Ilmoittautuminen Naisten Suomen Cupiin on käynnissä – kilpailu sai alkunsa erikoisella tavalla

Vuonna 1971 käynnistynyt naisten SM-kilpailu etsi pitkään muotoaan.​

STS-pankin pääjohtaja Ulf Sundqvistin aloituspotku naisten Suomen Cupin toisen kauden alussa 2.5.1982 Helsingin Herttoniemessä ennen paikallisottelua HerTo–Viikingit.​Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

9.1.2025 klo 08:00

Ilmoittautuminen Naisten Suomen Cupiin vuodelle 2025 on käynnissä Tasossa 9.1.-10.2. Kilpailusta voi lukea lisää sen infosivuilta ja sen säännöt avautuvat tästä. Naisten Suomen Cup, kuten myös Regions' ja Roots Cup, huipentuu Tampereella Tammelan Stadionilla pelattavaan Suomen Cupin Superviikonloppuun 19.-21.9.2025.

Artikkeli on osa Palloliiton ja TAHTO:n yhteistyötä.

Naisten asema suomalaisessa urheilussa kohentui merkittävästi 1970-luvun alussa. Vuoden urheilijaksi oli valittu aiemmin vain miesurheilijoita, mutta pikajuoksijat Mona-Lisa Pursiainen 1973 ja Riitta Salin 1974 mursivat sen lasikaton.​

Samoina vuosina myös naisten jalkapallotoiminta pääsi virallisesti vauhtiin Suomessa. Jalkapallon naisten Suomen mestaruudet ratkottiin ensimmäisen kerran vuonna 1971 cup-kilpailussa. Epähuomiossa virallisissa asiakirjoissakin käytettiin kesällä 1971 muotoa Suomen Cup, vaikka todellisuudessa tarkoitettiin cup-muotoisesti ratkaistavaa Suomen mestaruuskilpailua. ​

Naisten Suomen mestaruudesta pelattiin cupina vuodet 1971–1973, ja 1974 aloitettiin nykyistä Kansallista Liigaa edeltänyt SM-sarja.​

Otteita pöytäkirjasta.Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

Jo heinäkuussa 1971 Palloliiton naisjalkapallo-toimikunta päätti esittää liittohallitukselle, että ”Suomen Cupin kaksi ensimmäistä kierrosta pelataan---”​

Päätöksellä siis tarkoitettiin cupkilpailuna ratkaistavaa Suomen mestaruutta.​ Naisten Suomen Cup käynnistyi vasta lähes 10 vuotta myöhemmin, keväällä 1981.​

Pöytäkirja 26.7.1971.Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

Jalkapallon naisten Suomen Cup sai alkunsa hieman erikoisella tavalla. Vuonna 1971 käynnistynyt naisten SM-kilpailu etsi pitkään muotoaan.​

Suomen Palloliitto päätti syksyllä 1980 kasvattaa SM-sarjan joukkuemäärää kerralla 10:stä 24:ään. Sarjaan nousevat 14 uutta joukkuetta ratkottiin keväällä 1981 pelatussa SM-karsintaturnauksessa. Kymmenelle ”vanhalle” SM-sarjajoukkueelle oli järjestettävä täksi ajaksi tekemistä, joten ne pelasivat toukokuussa 1981 keskenään Suomen Cupiksi nimetyn kilpailun.​

Alkulohkot järjestettiin neljänä turnauksena Kotkassa, Lahdessa, Vammalassa ja Oulussa. Töölön Pallokentällä 23.5.1981 pelatussa finaalissa kohtasivat HJK ja Kemin Into. Maalittomien pelivaiheiden jälkeen päädyttiin rangaistuspotkukilpailuun, jossa ratkaisijaksi nousi Klubin Hanna-Mari Sarlin.​

Hanna-Mari Sarlin.Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

Hanna-Mari Sarlin on yksi suomalaisen naisjalkapallon uranuurtajista. Hän voitti vuosina 1979–1996 yhteensä 11 Suomen mestaruutta seuroinaan HJK ja Puotinkylän Valtti.​ Suomen Cupia Sarlin oli voittamassa seitsemän kertaa vuosina 1981–1992. Voitoista kuusi tuli HJK:ssa, yksi Valtin väreissä.​

Sarlin valittiin ensimmäisenä naisena Suomen jalkapallon Hall of Fameen vuonna 2007.​

STS-pankin pääjohtaja Ulf Sundqvistin aloituspotku naisten Suomen Cupin toisen kauden alussa 2.5.1982 Helsingin Herttoniemessä ennen paikallisottelua HerTo–Viikingit.​Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

Omille jaloilleen Naisten Suomen Cup nousi vuonna 1982. Merkittävää taustatukea antoi Suomen Työväen Säästöpankki (STS), joka pääjohtajansa Ulf Sundqvistin johdolla ryhtyi tukemaan Palloliiton kautta naisten jalkapallon kehittämistä.​

Sundqvist antoi alkupotkun keväällä 1982 käynnistyneelle Suomen Cupille, johon lähti mukaan 38 joukkuetta. Turussa lokakuussa pelatussa loppuottelussa Kemin Into löi kotijoukkue Pyrkivän 2–1.​

Naisten cup kantoi STS-cupin nimeä vuoteen 1989 saakka. Mestaruuspokaalia kutsuttiin epävirallisemmin ”Uffen pytyksi”.

Lisää näkyvyyttä Naisten Suomen Cup sai vuosina 1983–87, kun sen loppuottelu pelattiin Olympiastadionilla samana päivänä miesten cupin finaalin kanssa. Stadion pysyi naisten finaaliareenana vuoteen 1992 saakka, mutta sen jälkeen alkoi vuosikymmenen kestänyt vaellusaika.​

Naisten loppuotteluita pelattiin Töölön Pallokentällä, Espoon Leppävaarassa, Vantaan Myyrmäessä, Turun Kupittaalla ja kerran (2001) jopa Talin hallissa, ennen kuin areenaksi vakiintui 2003 alkaen pitemmäksi aikaa Töölön jalkapallostadion. Viime vuodesta alkaen myös Naisten Suomen Cup huipentuu Tammelan Stadionilla.

HerTo-HJK 1988.Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

8.10.1988 Helsingin Olympiastadionilla pelattu Suomen Cupin loppuottelu Herttoniemen Toverit–HJK päättyi Toverien 2–1-voittoon. Cup-mestaruus oli Tovereille toinen kolmesta perättäisestä vuosina 1987–1989.​

Kuvassa Herttoniemen Toverien kapteeni Anu Toikka vastaanottaa ”Uffen pytyn” STS-pankin tiedotuspäällikkö Jukka Lindemanilta. Kyseessä oli toiseksi viimeinen vuosi, kun STS toimi naisten Suomen Cupin pääyhteistyökumppanina.

HJK:n hallintaa

Helsingin Jalkapalloklubi hallitsee kotimaisen naisten jalkapallon historiatilastoja, eikä Suomen Cup muodosta poikkeusta. ​

HJK voitti ensimmäisen cup-mestaruuden 1981 ja vei vuosituhannen vaihteeseen mennessä yhdeksän voittoa lisää erikoisesti kolmen vuoden putkissa 1984–86, 1991–93 ja 1998–2000. SM-sarjan ja cupin tuplamestaruutta Klubi juhli näinä vuosina peräti kahdeksan kertaa.​

HJK:n voittovuosien välissäkin cupkannu pysytteli visusti pääkaupungissa. Pokaalia nostivat vuorollaan Puotinkylän Valtti (1983), Herttoniemen Toverit (1987, 1988 ja 1989), Helsinki United (1990), Kontulan Urheilijat (1995), Puistolan Urheilijat (1996) sekä Malmin Palloseura (1997).​

Pääkaupungin ulkopuolelle naisten cup-voitto karkasi 1900-luvun puolella vain kahdesti: Kemin Innolle 1982 sekä Turun Pyrkivälle 1994. Pietarsaarelaisen FC Unitedin voitto HJK:sta vuoden 2001 finaalissa ennakoi lopulta uutta aikakautta.​

Helsinkiläinen suurseura HJK (1981) ja itähelsinkiläinen Puotinkylän Valtti (1983) kuuluivat naisten Suomen Cupin ensimmäisiin voittajiin. ​Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

Voitot paikkakunnittain.Kuva: Ⓒ TAHTO/Urheilumuseo

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit