70 vuotta Suomen Cupia – Walden, Nyman & aidosti koko Suomen kilpailu

Jalkapallon Miesten Suomen cup on pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty cup-kilpailu Suomessa.

IF Drott 1957.Kuva: Ⓒ TAHTO

27.11.2024 klo 10:00

Mies Suomen Cupin takana

Vuonna 2025 Suomen Cupin ensimmäisenä pelattavalle kierrokselle, tasauskierrokseksi kutsutulle, on annettu nimi Juuson Kierros.

Juuso Walden oli englantilaisen kulttuurin ystävä ja jalkapallomies. Oli luontevaa, että Suomen Cup sai alkunsa juuri hänen toimiessaan Suomen Palloliiton puheenjohtajana. Onhan kilpailun esikuva yksi urheilumaailman ehdottomista klassikoista, jo vuodesta 1871 Englannissa järjestetty FA Cup.​

Juuso Walden.Kuva: Ⓒ TAHTO

Tiesit ehkä, että Suomen Cupin perustajan Juuso Waldenin oma seura Valkeakosken Haka voitti ensimmäisen cupin 1955 ja hallitsi pitkään cupkilpailua: seuralla oli eniten Suomen Cupin voittoja vuodet 1955–75 sekä vielä uudelleen 1982–2014 (välissä cup-voittotilaston kärjessä kävi Lahden Reipas).​

Mutta tiesitkö, että Juuso Walden asui perheineen vuodet 1938–1952 Myllykoskella ja vaikutti vahvasti Myllykosken Pallon perustamisen taustalla vuonna 1947? Mikäli Walden olisi asunut pitempään Myllykoskella, Suomen Cupia olisikin kenties hallinnut MyPa – joka saavutti ensimmäisen kolmesta Suomen Cupin voitostaan 1992.​

Juuso Walden (1907–1972)
- Suomen Palloliiton puheenjohtaja 1953–1963
- Valkeakosken Hakan perustaja(jäsen) 1932
- Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimitusjohtaja 1940–1969,
vuorineuvos 1948

Juuso Walden onnittelee Hakaa.Kuva: Ⓒ TAHTO

Suomen Cupin perustaja, Suomen Palloliiton puheenjohtaja Juuso Walden onnittelee oman seuransa Valkeakosken Hakan pelaajia. Kättelyvuoroa odottaa Juhani Peltonen (toinen vas.), joka toimii Suomen Cupin 2025 suojelijana.

Peltonen oli voittamassa Hakan riveissä historian ensimmäistä Suomen Cupia 1955. Kaikkiaan hän voitti Cupin viisi kertaa vuosina 1955, 1959, 1960, 1963 ja 1969.​

Kuka Antero Nyman?

Jalkapallon Suomen Cupin ensimmäisissä kilpailusäännöissä syksyllä 1955 todetaan, että ”kilpailun nimi on Suomen Cup” ja että ”kilpailussa kilpaillaan Antero Nymanin muistopalkinnosta”.​

Kuka oli vuosina 1893–1953 elänyt Antero Nyman, jonka muisto edelleen elää jalkapallon miesten Suomen Cupissa? Hän oli paperiteollisuuden palveluksessa työskennellyt diplomi-insinööri, joka opiskeluvuosinaan pelasi jalkapalloa helsinkiläisseurojen KIF:n (Kiffen) ja HJK:n riveissä. Työurallaan hän vaikutti Myllykosken, Jämsänkosken ja Valkeakosken tehdaspaikkakunnilla.​

Antero Nyman.Kuva: Ⓒ TAHTO

Antero Nyman toimi aktiivisesti jalkapalloseurojen ja -järjestöjen johtotehtävissä. Hän oli Juuso Waldenin oikea käsi niin työasioissa, Hakan toiminnassa kuin vielä Suomen Palloliiton toiminnassakin. Vuonna 1953 Walden valittiin Palloliiton puheenjohtajaksi ja hän esitti liiton kilpailuohjelmaan uutta cup-kilpailua – suuresti arvostamiaan englantilaisia perinteitä noudattaen. Samana vuonna Antero Nyman kuitenkin menehtyi. Suomen Cupin aloitus siirtyi syksyyn 1955. ​

Alaisensa ja työtoverinsa Antero Nymanin muistoksi Juuso Walden halusi, että Suomen Cupin voittopokaali – Waldenin itsensä lahjoittama – nimettiin Antero Nymanin muistopalkinnoksi.​

Muistopalkinto

Juuso Walden hankki hopeisen pokaalin vuonna 1953 Englannista. Malja on alkujaan 1800-luvulta ja The Goldsmith & Silversmith Ltd myi sen ilman jalustaa ja kaiverrusta. ​

Waldenin Palloliitolle lahjoittama pokaali saapui Suomeen maaliskuun alussa 1954, kun se oli ensin pysäytetty tulliin ja saatu sieltä vasta perusteellisen kirjeenvaihdon jälkeen.​

Pokaali jaettiin ensimmäisen kerran 20.11.1955, ja kuinka ollakaan sen voitti Valkeakosken Haka – seura jonka perustaminen vuonna 1934 oli ollut ennen muuta Juuso Waldenin työn ansiota. Haka voitti vuonna 1955 myös ensimmäisen jalkapallon SM-mitalinsa, hopeaa.​

Antero Nymanin muistopalkinto.Kuva: Ⓒ Jimi Soinila

Suomen Cupin voittajajoukkueen pelaajat palkittiin aina vuoteen 1994 saakka omalla pienoispokaalilla. Nämä pienoispokaalit otettiin uudelleen käyttöön 2024, kun Suomen Cupin voittaneen KuPS:n pelaajat saivat omakseen tarkan 3D-tulostetun pokaalin alkuperäisestä Antero Nymanin muistopalkinnosta.​

3D-tulostettu pikkupokaali.Kuva: Ⓒ Jyri Sulander

Aidosti Koko Suomen Cup

Jalkapallon Suomen Cupiin osallistuu joukkueita kaikista maakunnista. ​

Miesten Suomen Cupin historian eteläisin ja läntisin voittaja on IFK Mariehamn (voitto vuonna 2015), pohjoisin Rovaniemen Palloseura (1986 ja 2013), itäisin Kuopion Palloseura (5 kertaa 1968–2024).​

Jalkapallon miesten Suomen cup on pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty cup-kilpailu. Jääkiekon Suomen Cup aloitettiin keväällä 1955, mutta jo vuosina 1959–64 se jäi pelaamatta.​

Miesten ja Naisten Suomen Cupin voitot.Kuva: Ⓒ SPL

Jalkapallon naisten Suomen Cup käynnistyi vuonna 1981 – siitä kerromme paljon lisää myöhemmin!​

Muiden lajien Suomen cup-kilpailuja
1959 jääpallo (yhtäjaksoinen 2013–)
1968– koripallo ja lentopallo
1974– käsipallo
1988– salibandy
jääkiekko 1955–58, 1964–71, 2017–22
pesäpallo 1969–89

IF Drott 1957.Kuva: Ⓒ TAHTO

Tiesitkö että Miesten Suomen Cupin voitto on mennyt kertaalleen Pietarsaareen? Mutta voittaja ei ollut paikkakunnan ykkösseuraksi sittemmin noussut FF Jaro, vaan IF Drott, joka voitti cupin vuonna 1957.​ Voittomaalin jatkoajalla teki joukkueen maalivahti Matti Jokinen!

IF Drott lopetti jalkapallon jo vuonna 1966 ja sen tilalle perustettiin juuri FF Jaro. Drott on keskittynyt sittemmin yleisurheiluun, keilailuun ja joukkuevoimisteluun.​

Pallo-Pojat.Kuva: Ⓒ TAHTO

Entä tiesitkö, että vaikka HJK:lla on enemmän miesten Suomen Cupin voittoja (14) kuin millään muulla seuralla, kaksikin helsinkiläisseuraa ehti voittaa cupin ennen Klubia? Ensimmäisenä pääkaupungin seurana cup-pokaalin voitti Pallo-Pojat vuonna 1956.​

HPS.Kuva: Ⓒ TAHTO

Suomen Cupin voitti vuonna 1962 toisena helsinkiläisseurana joukkue, jonka lempinimi on Vihreät jääkärit. Kyseessä on tietysti Helsingin Palloseura. Takarivissä toisena oikealta on Kai Pahlman, aikakautensa taituri. Pahlman voitti Suomen Cupin toistamiseen HJK:n paidassa 1966. Ammattipianisti Pahlman (1935–2013) käytti koko elämänsä ajan titteliä ”musiikinopiskelija”. Hänestä myös tehtiin ensimmäisenä suomalaisjalkapalloilijana elämäkertakirja, Banaanipotku, vuonna 1969.​

KTP.Kuva: Ⓒ TAHTO

KTP, Kotkan Työväen Palloilijat, voitti Suomen Cupin ensimmäisen kerran vuonna 1958. Cup-pokaalin seura sai myös vuosina 1961 (kuva), 1967 ja 1980.

MP.Kuva: Ⓒ TAHTO

MP, Mikkelin Palloilijat, voitti Suomen Cupin kahtena vuonna perättäin, 1970 ja 1971. Nämä ovat toistaiseksi mikkeliläisen jalkapallon suurimmat voitot. Jälkimmäisenä vuonna seura teki merkittävää suomalaista jalkapallohistoriaa muutenkin: MP perusti ensimmäisenä virallisen naisten joukkueen.

RoPS.Kuva: Ⓒ TAHTO

RoPS, Rovaniemen Palloseura, on eksoottinen ilmestys jalkapallon maailmankartalla. Seura on voittanut Suomen Cupin kahdesti, vuosina 1986 ja 2013. Vuoden 1986 Cup-finaali muistetaan erityisen hyvin Lapissa: Helsingin Olympiastadionille matkasi kannattajineen läpi Suomen kaksi lappilaisjoukkuetta: Kemin Palloseura (KePS) ja RoPS. ​

Ensimmäisen voittonsa jälkeen rovaniemeläiset etenivät Euroopan Cup-voittajien cupissa komeasti puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon. Lopulta Olympique de Marseille osoittautui napapiirin sankareille liian kovaksi vastustajaksi.​

Olosuhteet

Suomen Cupia on pelattu sekä aikaisin keväällä että myöhään syksyllä. Ensimmäinen cupfinaali pelattiin vuonna 1955 vasta marraskuun 20. päivänä. Aikaisimmillaan keväällä cupin loppuottelu on pelattu 17. huhtikuuta (vuonna 1976). ​

Olosuhteet ovat samat molemmille joukkueille.Kuva: Ⓒ TAHTO

Suomen Cupiin on osallistunut myös pienten paikkakuntien joukkueita, joiden kotikentät ovat välillä varsin haasteellisia alustoja, etenkin ennen nykyisten tekonurmien aikaa.​

Talviharjoittelu.Kuva: Ⓒ TAHTO

Talvinen kuva ei sentään ole virallisesta ottelusta, mutta kuvastaa Suomen Cupin alkuvuosien harjoitteluolosuhteita maajoukkuetasoa myöten.​

Olosuhteiden osalta on tehty pitkä matka, kun verrataan takavuosien kenttiä ja Suomen Cupin finaalikenttää 2024, upouutta Tammelan Stadionia.​

Tammelan Stadion Tampereella.Kuva: Ⓒ Riku Laukkanen

Ilmoittautuminen Miesten Suomen Cupiin on käynnissä Tasossa 25.11.2024-8.1.2025.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit