Tuplamaaottelu Tanskaa vastaan – CP-jalkapallon superviikonloppu Helsingissä 26.–28.5.
CP-jalkapallo on vahvasti esillä Helsingissä toukokuun lopulla, kun miesten CP-jalkapallomaajoukkue pelaa tuplamaaottelun Tanskaa vastaan Töölön Pallokentällä. Lisäksi samana viikonloppuna Lauttasaaressa järjestetään alle 15-vuotiaille CP-pelaajille suunnattu jalkapallotapahtuma.
CP-maajoukkue vuonna 2019.
Useissa kansainvälisissä CP-jalkapallon arvoturnauksissa pelannut Suomen miesten CP-jalkapallomaajoukkue kohtaa Tanskan CP-maajoukkueen tuplamaaottelussa Helsingissä toukokuun lopulla. Maaottelut pelataan perjantaina 26.5. klo 19.30 ja sunnuntaina 28.5. klo 10.30 Töölön Pallokentällä. Ottelutapahtumiin on vapaa pääsy ja niitä voi seurata myös Palloliiton YouTube-kanavalta.
Maaotteluiden välipäivänä lauantaina 27.5. järjestetään myös alle 15-vuotiaille CP-pelaajille suunnattu avoin jalkapallotapahtuma, jonka ohjaajina toimivat CP-maajoukkueen pelaajat. Tapahtuma pidetään Lauttasaaren tekonurmella klo 12-16. Lue lisää >>
Perjantain 26.5. ottelu Tanskaa vastaan on maajoukkueen ensimmäinen ottelu koronapandemian jälkeen ylipäätään. Tauko maaotteluista on ollut tuskastuttavan pitkä, sillä edellisen kerran joukkue on pelannut kesällä 2019 Sevillan MM-kisoissa.
Kyseessä on myös CP-jalkapallomaajoukkueen ensimmäiset maaottelut Suomen maaperällä sitten vuoden 2008, jolloin Suomi kohtasi Skotlannin silloisella Finnair Stadiumilla. Jatkossa aikomuksena on pelata Suomen maaperällä useammin.
Juhlan aihetta on muutenkin, sillä maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Johannes Siikonen pelaa ensimmäisessä Tanska-ottelussa 100. maaottelunsa. Kesäkuussa 1999 Ukrainaa vastaan alkaneen, nyt jo neljännelle vuosikymmenelle ulottuvan maajoukkueuran upean rajapyykin juhlistaminen saa hienot puitteet perinteikkäällä Töölön Pallokentällä kotiyleisön edessä.
Otteluiden välipäivänä lauantaina 27.5. Helsingissä järjestetään jatkoa viime vuonna menestyksekkäästi alkaneille lasten ja nuorten CP-jalkapallotapahtumille. Suomen maajoukkueen pelaajat osallistuvat talenttitapahtumassa valmentamiseen. Kaikki leirile osallistuvat junioripelaajat saavat myös kutsun katsomaan esikuviensa otteita viikonlopun maaotteluissa.
Mikael Jukarainen (75 maaottelua), Johannes Siikonen (100 maaottelua) ja Janne Helander (90 maaottelua).
Suomi ja Tanska CP-jalkapallossa
Juhlaottelun vastustajaksi kutsuttu Tanska on CP-jalkapallossa Suomen läheisin kilpakumppani. Maajoukkuetason CP-jalkapalloilu on vielä toistaiseksi puuttunut muista Pohjoismaista, mutta sekä Suomi että Tanska ovat olleet pitkään aktiivisia toimijoita lajin parissa.
Suomi ja Tanska ovat vuosien varrella kohdanneet toisensa 14 kertaa. Useimmat otteluista ovat olleet erittäin tiukkoja kamppailuja, mutta Tanska on ollut tuloksissa niskan päällä. 10 keskinäistä ottelua on päättynyt Tanskan voittoon, yksi tasapeliin ja kolme Suomen voittoon. Suomen parhaat maalintekijät näissä otteluissa ovat olleet maajoukkueen runkopelaajiin yhä kuuluvat Janne Helander sekä itse juhlakalu Johannes Siikonen. Molemmat ovat osuneet Tanskaa vastaan viidesti.
Sukupolvenvaihdos käynnissä
CP-maajoukkue on saanut ottelutauon aikana muutaman kaivatun nuoren vahvistuksen riveihinsä. Uusina pelaajina maajoukkuedebyyttejään hakemaan ovat nousseet helsinkiläiset 18-vuotiaat Janne Nykänen ja Qasim Fahad sekä Turussa asuva 15-vuotias porilainen Touko Korkeamäki.
Touko Korkeamäki harjoittelee ja pelaa säännöllisesti hyvällä tasolla Turun Nappulaliigassa. Janne Nykänen on löytänyt itselleen sopivan haastavan joukkueen Kutosen FC Kontu/TDJ:stä. Qasim Fahadin viimeisin seura on Grankulla IFK, mutta tällä hetkellä uusi seura on vielä etsinnässä.
Kaikki kolme tulokasta ovat antaneet vahvoja näyttöjä talven harjoituksissa ja heidän uskotaan nousevan CP-maajoukkueen uusiksi kantaviksi voimiksi jo lähitulevaisuudessa. Maajoukkueessa on yhä useita pitkäaikaisia kokeneita pelaajia, jotka ovat ottaneet nuoret pelaajat hyvin vastaan. Luonnollisesti tapahtuva mentorointi ja joukkueen kulttuurin siirto on tärkeää kun vastuu vähitellen siirtyy edelliseltä pelaajasukupolvelta seuraavalle.
CP-jalkapallomaajoukkueen Janne Nykänen, Qasim Fahad ja Touko Korkeamäki.Kuva: Ⓒ CP-jalkapallomaajoukkue
Toukokuun kotiotteluissa Tanskaa vastaan onkin mielenkiintoista seurata, kuinka ensimmäisiä maaotteluitaan pelaavat uuden sukupolven pelaajat sekä 100. maaotteluansa pelaava Johannes Siikonen, 90. maaottelunsa pelaava Janne Helander ja 75 ottelun Mikael Jukarainen todennäköisesti viilettävät kentällä samaan aikaan.
Barcelonan turnaus keskikesällä
Tanska-otteluiden jälkeen Suomi matkaa kesäkuun lopussa Barcelonaan viiden joukkueen turnaukseen. Alunperin tarkoituksena oli matkustaa Itävaltaan maaotteluviikonloppua varten, mutta Barcelonasta samalle viikolle tullut turnauskutsu ajoi suunnitelmissa edelle. Juhannuksen jälkeen 28.6.-2.7. pelattavaan Barcelonan turnaukseen osallistuu Suomen lisäksi turnausisäntä Katalonian joukkue, Japani, Tanska sekä tänä vuonna viimein perustettu Ranskan CP-maajoukkue.
Turnaus on kiinnostavaa jatkoa koronatauon viimein päättävälle maaottelutauolle, sillä Suomi on pelannut aikojen saatossa useita tasaisia otteluita niin Katalonian kuin Espanjan joukkueiden kanssa. Ranskaa on odoteltu jo pitkään CP-jalkapallokartalle ja siltä odotetaan vahvaa osallistumista ja kilpailua tuleville vuosille.
Suomen joukkue:
Ville Kuronen, SC Veijarit, Helsinki
Janne Helander, MuSa, Pori
Mikael Jukarainen, HJK Blue Stars, Espoo
Johannes Siikonen, HJK Blue Stars, Helsinki
Heikki Rantala, HJK Blue Stars, Nummela
Timo Halmesmäki, HJK Blue Stars, Vihti
Hannu Multanen, HJK Blue Stars, Espoo
Otto Kaipainen, - , Kerava
Antti Hovi, HJK Blue Stars, Turku
Bulcsu Szekely, HJK Blue Stars, Helsinki
Aleksi Asikainen, FC Kontu Fair Play Team, Helsinki
Touko Korkeamäki, TuNL, Turku
Qasim Fahad, - , Helsinki
Petteri Heikkilä, HJK Blue Stars, Helsinki
Jussi Tuominen, Pallo-Iirot, Rauma
Kim Karlsson, HJK Blue Stars, Helsinki
Janne Nykänen, FC Kontu/TDJ, Helsinki
Staff:
Päävalmentaja: Samuel Siikonen
Joukkueenjohtaja: Ville Sallinen
Huoltaja: Veli- Matti Varila
Huoltaja: Jere Varila
Videokuvaaja: Matti Ikonen
CP-jalkapallo on soveltavan jalkapallon muoto, joka on suunnattu pelaajille, joilla on CP-vamma tai muu aivoperäinen liikuntavamma. Suomessa miesten CP-jalkapallomaajoukkue on toiminut aktiivisesti vuodesta 1999 lähtien. Joukkue on osallistunut lajin EM-kisoihin vuosina 1999, 2006, 2010, 2014 ja 2018 sekä MM-kisoihin vuosina 2011 ja 2019.
Suomen CP-maajoukkue etsii jatkuvasti uusia pelaajia, joilla on CP-vamma, muu aivovamma tai halvaus. Jos olet kiinnostunut kuulemaan asiasta lisää, ota yhteys:
Ville Sallinen (joukkueenjohtaja, Suomen Vammaisjalkapallo ry)
+358505176763
villesallinen1@gmail.com
Palloliitto ja Suomen Vammaisjalkapallo ry organisoivat yhteistyössä CP-jalkapallotoimintaa Suomessa. Tavoitteena on tulevaisuudessa perustaa myös Suomen naisten CP-jalkapallomaajoukkue kun toimintaan on saatu mukaan riittävä määrä tyttö- ja naispelaajia.