B-poikien SM-karsintasarja alkaa lauantaina – ”Potkua kaikille kentille!”

Karsinnoissa nähdään 20 seuraa Helsingistä Rovaniemelle. Lohkojako, joukkueiden päävalmentajat sekä linkki Palloliiton Tulospalveluun löytyvät uutisen lopusta.

Viime kausi päättyi HJK:n juhliin. Hopeaa saavutti FC Honka ja pronssia Ilves.

24.1.2025 klo 20:24

B-poikien SM-karsintasarja eli P17 SM-karsintasarja (2008 ja myöhemmin syntyneet) potkaistaan käyntiin huomenna lauantaina. Karsinta pelataan kahdessa kymmenen joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana – molempien lohkojen viisi parasta jatkavat SM-sarjaan. Tämän lisäksi lohkojen 6. sijoittuneet karsivat P17 Ykkösen kevään lohkovoittajien kanssa kahdesta SM-sarjapaikasta. U17-poikien päävalmentaja Erkka V. Lehtola iloitsee siitä, että nuoret pelaajat saavat kilpailullisia otteluita heti tammikuussa.

– Lempisarjani alkaa, fiilis on mahtava! Eletään sydäntalvea, mutta nyt jo päästään kilpailemaan. Aikanaan tehty päätös aloittaa sarja jo alkuvuodesta oli rohkea, mutta huippufutiksen ja pelaajakehityksen näkövinkkelistä yksi parhaista. Mahdollisuus aloittaa jo nyt korostaa myös olojen sitkeän kehittämistyön merkitystä. Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet ja jaksavat runnoa olosuhdehankkeita ympäri valtakuntaa eteenpäin, Lehtola sanoo.

– B-poikien SM-sarja on supertärkeä. Aivan ikäluokan parhaat saattavat pelata jo miesten joukkueissa, ja hyvä niin, mutta iso joukko motivoituneita ja osaavia poikia saa sarjan ansiosta mahdollisuuden pelata merkityksellisiä matseja lähes yhdeksän kuukauden ajan. Samalla sarja tarjoaa maajoukkuevalmentajalle lähes ympärivuotisen sauman tarkkailla pelaajia tositoimissa.

Lehtolan mukaan kyse on mahdollisuuksien sarjasta, sillä parhaimmillaan se mittaa kaikkien – niin seurojen, valmentajien kuin pelaajien – osaamista. Lehtola toteaa, että esimerkiksi valmentajille sarja toimii oivana oppimisen ja oivaltamisen lähteenä.

– Olen nähnyt vuosien varrella sarjassa useita erittäin lahjakkaita koutseja, jotka ovat tehneet hyvää duunia, kehittyneet ja menneet eteenpäin. Sarjan seuraaminen on erittäin palkitsevaa, vaikka täytyy myöntää, että joskus heikkotasoiset ja laiskavauhtiset matsit ahdistavat, Lehtola sanoo.

– Kuukaudet näyttävät lahjomattomasti valmentajien työn tulokset. Parhaimmat repivät joukkueestaan paljon irti, mutta mikä vielä tärkeämpää, heidän opissaan myös yksilöt kehittyvät. Alkavallakin kaudella 20 valmentajan joukko on erittäin mielenkiintoinen. Joukkoon mahtuu muiden muassa kokemusta, nuoruutta, entisiä huippupelaajia ja ulkomaalaisia osaajia.

Viikonlopun avauskierroksella pelataan kaikkiaan kymmenen ottelua. Lehtolan on tarkoituksena matkata Lahden Mukkulaan, jossa FC Lahti isännöi AC Oulua vuoden ensimmäisessä karsintaottelussa.

– Aion repiä avauskierroksesta omat maksimit irti. Lahdesta ehdin takaisin Helsinkiin ja Talin halliin seuraamaan mestaruuttaan puolustavan HJK:n sekä PKKU:n koitosta. Sen jälkeen joudun tekemään kipeitä valintoja, kun kolme herkullista ottelua – KäPa–GrIFK, FC Honka–FC Inter ja VJS–Gnistan – pelataan samaan aikaan, Lehtola kertoo.

– Se harmittaa, etten vieläkään ole oppinut olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa, kolmesta puhumattakaan. Sarjan kaikki ottelut kuvataan, joten sunnuntaina Turussa, Oulussa ja Seinäjoella pelattavia matseja voin halutessani nautiskella jälkikäteen tai jopa livenä, Lehtola jatkaa.

– Toivon, että kaikki 20 joukkuetta valmentajineen ja pelaajineen lataavat kaiken peliin viikosta toiseen. Jos, ja kun haluamme kehittyä, näihin matseihin on heittäydyttävä täysillä. Potkua kaikille kentille!

Avauskierroksen otteluohjelma.

Joukkueet ja päävalmentajat

Lohko A:
FC Lahti – Ilari Koljonen
Hercules – Gary Christie
Ilves – Iikka Miettinen
FC Jazz – Aleksandr Kokko
KuPS – Masi Rekomaa
OLS – Jeremias Fisk
RoPS – Teemu Vilmi
SJK-j – Thomas Dunne
VIFK – Casper Källberg
VPS J – Aleksi Pahkasalo

Lohko B:
FC Honka – Xavier Silva
FC Inter – Jusu Karvonen
Gnistan – Ilari Aho
GrIFK – Ilir Zeneli
HJK – Kari Naakka
KäPa – Chris James
PKKU – Jari Hyttinen
PPJ – Karim Zine
TPS – Sean Gahan
VJS – Petri Hyrkkänen

Palloliiton Tulospalvelu

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit