaarin iltagaalassa. Ehdokkaita oli kerätty myös suoraan seuroilta ja palkittavista on päätetty luottamushenkilöistä koostuvissa kehitysryhmissä. Aluepäällikkö Janne Pieviläinen, puheenjohtaja Ari Lahti ja koulutuspäällikkö Matti Lähitie jakoivat palkintoja yli 70 osallistujan yleisön edessä.
Vuoden lasten valmentajat 2024
Ossi Kaski
Ossi Kasken valmentajataival alkoi Salossa ja jatkui opintojen myötä Jyväskylässä. Komeetoissa vietetyn ajan jälkeen JJK juniorit palkkasi Ossin kokoaikaiseksi seuravalmentajaksi 2016. Siitä lähtien, aina syksyyn 2024 saakka Ossi on tehnyt erinomaista työtä JJK juniorien alle 12-vuotiaiden pelaajien valmentajana ja viimeisten kolmen vuoden aikana Palloliiton tuen mahdollistamana myös keskisuomalaisten seurojen valmennusosaamisen kehittäjänä. Ossi on helposti lähestyttävä ja pidetty henkilö Jyväskylän juniorijalkapallotoimijoiden keskuudessa.
Olli Kärnä
Olli Kärnän valmentama Muuramen Yrityksen 2015-syntyneiden poikien joukkue treenaa kuin ammattilaiset. Olli on omalla esimerkillään saanut mukaan hyvän ja motivoituneen ryhmän valmentajia ohjaamaan harjoituksia. Treeneissä vastuut on jaettu selväksi ja jokainen tietää oman roolinsa. Ollin ohjauksessa lapset ja aikuiset heittäytyvät pelille koko sydämellään!
Pekka Laakso
Pekka Laakso on ollut mukana Palokan Riennon alle 12-vuotiaiden toiminnassa vuodesta 2019 alkaen. Vapaaehtoisten valmennustehtävien ohessa Pekka on työskennellyt myös seuran työntekijänä kehittäen pelaajapolkua, johon kuuluvat nykyisin 5v5-vaihe, Perhefutis sekä Valioliiga-konsepti. Pekalla on taito rohkaista ja innostaa ympärillään olevia vanhempia mukaan seuratoimintaan sekä luoda heistä vahva tiimi joukkueen tueksi. Hänellä on ollut merkittävä rooli koko seuran kehittämisessä vahvan kasvuvaiheen aikana.
Ossi Kaski, Olli Kärnä ja Pekka Laakso
Vuoden tyttöpelaaja 2024
Anni Pulkkanen
Anni Pulkkanen teki kauden 2024 aikana Kuopion Palloseuran tyttöjen B-junioreiden sarjassa 44 maalia 16. ottelussa. Anni pelasi myös naisten Kakkosessa ja 5 ottelussa syntyi 5 maalia. Maalinteon taitava pelaaja edusti Suomea kahdessa eri ikäluokassa ja valittiin 08-syntyneiden alueturnauksen allstars-joukkueeseen.
Vuoden poikapelaaja 2024
Matias Siltanen
Matias Siltasta ei tarvinne esitellä jalkapalloa seuraavalle yleisölle. Läpimurto 17-vuotiaana Veikkausliigaan. Koko kausi isossa roolissa tuplamestaruuden voittaneen KuPS:n joukkueen keskikentällä ja historiallisen rahakas siirto kauden päätteeksi Ruotsin pääsarjaan. U17-vuotiaiden poikien maajoukkueen kapteenina "Masi" johdatti joukkueen minuuttien päähän historiallisesta EM-kisapaikasta. Matias Siltanen on itseoikeutetusti ja toistamiseen vuoden poikapelaaja Itäisellä alueella.
Vuoden nuorten valmentaja 2024
Jani Sallinen
Jani Sallinen on tehnyt pitkän työn JyPK -11 joukkueen kanssa. Valmentajana Jani pystyy pitämään vaatimustason korkealla ja samalla motivoimaan pelaajia kehittämään itseään.Janilla on hyvä käsitys huipulle vaadittavista asioita ja tämän vision eteen koko valmennustiimi työskentelee päivittäin. Edellä mainituista elementeistä on rakentunut luonnollisesti myös joukkueen hyvä menestys viimeisten vuosien aikana.
Vuoden valmentaja 2024
Jani Honkavaara
Jani Honkavaaran kaudet KuPS:n Veikkausliiga-joukkueen päävalmentajana ovat olleet täynnä jalometalleja. Viime kaudella Honsu, yhdessä valmennustiiminsä kanssa, teki kuitenkin jotain poikkeuksellista. Tuplamestaruus rajallisilla resursseilla ja joukolla liiga-debytantteja antaa signaalin koko suomalaiselle jalkapallolle nuorien pelaajiemme potentiaalista, jonka osaava valmentaja yhdessä kokeneiden pelaajien kanssa valjastaa menestykseksi. Nämä kyvyt huomattiin myös Djurgårdenissa, jossa valmennustyö jatkuu.
Vuoden pelaaja 2024
Petteri Pennanen
Petteri Pennasen merkitys KuPS:n tuplamestaruudessa ei jäänyt viime kaudella kenellekään epäselväksi. Näkyvin osa olivat mestarijoukkueen kapteenin laukomat ratkaisevat maalit mutta suurin merkitys oli johtajuudella, jota "Pete" on huokunut viimeisten vuosien aikana. Ei ole sattumaa, että KuPS:n viimeistä kahta mestaruuspokaalia on ollut nostamassa sama mies. Kuopion oma poika on pistänyt itsensä likoon poikkeuksellisella tavalla ja on ansainnut paikkansa legendojen joukossa!
Jani Sallinen, Anni Pulkkanen ja Petteri Pennanen
Vuoden lupaava erotuomari 2024
Kasper Halonen
Kasper Halonen nousi tällä kaudella valtakunnallisiin koulutusryhmiin alueellisista sarjoista.Kaudella 2024 kertyi 15 ottelua meisten Kakkosessa ja yksi ottelu Kansallisessa liigassa. Debyytit Miesten ykkösessä sekä Veikkausliigassa neljäntenä erotuomarina kertovat myös nuoren erotuomarin potentiaalista.
Kasper Halonen kuva: Mikko Huttunen
Vuoden erotuomari 2024
Ville Nevalainen
Ville Nevalainen on yksi kokeneimpia Veikkausliiga-tason tuomareita ja hän päätti uransa viime kauteen.Viimeiseksi otteluksi jäi AC Oulu – MIFK, joka oli Villen 225 liigaottelu ja se oikeuttaa Villen kaikkien aikojen kuudenneksi ottelumäärätilastossa. Useita satoja otteluita on luonnollisesti vihelletty alemmilla sarjatasoilla ja uralle on mahtunut myös noin 100 kansainvälistä tehtävää.
Vuoden seuratyöntekijä 2024
Sanna Salmio
Sanna Salmion vapaaehtoistyö Palokan Riennossa alkoi vuonna 2016 joukkueenjohtajana. Sen jälkeen rooleja on ollut useita, joista merkittävimpänä seuran puheenjohtajuus. Sanna on johtanut Palokan Riennon hallintoa nykyaikaan. Hän on rautainen talouden ammattilainen sekä vahva verkostuja. Sanna on myös osallistunut aktiivisesti erilaisiin seurojen, kaupungin sekä Palloliiton yhteistyöpalavereihin edistäen Jyväskylän ja koko Itäisen alueen asioita. Hän on aina innokas oppimaan uutta ja jakaa osaamistaan ympärilleen.
Sanna Salmio kuva: Mikko Huttunen
Vuoden seura 2024
Äänekosken Huima
Äänekosken Huiman järjestää vastuullisesti toimintaa erittäin laajalle joukolle ja usealle kohderyhmälle. Toiminta alkaa 4–6-vuotiaiden Ritari- ja Prinsessafutiksesta ja ulottuu aina maahanmuuttajataustaisille henkilöille suunnattuihin vapaisiin harjoitusvuoroihin saakka. Huiman Juniorijalkapallojaoston päävastuuna on luoda turvallinen, laadukas harrasteympäristö, yhtenäiset pelisäännöt ja arvot, sekä valvoa näiden noudattamista. Seuralle on tärkeää, että jokaisella lapsella olisi tasapuolinen mahdollisuus kasvaa jalkapallon parissa ja saavuttaa oma huippunsa. Hallittua hauskuutta, Huolenpitoa sekä Hyväksyntää - sellainen on Äänekosken Huima!
Minna Porrassalmi ja Jouko Ristolainen kuva: Mikko Huttunen
Respect -palkinnot 2024
Jukka Gråsten
Jukka Gråsten on toiminut jalkapallon parissa yli kuuden vuosikymmenen ajan, edustaen lähes kaikkia mikkeliläisiä jalkapalloseuroja joko pelaajana tai valmentajana. Hän on valmentanut urallaan sekä juniorijoukkueita että miesten edustusjoukkueita ja on jättänyt lähtemättömän jäljen mikkeliläiseen jalkapallokulttuuriin toimimalla aina omalla tinkimättömällä tyylillään ja omistautumalla täysin voimin luotsaamiensa joukkueiden toimintaan.
Jukka Gråsten kuva: Mikko Huttunen
Pekka Torvinen
Pekka Torvinen on ollut Lapinlahden Pallo-95:den kantava voima seuran perustamisesta saakka toimien seuran hallituksessa ja puheenjotajana. Pekka kuvaavat hyvin sanat; innostava., luotettava ja väsymätön.Pekka on kasvattanut vuosien aikana harrastajamääriä vastaamalla itse useamman eri ikäluokan luotsaamisesta ja tarjoamalla lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa mielekäästi, laadukaasti ja turvallisesti.Pekka Torvisen kokemus näkyy rauhallisuudessa ja kyvyssä huomioida jokainen pelaaja harjoituksissa sekä kentän ulkopuolella yksilönä.
Pekka Torvinen kuva: Mikko Huttunen
Petri Valkonen ja Tapio Valkonen
Suomen Palloliiton arvot ovat iloisuus, luotettavuus, menestys ja yhteisöllisyys. Arvot konkretisoituvat, kun 25 harrastepuulaakijoukkuetta kokoontuu luonnonkauniin Vihtavuoren liikuntapuiston jalkapallokentille kerran syksyssä nauttimaan kuningasjalkapallon voimasta. Turnaus kantaa nimeä Tapsa Cup, joka on kunnianosoitus Vihtavuoren Pamauksen pitkäaikaisen monitoimimiehen Tapio Valkosen elämäntyölle seurassa.
Tapio Valkonen on ehtinyt edustaa Vihtavuoren Pamausta merkittävät 50 vuotta ja rapiat, sillä Valkonen pelasi Vihtavuoren Pamauksessa vuodesta 1970 lähtien ja toimi seuran puheenjohtajanakin 25 vuotta. Tapsa on yhä Pamauksen jalkapallojaoston puheenjohtaja. Tapion ura Vipassa on poikkeuksellinen. Sankari itse on ilmoittanut syyksi pelikavereista ja seura-aktiiveista muodostuneen ainutlaatuisen ystäväpiiri, josta ei ole tehnyt mieli luopua. Tapio toivottaa joka syksy joukkueet tervetulleiksi turnauksen avajaisissa ja hyvähenkisen Tapsa Cupin tapahtumaa johtaa Tapion veljenpoika Petri Valkonen, joka on luonnollisestikin Vihtavuoren Pamauksen kasvatti. Laukaan seudun jalkapallossa pelaajana, toimihenkilönä ja kannattajana vaikuttaneen ja 80-luvun lopulla valtakunnan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla maaliverkkoja venyttäneen Petri ”Veivi” Valkosen ja taustajoukkojen panos Tapsa Cupin menestystarinassa on tänä päivänä mittava.
Tuleva syksy on myös merkittävä hetki Tapsa Cupille, sillä syksyllä harrastepelaajille on luvassa jo 10. Tapsa Cup juhlallisuuksineen. Respect -palkittavat ovat Tapio ja Petri Valkonen!
Markku Niemelä
Markku Niemelän ura erotuomaritehtävissä on sanalla sanoen pitkä, toisella sanalla kuvaten monipuolinen. Vihellyksiä on tullut lukuisia alemmissa divisioonissa ja Veikkausliigassa sekä Ykkösessä Markku on toiminut rajamiehenä ja avustavana erotuomarina. Uralle mahtuu mm. tehtävät rajamiehenä vuoden 1991 Suomen Cupin finaalissa Olympiastadionilla. Erotuomariuran jälkeen hän toimi pitkään Keski-Suomen Piirin erotuomareiden kouluttajana sekä erilaisissa tarkkailijatehtävissä. Keski-Suomen piirin erotuomarivastaavana Markku toimi aina vuoteen 2012 asti. Markku Niemelän panos alueen erotuomaritoiminnalle on ollut merkittävä!
Tapio Valkonen, Markku Niemelä ja Petri Valkonen kuva: Mikko Huttunen
Respect-elämänurapalkinto 2025
Seppo Kurikka
Seppo Kurikalla on kelta-mustasydän. Kuopion Palloseuran taustavaikuttajalla on ollut vuosien ja vuosikymmenten aikana lukemattomia rooleja. Etenkin jäätyään eläkkelle oman yrityksen palveluksesta Seppo, kuten myös poikansa Tommi, ovat antaneet vapaaehtoisen työpanoksena kokopäiväisesti KuPS:lle. Tarkkoja tietoja kaikista tehtävistä ei ole, sillä asianosainen itse ei niistä pidä kirjaa, saatikka kertoisi niistä palkintojen perusteluiksi. Sepolla on aina parempi ehdokas aplodien vastaanottajaksi ja tässäkin tapauksessa hän välttää parrasvalot.