Ammattilaiskentille murtautunut Lotta Lindström on valmiina kohtaamaan Hollannin – ”Meillä on hyvät mahdollisuudet”
Helmarit kohtaa EM-karsintojen kolmannessa ottelussaan Hollannin. Perjantaina Rotterdamin Sparta Stadionilla pelattava ottelu käynnistyy klo 21.45.
Lotta Lindström valmistautuu Helmareiden kanssa perjantain Hollanti-otteluun Rotterdamissa.Kuva: Ⓒ Jyri Sulander / SPL /Jyri Sulander
Helmarit avasi EM-karsintaurakkansa huhtikuussa kahdella hyvin erilaisella ottelulla. Karsinta-avaus Oslon Ullevaalilla päättyi karvaaseen 4–0 tappioon Norjan käsittelyssä, kun taas toinen ottelu toi upean 2–1 voiton Italiasta yli 5000 päisen kotiyleisön edessä Helsingissä. Seuraavaksi joukkueella on edessään lohkon etukäteen kovin haaste, kun vastaan asettuu FIFA:n maailmanrankingin kahdeksantena majaileva Hollanti.
– Hollanti on ihan Euroopan huippumaita ja se vaatii meiltä täydellistä onnistumista, että pystymme ottamaan heiltä pisteitä. Mutta uskon, että meillä on siihen hyvät mahdollisuudet. Lähdemme pelaamaan omaa peliämme, niin kyllä siellä on meillekin pisteitä tarjolla, Helmareiden hyökkääjä Lotta Lindström ennakoi.
Suomi karsii Sveitsissä kesällä 2025 pelattavaan EM-lopputurnaukseen A-liigassa, johon se nousi voittamalla B-liigassa oman lohkonsa viime syksynä pelatussa historian ensimmäisessä Nations Leaguessa. Nousu Euroopan 16 parhaan maan joukkoon tarkoittaa Helmareiden osalta myös otteluiden vaatimustason nousua.
– Varsinkin kaksinkamppailupelaaminen ja tilannenopeus korostuvat. Tietysti myös vastustajat ovat paljon parempia, eli he pystyvät käyttämään meidän nukahduksemme helpommin hyödyksi. Jos ajatellaan, että B-liigassa oli varaa tulla joitain nukahduksia, niin täällä niistä rokotetaan heti. Ja jos me emme voi antaa vastustajalle niin paljoa maalipaikkoja, niin ei niitä tule myöskään meille niin montaa, eli maalipaikat pitää hyödyntää todella tehokkaasti, Lindström analysoi.
Vahva kausi kotimaan kentillä avasi tien ammattilaisuuteen ja A-maajoukkueeseen
19-vuotiaan Lindströmin urakehitys on ollut viimeisen vuoden aikana jyrkässä nousussa. Polvivamman pilaaman kauden 2022 jälkeen Lindström nousi ryminällä Kansallisen Liigan eliittiin HJK:n paidassa ja kauden päätteeksi hänet kruunattiinkin sarjan maalikuningattareksi. Captain’s Ball -gaalassa vuoden tulokkaana sekä vuoden hyökkääjänä palkittu Hyvinkään Palloseuran kasvatti viimeisteli debyyttikaudellaan komeat 17 maalia Kansallisessa Liigassa.
Kauden päätteeksi Lindström saavutti yhden suurista tavoitteistaan, kun Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava London City Lionesses hankki hänet HJK:sta 3,5 vuoden sopimuksella riveihinsä.
– Tämä puolikas kausi oli minulle ensimmäinen ulkomailla, niin kaikki oli uutta. Minulla ei ollut hirveästi odotuksia, kun menin sinne, vaan lähdin avoimin mielin. Ja vielä kun siirryin kesken kauden, niin se toi vielä oman lisähaasteensa, Lindström kertaa alkutaivaltaan Englannissa.
Lindströmin alku London City Lionessesissa on ollut vakuuttava.Kuva: Ⓒ Simon Lapwood / London City Lionesses /Simon Lapwood / London City Lionesses
– Tämä on ensimmäinen paikka, missä olen täysin ammattilainen. Isoin ero on ehkä se, että harjoittelemme yhdeksästä tai puoli kymmenestä alkaen ja päivä loppuu jo kahden-kolmen aikoihin. Muutenkin kaikki toiminta on todella ammattimaista. Tietenkin se oli sitä jo HJK:ssa, mutta isoin ero on juuri se aika, milloin harjoittelua pystytään toteuttamaan, Lindström jatkaa.
Uuteen ympäristöön sopeutumisesta huolimatta alku Lontoossa on ollut lupaava, kun kuudessa ottelussa syntyi kolme maalia. Maaleista varsinkin maaliskuun lopulla ottelun loppuhetkillä syntynyt 1–1 tasoitus Charltonin verkkoon oli London City Lionessesille äärimmäisen tärkeä. Tehokkaan alun lisäksi Lindström on tyytyväinen myös valmennukselta saamaansa luottamukseen.
– Nautin erittäin paljon ja tykkäsin olla Englannissa. Oli kiva päästä pelaamaan suhteellisen paljon siihen nähden, että tulin uutena sinne. Uskon, että se on minulle hyvä paikka seuraaviksi vuosiksi.
Läpimurtokausi HJK:ssa avasi Lotta Lindströmille tien ammattilaisuuteen.Kuva: Ⓒ Riku Laukkanen / SPL /Riku Laukkanen / SPL
Kun Lindström kertaa viimeisen reilun vuoden aikana tapahtuneita käänteitä Kansallisen Liigan maalipörssin voitosta hyppyyn ammattilaiskentille ja A-maajoukkueeseen, nostaa hän esiin erityisesti upean tulokaskauden merkityksen.
– En varmasti olisi Englannissa, jos alla ei olisi onnistunutta kautta. Enkä varmasti olisi myöskään täällä Helmareissa, jos en olisi pystynyt pelaamaan hyvällä tasolla HJK:ssa. Se antoi paljon itseluottamusta, kun pystyi heti ensimmäisellä liigakaudella pelaamaan niin hyvin, Lindström toteaa.
Ammattilaiskentille murtautumisen lisäksi myös Helmarit on ollut 2 A-maaottelua pelanneelle hyökkääjälle selkeä tavoite jo pitkään.
– Tietysti A-maajoukkue on aina ollut unelma, ja olen jo pienestä asti sanonut, että haluan pelata Helmareissa. Nyt olen täällä, niin mikä voisi olla sen hienompaa, Lindström päättää.