FIFA:n talenttivalmentaja Eddie Munnelly painottaa yksilötaitoja ja viimeisen kolmanneksen pelaamista

Suomi on yksi FIFA:n uuden talenttivalmennusohjelman seitsemästä pilottimaasta. FIFA:n talenttivalmentaja Eddie Munnelly on viettänyt Suomessa jo lähes viisi kuukautta ja tehnyt havaintoja etenkin suomalaisten lasten ja nuorten harjoittelusta.

Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Juho Rantalan mukaan kyse on uudesta FIFA:n rahoittamasta ohjelmasta, jonka tavoitteena on paikallisen pelaajakehityksen tukeminen. Ulkomaalaisena talenttivalmentajana Munnelly on tuonut suomalaiseen jalkapalloon arvokasta ulkopuolista näkemystä.

– Eddie viettää Suomessa yhteensä kuusi kuukautta, joiden aikana hän on paljon tekemisissä seurojen kanssa, sparraa ja keskustelee valmentajien kanssa, vetää harjoituksia ja on mukaan joukkueiden arjessa. Hän yrittää auttaa meitä, jotta meiltä tulisi jatkossa yhä parempia pelaajia, Rantala kertoo.

– Eddie pystyy antamaan yksityiskohtaisia neuvoja ja tarkennuksia arjen toimenpiteisiin. Ne ovat usein pieniä, mutta tärkeitä asioita. Eddie on päässyt hyvin sisään. Valmentajamme ovat tykänneet ja arvostaneet hänen apuaan. Tavoitteemme on, ettemme valmenna vain sitä mitä tiedämme aikuisten huippujalkapallosta, vaan sitä mitä nuoret pelaajat tarvitsevat.

Munnelly on työskennellyt aiemmin muun muassa Tottenhamin, QPR:n ja Brentfordin organisaatioissa sekä Englannin jalkapalloliiton valmentajakouluttajana. Lisäksi hän on laajentanut osaamistaan hakemalla oppia muun muassa monista Etelä- ja Keski-Amerikan maista, joten hän on tuonut Suomeen laajaa kansainvälistä näkökulmaa. Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n tehtävissä Munnelly on toiminut syyskuusta 2022 lähtien.

FIFA:n uuden talenttivalmennusohjelman (The FIFA Talent Development Scheme) tavoitteena on kehittää paikallista jalkapalloa eri maissa ja tukea etenkin lahjakkaimpien pelaajien kehitystä. Ohjelma käynnistyi tänä vuonna samanaikaisesti seitsemässä eri maassa. Kuuden kuukauden mittaisen pilottijakson aikana seurataan, miten toimintamalli soveltuu erilaisiin ympäristöihin. Suomen lisäksi hankkeen muut pilottimaat ovat Etelä-Afrikka, Benin, Costa Rica, Fidzi, Kirgisia ja Venezuela.

Munnelly kävi Suomessa tutustumiskäynnillä jo marraskuussa, mutta vakituisesti hän muutti Helsinkiin helmikuun alussa. Kuuden kuukauden mittainen komennus päättyy heinäkuun lopussa.

– Se oli vuoden pimeimpiä kuukausia, mutta oli hyvä nähdä sekin puoli suomalaisesta jalkapallosta. Se auttoi ymmärtämään talvikauden realiteetteja. Vierailin silloin eri puolilla Suomea ja pyrin muodostamaan mahdollisimman hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä Suomessa tehdään ja millaista valmennusosaamista täällä on, Munnelly kertoo.

Suomeen asetuttuaan Munnelly on ollut aktiivisesti tekemisissä eri seurojen kanssa. Hän on osallistunut myös maa- ja aluejoukkueiden tapahtumiin.

– Tehtäväni on tukea suomalaisten lahjakkuuksien kehittymistä. Olen vieraillut eri seuroissa ja akatemioissa seuraamassa heidän toimintaansa sekä antamassa siitä palautetta. Lisäksi olen ollut mukana maa- ja aluejoukkueleireillä.

Eniten aikaa Munnelly on viettänyt espoolaisen FC Hongan akatemian kanssa. Siellä hän on päässyt kaikista konkreettisimmin kiinni suomalaisen pelaajakehitystyön arkeen.

– Jos ei ole maajoukkuetapahtumia, olen tavallisesti neljä päivää viikossa FC Hongan mukana. Siellä puolet ajastani on harjoitusten tarkkailua ja palautteen antamista. Lopun ajasta autan heitä esimerkiksi aamuharjoituksissa, joissa tehdään enemmän yksilöllistä harjoittelua. Muina päivinä vierailen eri seuraympäristöissä pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa. Työskentelen seurojen talenttivalmentajien, ikäkausivalmentajien ja potentiaalisten maajoukkuepelaajien kanssa.

Yksilökeskeisempää harjoittelua

Suomessa viettämänsä vajaan viiden kuukauden aikana Munnellylle on muodostunut varsin kattava kuva suomalaisesta pelaajakehityksestä. Hän kaipaa suomalaiseen jalkapalloon yhä enemmän kilpailullisuutta, mutta harjoituksista löytyy myös rakenteellisia kehityskohteita.

Munnelly on seurannut suomalaisten juniorijoukkueiden harjoituksia ja mitannut aktiivisen tekemisen osuutta. Hänen mukaansa Suomessa käytetään liikaa arvokasta kenttäaikaa lämmittelyyn ja valmentajien ohjeisiin, jotka katkaisevat usein harjoitusten virtauksen.

– Seuraamissani harjoituksissa 46 prosenttia ajasta oli aktiivista pallollista tekemistä. Loput 54 prosenttia olivat joko pallotonta lämmittelyä, valmentajien palautteenantoa tai siirtymiä harjoitteesta toiseen. Esimerkiksi Englannissa nyrkkisääntö on, että pallon pitäisi olla pelissä 70 prosenttia harjoitusajasta.

– Esimerkiksi tunnin kenttävuorosta ei kannata hukata aikaa lämmittelyyn, jos sitä on mahdollista tehdä jo etukäteen pienellä alueella kentän ulkopuolella. Munnellyn mukaan joissain tapauksissa lämmittelyyn saattaa kulua jopa kolmannes harjoitusajasta, jolloin annetaan merkittävästi tasoitusta muille.

Edustusjoukkueiden tavoin Suomessa myös juniorijoukkueet keventävät usein harjoittelua otteluiden ympärillä. Munnellyn mukaan etenkin ennen kasvupyrähdystä pitäisi harjoitella rohkeammin, sillä tarpeettoman keventämisen myötä hukataan liikaa harjoituskertoja.

– Monen suomalaisen juniorijoukkueen harjoitukset näyttävät aivan edustusjoukkueiden harjoituksilta. Ne ovat hyvin suunniteltuja harjoituksia, mutta nuoret pelaajat tarvitsevat erilaisia stimulaatioita.

Aktiivisen pallollisen ajan lisäksi Munnelly kaipaa suomalaisiin junioriharjoituksiin enemmän vapautta. Harjoitukset ovat usein todella suunnitelmallisia, mikä ei täysin valmista pelaajia toimimaan kentällä nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

– Suomessa kaikki harjoitteet ovat todella organisoituja ja valmentajat tukevat pelaajia hyvin. Joskus harjoitteet voisivat olla vapaampia, sillä pelaajien pitää osata toimia myös paineen alla ja ilman valmentajien tukea. Maailman parhaat pelaajat ovat tottuneet siihen ja osaavat ratkaista erilaisia tilanteita kentällä, Munnelly sanoo.

– Suurin osa oppimisesta tapahtuu tekemisen kautta, joten valmentajien pitäisi taata sitä tukeva ympäristö. Harjoitteet voisivat joskus olla vapaampia, jopa hieman kaoottisempia, koska silloin pelaajat heittäytyvät peliin vahvemmin.

Munnelly korostaa, että kollektiivinen tekeminen on suomalaisille myös vahvuus, jota ei pidä unohtaa. Nuorilla pelaajilla pääpainopisteen pitäisi kuitenkin olla yksilöllisessä kehityksessä.

– Esimerkiksi 12-vuotias pelaaja voi olla huipulla kymmenen vuoden päästä, mutta emme vielä tiedä, millaista jalkapalloa silloin pelataan. Meidän pitää kuitenkin antaa työkaluja, joilla nuori pelaaja voi pärjätä.

Nuorten pelaajien olisi tärkeää saada mahdollisimman paljon erilaisia ärsykkeitä. Se tarkoittaa konkreettisesti eri tavoilla pelaamista, mutta myös eri tavalla pelaavien joukkueiden kohtaamista. Avainasemaan hän nostaa ratkaisukeskeisen pelaamisen eli sen, miten pelaajat löytävät kentällä parhaan ratkaisun erilaisiin tilanteisiin.

Myös Suomen pitkä talvi on mahdollista kääntää vahvuudeksi. Munnellyn mukaan futsal on iso mahdollisuus suomalaiselle pelaajakehitykselle.

– Monet maailman huippupelaajista ovat pelanneet myös futsalia. Siinä pitää ajatella nopeasti ja osata toimia pienessä tilassa. Keskittyisin nuorissa yhä enemmän futsaliin, sillä se kehittää hyvin yksilöllisiä taitoja.

Suurin osa Munnellyn tekemistä havainnoista liittyy eri osa-alueiden painotuksiin tai pieniin yksityiskohtiin. Suuriin yllätyksiin hän ei ole törmännyt – yhtä lukuun ottamatta. Munnelly kertoo yllättyneensä suomalaisjoukkueiden videopalavereista.

– Palaverien pituus yllätti. Olin hämmästynyt siitä, miten hyvin pelaajat jaksoivat keskittyä. Suomalaiset pelaajat ovat tosi vastaanottavaisia. Se ei ole kaikkialla samanlaista.

Samalla Munnelly kuitenkin muistuttaa, että ihmiset oppivat eri tavoin. Hän kertoo tutkimustuloksista (National Training Laboraties), joiden mukaan kymmenes ihmisistä oppii lukemalla ja 20 prosenttia kuulemalla tai näkemällä. Puolet ihmisistä oppii keskustelemalla ja peräti 75 prosenttia oppii konkreettisesti tekemällä.

– Suomalaispelaajat osaavat teoriaa hyvin, mutta ratkaisujen tekeminen pitää sisäistää myös kentällä. Eihän ajokorttiakaan saa pelkästään teoriaosaamiselle, jos ei ole harjoitellut ajamista lainkaan, Munnelly muistuttaa.

Fokus molempiin kenttäpäätyihin

Harjoitussisältöjen suhteen Munnelly on kiinnittänyt huomiota siihen, että tiettyjä pelin vaiheita harjoitellaan korostuneesti muiden vaiheiden kustannuksella. Hän kaipaa harjoituksiin lisää monipuolisuutta.

– Suomalaisjoukkueilla pelin avaamisen ja rakentamisen rakenne on tosi hyvä. Se käy järkeen, koska sitä näen eniten harjoituksissa. Se sujuu suomalaisilta pelaajilta aika luontevasti. Ottelut kuitenkin ratkaistaan tekemällä ja estämällä maaleja. Viimeisen kolmanneksen pelaamista harjoitellaan Suomessa todella vähän, Munnelly sanoo.

– Jos esimerkiksi joku Euroopan huippumaa tekee kolmesta maalipaikasta yhden maalin, Suomi saattaa tarvita siihen 4–5 paikkaa. Ne ovat pieniä eroja, mutta niiden taustalla on tuntikausia harjoittelua.

Havainnot perustuvat useisiin kymmeniin harjoituksiin, joita Munnelly on seurannut suomalaisissa seuraympäristöissä. Myös Munnellyn keskustelut nuorisomaajoukkueiden valmentajien kanssa ovat tukeneet havaintoja. Suomi pärjää huippumaitakin vastaan hyvin taktisesti ja pelin avaamisessa, mutta vaikeuksia on etenkin 1v1-tilanteissa ja viimeisellä kolmanneksella.

– En ole nähnyt Suomessa juurikaan harjoitteita, joissa harjoitellaan leveältä hyökkäämistä. Myös matalaa puolustusblokkia vastaan pelaamistaan harjoitellaan todella vähän. Suurin osa ajasta käytettiin prässin, pelin avaamisen tai rakenteluvaiheen harjoitteluun. Se näkyy myös peleissä.

Kun Munnelly puhuu maalinteon harjoittelusta, hän tarkoittaa koko maalintekotilanteen harjoittelua, ei ainoastaan viimeistelyä.

– Suomessa näkee harjoituksia, joissa on yksi puolustaja kahta hyökkääjää vastaan, mutta peleissä sellaisia tilanteita nähdään harvoin. Sen sijaan pitäisi harjoitella 1v1-tilanteita rangaistusalueella, oikeita liikkeitä ja ajoituksia. Rangaistusalueella tarvitaan maalintekijän vaistoja sen sijaan, että harjoiteltaisiin vain laukomista maalia kohti. Maailman huippupelaajien ei tarvitse ajatella liikaa rangaistusalueella, sillä he osaavat toimia vaistonvaraisesti vaihtuvissa tilanteissa.

Pelipaikkakohtaiset osaamisvaatimukset korostuvat molemmissa päissä kenttää. Munnelly antaa kuvitteellisen esimerkin nuoresta topparista, joka on nousemassa edustusjoukkueen mukaan.

– Topparin pitäisi olla hyvä etenkin pääpelissä, keskitysten puolustamisessa ja kaksinkamppailuissa, mutta jos harjoituksissa harjoitellaan vain pelin avaamista, topparit eivät välttämättä opi oman pelipaikkansa kannalta keskeisimpiä asioita. Pelaajille pitää pystyä takaamaan riittävästi pelipaikkakohtaista harjoittelua.

Poikkeuksen muodostavat maalivahdit, jotka saavat Munnellyn havaintojen perusteella paljon laadukasta harjoittelua.

– Suomessa tehdään erinomaista työtä maalivahtien kehittämisessä. Siitä olen ollut tosi vakuuttunut. Maalivahdit harjoittelevat paljon pelinomaisia tilanteita, eivätkä vain yksittäisiä irrallisia suorituksia. Lisäksi harjoitukset kuvataan, joten maalivahdit saavat tekemisestään heti palautetta.

Munnellyn ajatuksia on mahdollista kuulla enemmän kaikille avoimessa ”Developing the future player” -webinaarissa. Englanninkielisessä webinaarissa Munnelly kertoo etenkin lasten valmennukseen liittyvistä havainnoistaan. Keskiviikon webinaari alkaa kello 15:00.